”Kun vanhemmat riitelee, oon kuin varjo joka unohtuu”

Viimeksi eilen olin neuvottelussa, jossa tuli puheeksi se, koska vanhemmat ovat eronneet. Aikuinen mietti ja hahmotteli koska se tapahtui, mutta nuorelta vuosiluku ja ajankohta tuli saman tien. Tämä on hyvin tuttua. Lapset ja nuoret muistavat hyvin tarkasti kokemuksiaan vanhempien eroon liittyen, vaikkei siihen liittyisi sen suurempaa dramatiikkaa.

Melko usein kylläkin liittyy; vuosittain noin 3000 eroa johtaa pitkittyneeseen ja riitaisaan huoltoriitaan. Riitaisa ero mainitaan usein puhuttaessa lisääntyneistä lastensuojeluilmoituksista.

Vanhempien ero koskettaa vuosittain noin 30.000 lasta. Perhetyön palveluissa kohtaamme paljon erotilanteessa olevia, eroa suunnittelevia tai siitä toipuvia vanhempia ja heidän lapsiaan. Pyysimme Neljän Asteen tukitoimien piirissä olevia lapsia kuvaamaan ajatuksiaan vanhempien eroon liittyen. Halusimme antaa heidän muistoilleen merkitystä, halusimme meidän aikuisten kuulevan mitä meidän pitäisi tehdä toisin. Ja lopulta ajatuksista ja teoksista syntyi Siinä hetkessä” -näyttely.

Ei lasten kuullen pidä riidellä tai puhua toisesta vanhemmasta pahaa. Vanhempien pitäisi tajuta, että lapsi on lapsi, ihan sama minkä ikäinen.”, tyttö 16 v.

Kun vanhemmat riitelee, oon kuin varjo joka unohtuu.  Puhutaan ja luvataan asioita, mitkä ei toteudu.”, poika 12 v.

Aina kyse ei ole sanoista. Lapsi ja nuori hakee aikuisen eleistä ja ilmeistä hyväksynnän puheilleen. Lapsi oppii nopeasti saako toisesta vanhemmasta puhua ja pitää. Saako hänellä olla merkityksellinen suhde vanhempaan, joka ei ole puolisona odotuksia täyttänyt?

Se oli kauheeta.  Mä en pysty puhumaan siitä.”, poika 8 v.

Kunpa tämä kahdeksan vuotias pian pystyisi, kunpa hän ei veisi tätä vaiettua kokemusta mukanaan aikuisuuteen. Kovin monta aikuista olen kohdannut, jotka eivät muista enää vuotta, mutta muistavat ”salamana” tunteen mikä on omien vanhempien eroon tai sen jälkeiseen aikaan liittynyt. Usein aikuiset myös näkevät miten se tunne ja nämä kokemukset ovat elämässä mukana kulkeneet.

Näyttelyssä myös aikuiset saivat jättää terveisensä lapsille.  Seinä täyttyi aikuisten koskettavista viesteistä:
”Me aikuiset tehdään virheitä. Siitä saa huomauttaa.”

Ero voi ehdottomasti olla hyvä ja oikea ratkaisu. Haluamme vain muistuttaa meitä aikuisia, että näemme lapsen tarpeet ja tunteet mahdollisimman hyvin oman kriisimme aikana. Toivottavasti myös joku lapsi tai nuori näkee näyttelyn ja kokee, että hän ei olekaan ajatustensa kanssa yksin.

Siinä hetkessä” näyttely oli esillä Tampereen Nuorisopalveluiden Monitoimitalo 13:ssa marraskuussa 2019. Seuraavaksi se matkaa esille Helsingin kaupungin Kallion Perhekeskukseen.

Näyttely on nyt avoinna, tervetuloa tutustumaan!

Anne Niittymäki
Koulutus- ja konsultaatioasiantuntija
Konsultoiva sosiaalityöntekijä

Avosylin yhtymä

 

 

 

 

 

 

Tänään vietämme neljättä joulupäivää,  Viattomien lasten päivää.

Erityisesti tänään voisimme ymmärtää, että lapset ovat aina syyttömiä vanhempien tai aikuisten tekoihin ja erilaisiin valintoihin, riippumatta siitä minkälaiseen maailmantilanteeseen, paikkaan tai perheeseen hän sattuu syntymään. Maailmassa on paljon lapsia, jotka kasvavat aikuisen vallankäytön kohteena ja ovat osallisina erilaisissa riidoissa, erotilanteissa, tai sodissa – täysin viattomina.

Joulukuun 28. on kristinuskossa juhlapäivä, jota vietetään kuningas Herodeksen surmauttamien Betlehemin poikalasten muistoksi. Raamatun kertomusta voisi verrata viime päivinä puhuttaneeseen Al-holin tilanteeseen, Syyrian pakolaisleirillä eläviin, tai vaikka lastensuojeluun päätyviin lapsiin. Suomessakin on lukuisia lapsia, joiden vanhemmat eivät kykene pitämään heistä huolta. Syitä voi olla monia, kuten erilaiset elämänhallinnan ongelmat, päihteet ja mielenterveyden pulmat. Joillakin vanhemmista esiintyy keinottomuutta tarjota jotain sellaista, mitä he eivät itsekään ole saaneet kokea. Voimme olla kiitollisia ja onnellisia siitä, että näitä lapsia varten meillä on tässä maassa viranomaisia ja ammattilaisia. Aikuisia, jotka pitävät huolta tai puuttuvat silloin, kun lapsen turvallisuus on uhattuna.

Lastensuojelun työntekijänä sekä äitinä toivoisin sinun pysähtyvän erityisesti tänään muistamaan myös niitä lapsia, joiden elämää varjostavat erilaiset pelot. Tai lapsia, joille juuri vietetty joulu, lähestyvä uudenvuoden juhla, sekä ihan tavallinen arki ei ole lahjojen, ilon ja onnen tai turvallisuuden täyttämää. Lastensuojelu voidaan käsittää laajemmin lasten suojeluksi. Se ei ole yksin ammattilaisten ja viranomaisten toimintaa, vaan toivottavasti se nähtäisiin kansalaisia koskettavana asiana. Hyvät eväät elämään lapsi saa turvallisista kiintymyssuhteista ja aikuisista, jotka pitävät huolta ja auttavat kasvamaan. Vastaavat lapsen tarpeisiin.

Huolehditaanhan yhdessä siitä, että jokaisen lapsen läheltä löytyy ainakin yksi turvallinen aikuinen.  Vaikka työssä tai arjessa suhtautuisimme aikuiseen ja vanhempaan arvioivammin, niin lapset ovat viattomia, ja heitä tulee katsoa kuten lapsi ansaitsee. Olkoon ihan joka ikinen päivä lasten päivä!

Hyvää Viattomien lasten päivää!

Piia Niinikoski
Aluejohtaja
Neljä Astetta Oy

Juhlistaessamme 6.12. Suomen 102 vuoden itsenäisyyttä, on hyvä palauttaa mieleen mistä Suomen itsenäisyyden matka alkoi.

”Suomen itsenäistyminen oli tapahtumasarja, jonka tuloksena Venäjän keisarikuntaan vuodesta 1809 lähtien kuulunut autonominen suuriruhtinaskunta muuttui vuonna 1917 itsenäiseksi valtioksi. Kun P. E. Svinhufvudin johtama senaatti nimitettiin 27. marraskuuta 1917, sen tärkeimpänä ja ensimmäisenä tehtävänä pidettiin Suomen itsenäisyyden pikaista järjestämistä. Eduskunnan porvarillinen enemmistö halusi irtautua mahdollisimman nopeasti Venäjästä, jossa bolševikit olivat nousseet valtaan lokakuun vallankumouksessa. Koska bolševikkien asemaa Venäjän laillisina johtajina ei haluttu tunnustaa, päätettiin Suomi julistaa yksipuolisesti itsenäiseksi.

Svinhufvudin, Carl Enckellin ja Gustaf Idmanin muodostama Suomen senaatin valtuuskunta saapui 29. joulukuuta 1917 Pietariin virallisen tunnustuspyynnön kanssa. Kansankomissaarien neuvosto antoi tunnustusesityksen muutamaa minuuttia ennen puoltayötä 31. joulukuuta.”

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_itsenäistyminen

Itsenäisyyspäivä perinteineen kiteytyy monilla talvi- ja jatkosodan tapahtumiin. Sukupolvet vaihtuvat, mutta meidän monien isovanhemmat joutuivat kokemaan sotatilan ja sitä seuranneen epävarmuuden ajan kansainvälisissä suhteissa.

Omat isovanhempani elivät itsenäisen Suomen nuoruusaikana ja kokivat tilanteen, johon kukaan ei halua joutua. Sotatila on todellisuutta nykyäänkin monelle kriisialueella elävälle lapselle ja nuorelle, ilman heidän omaa syytään tai vaikutustaan. Sotatila vaikuttaa voimakkaimmin yhteiskunnan heikompiin, rikkoo ja erottaa perheitä.

Voi vain arvailla, millainen tilanne Suomessa vallitsisi ilman vuoden 1917 itsenäisyyden julistusta tai vuosina 1939-40 ja 1941-44 käytyjä sotia. Itsenäisyyden arvostamisen myötä kunnioitamme kaikkia niitä raskaita uhrauksia, joita suomalaiset ovat tehneet maansa eteen. Me voimme elää turvallisessa maassa, jossa aikuisilla ja lapsilla on itsemääräämisoikeus. Tämän myötä jokaisella Suomen kansalaisella on perustuslaissa määritetyt henkilökohtaiset vapausoikeudet, poliittiset oikeudet ja vapaudet, tasa-arvo-oikeudet sekä taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet.

Yhteiskunnan mittarina on pidetty sitä, miten se kohtelee heikompiosaisiaan. Työmme ja yhteisten päämääriemme kautta vaikutamme päivittäin näiden oikeuksien toteutumiseen Suomessa ja kun hiljennymme juhlistamaan itsenäisyyspäivää, toivon jokaisen kantavan avosylin ja ylpeänä osuuttaan yhteiskunnan hyvinvoinnissa.

Kiitos teille henkilöstömme, kun teette osaltanne Suomesta entistä paremman paikan elää.

 

Antti Haponen
Talousjohtaja
Avosylin yhtymä

Photo by Tapio Haaja on Unsplash

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Se on maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeussopimus ja sopimuksena poikkeusellisen laaja sekä yksityiskohtainen. Lapsen oikeuksien sopimus ratifioitiin Suomessa vuonna 1991. Sopimus koskee kaikkia lapsia ja kaikilla lapsilla on oikeus kaikkiin näihin oikeuksiin saman aikaisesti.

Tänä vuonna teemana on ”Saan olla minä”. Se herätti minussa muiston siitä, kun poikani oli vain muutaman vuoden ikäinen. Hän kertoi päiväkodissa kaikille olevansa tyttö nimeltä Vekla. Hän myös rakasti mekkoja ja kaikkea kauniita ja kimaltelevia asioita. Eräs päiväkodin täti käytti kovasti aikaa vakuuttaakseen poikani siitä, ettei hän ole tyttö vaan poika. Olin iloinen, ettei hän onnistunut vakuuttamaan poikaani siitä. En ikinä ymmärtänyt miksi se oli niin tärkeää tälle tädille. Poikani tunsi itsensä silloin tytöksi nimeltä Vekla ja hän oli Vekla onnellisesti ja ylpeästi. Tyttö nimeltä Vekla jäi meillä ohimeneväksi vaiheeksi, jonka jälkeen on tullut muita vaiheita, mutta lapsille se viesti, että pitää olla tietynlainen, on arkipäivää. Viesti tulee meiltä aikuisilta. Viesti tulee myös muilta lapsilta. Mikä pahinta, me olemme sen lapsille opettaneet.

Lapselle voi olla pelottavaa olla erilainen. Mitäs jos onkin vääränlainen? Voi olla liian hidas, liian nopea, liian äänekäs, väärän kokoinen, väärän värinen, voi pitää vääränlaisia vaatteita, harrastaa vääriä lajeja ja kännykkäkin voi olla aivan väärää merkkiä. Puhumattakaan siitä, että lapsen sisällä olisi kokonainen aito minä, jota ei ole vielä uskaltanut kenellekään paljastaa.

Lapsen oikeuksien sopimus kieltää kaiken syrjinnän ja velvoittaa meitä toimimaan lapsen edun mukaisesti, hänen perhettään tukien ja osallisuutensa varmistaen. Jokainen lapsi – eli hän millaisessa tilanteensa hyvässä – on oikeutettu siihen, että hänen minuuttaan, tarpeitaan ja itsemääräämisoikeuttaan kunnioitetaan. Aikuisten vastuulla on luoda edellytyksiä sille, että lapsi voi tulla nähdyksi ensisijaisesti omana itsenään : ei ainoastaan lastensuojelun yhtenä asiakkaana, ei sijoitettuna lapsena, ei maahanmuuttajana, potilaana tai oppilaana. Vaan sinä arvokkaana ainutlaatuisena henkilönä, joka hän on.

Kunpa meillä olisikin valta tehdä maailmasta sellainen, että lapset voisivat olla onnellisesti ja riemukkaasti sitä mitä he ovat. Pelon sijaan olisikin hyväntahtoinen uteliaisuus, jolla erilaisia piirteitä tarkasteltaisiin. Häpeän sijaan olisikin ylpeys; olen ainutlaatuinen. Kunpa meillä olisikin valta tehdä maailmasta sellainen, että kaikki tarpeet sopisivat valmiisiin muotteihimme, tekemämme palvelu- ja koulutusputket joustaisivatkin niin, ettei yksikään putoaisi niiden ulkopuolelle. Kunpa kaikki lapset tuntisivat, että he ovat oikeanlaisia juuri sellaisina kuin ovat. Kunpa he olisivat ylpeitä ainutlaatuisuudestaan ja tuntisivat mahtuvansa ja sopivansa joukkoon. Kunpa meillä vaan olisi valta tehdä maailmasta sellainen.

Ai mutta, meillähän on. Meillä on kaikki se valta. Puututaan syrjintään. Muutetaan maailma.

Hyvää lapsen oikeuksien päivää lapset! Saatte olla juuri sitä mitä te olette ❤️

Tiia Perämaa
Avosylin yhtymän toimitusjohtaja

#LOS #saatollasinä #saanollaminä #avosylin #perhehoitokumppanit #4astetta #muutetaanmaailmaa

Isän roolista.

Olen työskennellyt viimeiset 17 vuotta lastensuojelussa. Tuona aikana olen ollut monenlaisissa haastavissa rooleissa: omaohjaajana, vastaavana ohjaajana, lastensuojelulaitosten johtajana, esimiehenä, sovittelijana, erotuomarina… Lista on loputon. Olen ollut mukana huostaanottotilanteissa, väkivaltatilanteissa, kuolemantapauksissa, uusien ihmisten syntymissä ja onnistuneissa kotiutuksissa. Monia vaikeita kohtaamisia ja toisaalta lukuisia erittäin palkitsevia tilanteita ja lopputuloksia.
Ne eivät kuitenkaan vedä vertoja kaikkein vaikeimmalle ja palkitsevimmalle roolilleni: isän roolille.

Kun tulin isäksi, olin jo yli kymmenen vuotta työskennellyt lasten ja nuorten kanssa. Ensin nuorisopalveluissa ja myöhemmin lastensuojelussa. Eli minulla oli jo kokemusta vastuullisesta lasten kanssa toimimisesta. Silti muistan edelleenkin hyvin elävästi kauhuntuntemuksia, joita koin esikoisen ensimmäisen elinvuoden aikana: Apua, onko tämä mun lapseni? Miten mä mitenkään osaan olla isänä tälle? Osaanko mä opettaa tälle oikeita asioita? Mitä jos mä pilaan tämän pienen ihmisen?

Olen myöhemmin opetellut pitämään tuon kauhuntunteen taka-alalla. Ja on se esikoinen ainakin vielä hengissä, täyttää parin kuukauden päästä 14 vuotta. Ja hänellä on myös 12-vuotias pikkusisko ja 7-vuotias pikkuveli. Mahtavia muksuja heistä on kasvanut.

Kolme vuotta sitten jouduin opettelemaan muutoksen isän roolissa, sillä silloin päädyimme lasteni äidin kanssa avioeroon. Jouduin tekemään aluksi aika paljonkin työtä, että selvisin henkisesti siitä viikosta, jonka olin aina vuorollani erossa lapsista. Pelkäsin isän roolin pienenevän, mutta niin ei käynyt. Ja vaikka avioero on ollut lapsille varmasti raskas kokonaisuus, olin silloin ja olen edelleen sitä mieltä, että se oli tilanteessamme ainoa oikea ratkaisu. Myös lasten kannalta.

Viimeisen vuoden olen ollut jälleen uudessa tilanteessa, kun muutimme nykyisen puolisoni kanssa yhteen. Hänelläkin on nimittäin kolme lasta. Heille en ole isä, mutta vastuullinen aikuinen kylläkin. Heistä yksi asuu meillä kokoaikaisesti, yksi joka toinen viikko ja yksi käy isällään joka toinen viikonloppu. Ja minun lapseni ovat meillä siis joka toinen viikko. Uusperheessämme on siis yhteensä kuusi lasta. Aikani jakautuu omien lasteni lisäksi myös puolisoni lapsille, ja se on vaatinut opettelua kaikilta. Olen koittanut antaa tuon uuden roolin kehittyä pienin askelin, ja se on ollut hyvä ratkaisu.
Kuusi lasta arjessa tarkoittaa sitä, että välillä esim. lasten hoitaminen harrastuksiin ja muihin menoihinsa vaatii melkoista aikataulutasapainottelua. Siihen kun lisää vielä sairastumisen tai pyörällä kaatumisen tai koiran tassun tulehtumisen, on arki työpäivän jälkeen välillä melkoista matalalentoa. Ilman keittiössä olevaa valkotaulua, johon kaikkien menot merkataan aina kuluvalle viikolle, emme selviäisi.

Ja kyllä tällä porukalla tulee väkisin myös törmäyksiä, kun vuorovaikutussuhteita on niin monta saman katon alla. Olemme joutuneet ja joudumme edelleen opettelemaan paljon toisistamme ja toisiltamme.
Lapset ja isyys ovat hienointa, mitä minulle on suotu. Vaikka myös vaikeinta. Mikään koulu tai työtehtävä ei ole opettanut minulle yhtä paljon, kuin lapseni ovat opettaneet minulle. Suosittelen uskaltautumaan isän rooliin, vaikka helppoa se ei tule olemaan. Sillä pelko ”mitä jos mää pilaan nämä”, ei ole mihinkään poistunut, se on lähinnä muuttunut muotoon ”mitä jos mää KUITENKIN pilaan nämä”. Kyllä huoli lapsista varmasti säilyy vielä kauan senkin jälkeen, kun he ovat muuttaneet omillensa.

Mutta ainakaan vielä en ole onnistunut heitä pilaamaan.

Hyvää Isänpäivää kaikille!

Kimmo
Henkilöstöpäällikkö
Avosylin -organisaatio

Kirjoitan tämän sinulle Tyttö, koska olet tämän päivän sankari.

Onko kukaan muistanut kertoa Sinulle, että olet hyvä, riittävä ja arvokas omana itsenäsi ja juuri sellaisena kuin olet?
Sinulle ei ole ennalta määriteltyä muottia tai paikkaa yhteiskunnassamme, eikä elämässä yleensä, vaikka siltä varmasti välillä tuntuukin.
Sinun ei sukupuolesi takia tarvitse olla yhtään mitään enempää tai vähempää kuin kenenkään muunkaan meistä – olet samanarvoinen juuri sellaisena kuin olet.
Toivon, että uskallat kuunnella omaa sisäistä ääntäsi, ja kulkea sen viitoittamana elämässäsi kohti omia unelmiasi ja Sinun näköistä elämääsi.
Toivon, että et pelkää vastoinkäymisiä, erilaisia mielipiteitä tai mutkia matkasi varrella, vaan uskallat kaikista näistä huolimatta olla juuri Sinä. Omana itsenäsi olet paras versio Sinusta.
Olet hyvä, riittävä ja arvokas juuri sellaisena kuin olet <3

Tänään YK:n kansainvälistä tyttöjen päivää vietetään kahdeksannen kerran. Tänä vuonna teemana on GirlForce: Unscripted and Unstoppable.
Päivän tarkoitus on tehdä näkyväksi tyttöjen kohtaamaa syrjintää, mutta ennen kaikkea heissä olemassa olevaa potentiaalia.
Tämän tekstin myötä haastan meidät kaikki viemään tätä sanomaa eteenpäin omassa lähipiirissämme. Muistammehan huolehtia siitä, että lähellämme olevat tytöt saavat kuulla meiltä aikuisilta, miten paljon heissä on potentiaalia.

Lisää aiheesta voit lukea teemapäivän kotisivuilta osoitteesta https://www.un.org/en/events/girlchild/

Maija Helenius
Aluejohtaja
Neljä Astetta Oy

Vielä nykypäivänäkin lastensuojelu kantaa epämääräistä, tummanpuhuvaa varjoa yllään ja kärsii vaikenemisen kulttuurista. Miksi lastensuojelusta on niin vaikea puhua? Ja mitä ilmiölle on tehtävissä.

Lastensuojelu on edelleen osittain tabu. Ratkaisevassa muutosasemassa on pinttyneiden uskomusten ja mediamielikuvien oikaiseminen, sillä virheelliset mielikuvat lastensuojelusta johtavat hyvin helposti perusteettomiin pelkoihin ja negatiivisiin ennakkoasenteisiin.

Avoimella keskustelulla ja palveluiden läpinäkyvyydellä saadaan kuitenkin muutosta aikaan. Riittävällä ja avoimella viestinnällä voidaan toteuttaa myös ennaltaehkäisevää sosiaalityötä: Asiakastarinoihin on helppo samaistua ja löytää kontaktipintaa myös omaan elämäntilanteeseensa. Ongelman tunnistaminen voi parhaimmillaan käynnistää eheytymisprosessin, jossa uskaltaudutaan puhumaan omasta tilanteesta ja löydetään uusia ratkaisukeinoja siihen. Joko itsenäisesti, lähiverkoston tuella tai sosiaalialan ammattilaisten ohjauksella.

Julkinen vaikuttaminen ja rohkea puolestapuhuminen on myös tärkeää. Asiakasrajapinnasta nousee paljon keskustelua herättäviä aiheita, yhtälailla positiivisia kuin negatiivisiakin, joihin halutaan kiinnittää suuren yleisön huomiota. Nostamalla näitä asioita julkisen keskustelun tasolle voidaan mahdollisesti vaikuttaa poliittisiin päätöksiin ja asenteisiin niiden taustalla.

Yksityisenä, suurena palveluntarjoajana me uskallamme ja haluamme puhua lastensuojelusta. Sen kaikkine väreineen, tummasta synkkyydestä aina kirkkaisiin, riemullisiin sävyihin!

#muutetaanmaailmaa #avosylin #kestävääkehitystä #4astetta #pks

Kaisu Nikki
Avosylin yhtymän viestintäkoordinaattori

”Maapallo on tärkeämpi kuin sinun tekosyysi!!!!”, ”The Ocean is rising and so are we” ja monet muut nuorten tekemät ilmastomielenosoitus -kyltit vangitsivat huomioni keväällä, kun olin seuraamassa nuorten ilmastomielenosoitusta Tampereella. Nuorten voimakkaat mielenilmaukset niin meillä Suomessa kuin maailmallakin vahvistivat entuudestaan ymmärrystäni siitä, että ilmastonmuutos on lastensuojelukysymys. Toiveikkuuttani asiassa on herättänyt se, että olen havainnut lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarisen esittävän julkisuudessa samansuuntaisia ajatuksia.

Meidän lastensuojelualan ammattilaisten olisi pystyttävä tarttumaan lasten ja nuorten ilmastohuoleen. Haaste on suuri. Ehkä ainut keino päästä asiassa eteenpäin on tarttua pieniin osakokonaisuuksiin. Kun erilaisiin osakokonaisuuksiin tarttumista alkaa tapahtua siellä täällä, alamme väistämättä jossain vaiheessa saada koostetuksi palavasti tarvitsemaamme kokonaiskuvaa siitä, mitä me voimme tehdä lasten ja nuorten ilmastoahdistuksen kanssa ja myös siitä, mitä me lastensuojelualalla toimivat voimme tehdä haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten ilmastoahdistuksen kanssa?”

Lähdin nostattamaan jälkimmäistä kysymystä keskusteluun toukokuussa 2019 Sosiaalityön tutkimuksen päivillä esityksessäni ”Haavoittuvassa asemassa olevat lapset ja ilmastoahdistus”. Hypoteesini on, että emme välttämättä voi olettaa, että ilmastoahdistus näyttäytyy vaikeita elämänolosuhteita kokeneiden lasten ja nuorten elämässä samanlaisena kuin vakaissa elämänolosuhteissa eläneillä ja että tämän vuoksi ilmastoahdistuksen käsittelyyn olisi paneuduttava näiden lasten ja nuorten osalta erityisellä traumatietoisella tavalla.

 

Tähän olettamukseen antoi aiheen Perhehoitokumppaneiden (PKS) sijaisperheisiin sijoitetuille 10-18 vuotiaille lapsille ja nuorille keväällä 2019 tehdyn tyytyväisyyskyselyn ympäristöaiheisten kysymysten vastaukset (ks. ohessa olevat kuvat). Valtakunnalliset kyselyt (mm. nuorisobarometri 2018) ovat tuottaneet meille tietoa siitä, että suurin osa lapsista ja nuorista kokee huolta ilmastonmuutoksen vuoksi. PKS:n kyselyyn vastanneista suurin osa (67 %) ilmaisi, että ei ole huolestunut tai ahdistunut ympäristönmuutoksen vuoksi. PKS:n vaikeita elämänkokemuksia omaavien lasten ja nuorten vastausten tulos poikkeaa valtakunnallisista tuloksista.

 

On hyvin paljon perusteellisemman selvityksen paikka, kuin pelkkä blogikirjoitus tai sosiaalityön tutkimuksen päivien esitys, hahmottaa, miten käsitellä ilmastonmuutoskysymyksiä jo traumatisoituneiden lasten ja nuorten kanssa, joille mahdollisesti yksi selviytymiskeino tämän vaikeasti käsiteltävä haasteen edessä on erilaiset kieltoreaktiot.

Oikean toimintatavan hahmottuminen tapahtuu askel askeleelta. Kun valmiita vastauksia ei ole, avainasemassa tämän uudenlaisen haasteen edessä on se, että osaa ja uskaltaa esittää oikeanlaisia kysymyksiä. Näitä kysymyksiä olemme ryhtyneet PKS:ssä esittämään.

Erääksi ydinkysymykseksi on muodostunut: Mitä on traumainformoitu lasten ja nuorten ilmastohuolen käsittely? Olisi hienoa kyetä antamaan tässä tähän kysymykseen tyhjentävä vastaus. Sen kuitenkin vielä uupuessa haluan tuoda esille joitain asiassa tähän mennessä hahmottuneita seikkoja, joiden varassa etsiä oikeanlaisia etenemisteitä.

  • On huomioitava, että huostaanotetuilla ja sijaishuoltoon sijoitetuilla lapsilla on ollut elämässään mahdollisesti jo useitakin erilaisia vaikeita ja traumaattisia elämänkokemuksia, jotka vaikuttavat heidän kykyihinsä vastaanottaa ja käsitellä asioita. Vaikeista elämänkokemuksista johtuva stressi vahingoittaa näiden lasten aivoja. Mitä enemmän vaikeita kokemuksia on ollut, sitä todennäköisemmin stressi on kielteisesti vaikuttanut sekä lapsen fyysiseen että psyykkiseen terveyteen. Myös huostaanotto itsessään ja eroon biologisista vanhemmista joutuminen on lapselle emotionaalinen trauma. Stressin aivotasolla aiheuttamat muutokset vaikuttavat lapsen kykyihin oppia ja ratkaista ongelmia, kontrolloida tunteita, erottaa oikea väärästä ja ymmärtää syy-seuraus -suhteita. Tämä erityisyys on otettava huomioon näiden lasten ja nuorten valmiuksissa käsitellä ilmastonmuutoskysymyksiä ja nostaa tietoiseen käsittelyyn omaa ilmastohuolta.
  • Huostaanotetuilla lapsilla ei ole yhtäläiset valmiudet verrattuna muihin ikäluokkansa edustajiin, josta kertoo myös se, että muihin lapsiin nähden kodin ulkopuolelle sijoitetut saavat useammin kuntoutusta. Kuntoutukseen osallistuminen on merkki muita suuremmasta hoidon ja tuen tarpeesta. Ahdistuneisuus, koulustressi ja -uupumus, oppimisvaikeudet ja kiusaamis- sekä väkivaltakokemukset ja ulkopuolisuuden ja osattomuuden kokemukset ovat lastensuojelun piirissä olevien ja sijoitettujen lasten keskuudessa muita yleisempiä. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten peruskoulun päättötodistuksen lukuaineiden keskiarvo on matalampi kuin muilla ikäluokan lapsilla.
  • Lähdemme etsimään liian helppoja ratkaisuja, jos oletamme, että samanlainen vakiomallinen ilmastohuolen käsittelytapa toimisi kaikilla lapsilla ilman kunkin erityisyyden huomioimista. Jos näin toimimme, on suuri vaara, että hyvään pyrkiessämme mutta yksilölliset tilanteet huomioimatta, saatamme saada aikaan joidenkin osalta lopulta hallaa. Miten aikuisina ja ammattilaisina kasvatamme kyvykkyyttämme hahmottaa, miten kunkin lapsen ja nuoren kanssa on parasta edetä asiassa? Lastensuojelun piirissä olevat ja kodin ulkopuolella sijoitetut lapset tarvitsevat oman erityisyytensä huomioimista ilmastohuolen käsittelyssä, mutta heidät tulee huomioida myös yksilöinä, kuten kenet tahansa muutkin lapset.
  • Lasten ja nuorten aiemmat vaikeat ja traumaattiset elämänkokemukset vaikuttavat heidän valmiuksiinsa vastaanottaa ja käsitellä ilmastonmuutoskysymyksiä. Tällaisia kokemuksia omaavien lasten ja nuorten tilanteissa ilmastonmuutoskysymysten käsittelyn tulee tapahtua kunkin lapsen henkilökohtainen tilanne ja valmiudet huomioiden. Läheisissä suhteissa lapseen olevilla on usein parhaat käsitykset lapsen yleisistä kyvyistä tunnekysymysten käsittelemiseen. Aikuisten on oltava tarpeeksi sensitiivisiä kunkin lapsen erityisyydelle sekä kyvykkäitä vastaanottamaan lapsen sanallista ja sanatonta viestintää asiassa.
  • Traumainformoidun ilmastohuolen käsittelyn ytimessä on turvallisuus. Näiden haastavien kysymysten käsittelyn osalta paras mahdollinen turvallisuus toteutuu, kun näitä aiheita voi käsitellä turvallisissa ihmissuhteissa tuttujen ja luotettujen ihmisten kanssa. Sijaishuoltoon sijoitettujen lasten osalta tämä tarkoittaa lapsen omassa verkostossa olevia tuttuja aikuisia, kuten lapsen hoitoverkostossa toimivia sote- ja kasvatusalan ammattilaisia, omahoitajia, omaohjaajia, sijaisvanhempia, muita lastensuojelun työntekijöitä, kuten sosiaalityöntekijöitä ja perhehoidon ohjaajia. Ydinkysymykseksi tällöin nousee, onko lasten ja nuorten lähellä olevilla aikuisilla kyky käsitellä ilmastohuolta ja miten tätä kyvykkyyttä voisi lisätä?
  • Edelliset näkökohdat huomioiden on mahdollista, että ryhmämuotoiset tilaisuudet ilmastohuolen käsittelemiseksi toimivat ensisijaisina ilmastohuolen käsittelyn muotoina vaikeita elämänkokemuksia omaavien lasten ja nuorten kanssa huonosti tai jopa heidän etuaan vastaan. Tällaiset tilaisuudet saattavat olla otollisia vasta, kun ilmastohuolta kantava lapsi tai nuori on saanut oman yksilöllisen tilanteensa tarpeeksi huomioivaa tukea, joka toteutuu turvallisen ja luotetun ihmissuhteen kautta ja vasta sitten, kun lapsi on itse motivoitunut toimimaan vertaisryhmässä.
  • Kunkin lapsen erityisyys ja valmiudet huomioiden olisi löydettävä kullekin lapselle mielekkäin tapa käsitellä ilmastokysymyksiä. Joillekin se voi olla kokemuksista puhumista ja niiden käsittelemistä aikuisten kanssa tai vertaisryhmässä. Suurta osaa lapsista ja nuorista saattaa auttaa asian käsittelyssä taide- tai luontoavusteiset toiminnot. Näitä on kehitetty ympäristökasvatuksen piirissä. Näitä menetelmiä tulisi edelleen kehittää sote -ympäristöön traumainformoidun ilmastohuolen käsittelyn tueksi.
  • Joidenkin lasten ja nuorten osalta puolustusmekanismit saattavat olla keino suojata mieltä liian vaikeilta asioilta, joiden käsittelemiseksi ei ole voimia tai valmiuksia. Voimmeko ottaa tämän informaationa ja lähteä pohtimaan, mitkä olosuhteet saavat aikaan mielen tarpeen suojautua? Voimmeko tehdä näille olosuhteille jotain? On oltava herkkyyttä huomata, että mieltä suojaavien defenssien purkaminen voi johtaa näiden lasten ja nuorten kannalta epäedulliseen lopputulokseen ja se ei siten ole kannatettavaa. Defenssit purkautuvat itsestään sitten, kun niitä ei enää tarvita: kun turvallisuus ja luottamus on lisääntynyt tarpeeksi. Tilanne on kuitenkin haasteellinen. Vaarana tämänkaltaisissa tilanteissa on lapsen verkostossa toimivien ihmisten vaikeneminen ja arkojen puheenaiheiden koteloituminen kollektiiviseksi hiljaisuudeksi, jossa ei uskalleta tarttua niihin hetkiin, jotka saattaisivat olla otollisia aiheen asteittaiselle käsittelemiselle.
  • On oltava sensitiivinen ja ymmärtäväinen sille, että lapsen mahdollinen haluttomuus käsitellä ilmastonmuutoskysymyksiä tai vetäytyminen pois tällaisista tilanteista saattaa olla lapsen tai nuoren tietoinen tai tiedostamaton säätelykeino olla altistamatta itseään omiin valmiuksiin nähden liian haastavan aiheen käsittelemiseksi.
  • Miten me lastensuojelun parissa toimivat osallistamme itseämme ja toisiamme ilmastokysymyksen ratkaisemiseen? Ja miten me osallistamme ja voimavaraistamme toimintahalukkaita lapsia ja nuoria sekä toimimme yhdessä heidän kanssaan? PKS tyytyväisyyskyselyyn osallistuneista lapsista ja nuorista 33 % oli huolestuneita ympäristönmuutoksesta ja oli halukkaita käsittelemään asiaa jonkun kanssa. Lisäksi kyselyyn vastanneista 70 % oli halukkaita toimimaan ympäristön hyväksi. Miten me vastaamme näihin tarpeisiin? Toisaalta traumatietoisina ymmärrämme myös niitä lapsia ja nuoria, jotka eivät halua osallistua, jonka vuoksi määritämme kaikki toiminnat vapaaehtoisiksi. Olemme kuitenkin herkillä sen kanssa, että pyrimme löytämään väyliä käsitellä ilmastohuolta myös näiden lasten ja nuorten kanssa heidän ehdoillaan ja heidän tahdissaan. Tämä tarkoittaa aikuisten herkkyyden ja kyvykkyyden kasvattamista asiassa.
  • Tuoreen tutkimuksen (Burke ym., 2018) mukaan lasten ja nuorten ilmastohuolta lisää se, että yhteiskunnissa ei tehdä vielä tarpeeksi ilmastonmuutoshaasteen ratkaisemiseksi. Siksi kaikki aikuisten, yhteisöjen ja yhteiskunnan ilmastoteot ja aktiivisuus tilanteen ratkaisemiseksi lisää turvallisuutta ja luottamusta. Merkille pantava tutkimustulos (Ojala 2012) on kuitenkin se, että arjen pienet ilmastoteot auttavat sopeutumaan ilmastonmuutokseen, mutta liittyvät joissain tilanteissa myös masennus- ja ahdistusoireiden korkeaan esiintyvyyteen. Tämän tutkimuksen mukaan masennus- ja ahdistusoireita lisää alitajuinen tietoisuus siitä, että arjen pienet ilmastoteot eivät yksinään ole riittävä keino ilmastohaasteen ratkaisemiseksi. Siksi myös sijaishuollon olosuhteissa on oltava tarkkana, missä määrin mahdollista voimaantumisen tunnetta ja ratkaisuja lähdetään hakemaan yksinomaan tämän keinovalikoiman varassa.
  • Tutkimustieto (Burke ym. 2018) tukee sitä, että merkityskeskeisyys, elämänarvot, eksistentiaalisten tavoitteiden herättämät positiiviset tunteet, myönteisen maailmakuvan ja luottamuksen rakentuminen lisäävät lasten ja nuorten psykologista sopeutumista ilmastonmuutokseen. Minkälaisia ulottuvuuksia tarvitsisimme lastensuojelualan toimintaan, jotta pääsisimme näiden asioiden äärelle?

Ilmastonmuutos vaikuttaa elämäntapaamme ja hyvinvointiimme. Miten me kukin omalla vakiintuneella vastuualueellamme otamme huomioon muuttuneet olosuhteet? Miten tämä vaikuttaa työhömme ja toimintaamme sekä niihin ihmisiin, joista olemme vastuussa? Mitä lisää meidän tulee vaatia yhteiskunnalta, jotta voimme täyttää vastuumme muuttuvissa olosuhteissa? Mitä kumppanuuksia, uudenlaista tieto- ja tunnetaitoa sekä ammattitaitoa tarvitsemme?

Olemme kehityshaasteen edessä. Sosiaalityön professori Timo Harrikari totesi Sosiaalityön tutkimuksen päivillä 2019  ilmastonmuutoksen ja kestävän kehityksen olevan sosiaalityön kysymyksiä nr.1.

Näiden kysymysten kera sekä haastan että rohkaisen tarttumaan oman toiminnan piirissä ilmastohaasteeseen. Askel askeleelta, kukin omalla tahollaan pieniä osakokonaisuuksia kuroen pääsemme lopulta kohti ratkaisuja.

 

Harriet Rabb

Harriet Rabb on laatupäällikkö lastensuojelun palveluita tuottavissa Perhehoitokumppanit Suomessa Oy:ssa ja Neljä Astetta Oy:ssa, jotka ovat osa Avosylin konsernia. Hän on paneutunut kokemukselliseen sosioemotionaaliseen oppimiseen ja terapiaan EASEL® -ohjaajana sekä EASEL® Coach ja -työnohjaaja opiskelijana

 

Jutussa on käytetty hyväksi seuraavia lähteitä:

Burke, Susie E. L., Sanson, Ann V. & Van Hoorn, Judith (2018) The Psychological Effects of Climate Change on Children https://link.springer.com/article/10.1007%2Fs11920-018-0896-9

Artikkeli ja haastattelu liittyen Burken ym. tutkimukseen The Psychological Effects of Climate Change on Children https://www.organicconsumers.org/blog/new-study-climate-concerns-affect-kids-mental-physical-health

Ojala, Maria & Lakew, Yuliya (2017) Young People and Climate Change Communication   file:///C:/Users/harri/Downloads/acrefore-9780190228620-e-408.pdf

Ojala, Maria (2012a). How do children cope with global climate change? Coping strategies, engagement, and well-being. Journal of Environmental Psychology, 32, 225–233.

Ojala, Maria (2012b). Regulating worry, promoting hope: How do children, adolescents, and young adults cope with climate change? International Journal of Environmental and Science Education, 7(4), 537–561.

Creating Trauma-Informed Systems https://www.nctsn.org/trauma-informed-care/creating-trauma-informed-systems

Suomi lasten kasvuympäristönä. Kahdeksantoista vuoden seuranta vuonna 1997 syntyneistä. http://www.julkari.fi/handle/10024/137104

Sijoitettujen lasten ja nuorten hyvinvointi : Kouluterveyskyselyn 2017 tuloksia http://www.julkari.fi/handle/10024/135232

Nuorisobarometri 2018 https://tietoanuorista.fi/nuorisobarometri/nuorisobarometri-2018/

Psykologi psykoterapeutti Soili Poijulan kotisivut. Lapsen trauma http://www.soilipoijula.fi/tietosivut/lapsi/

Lapsen psyykkisen trauman hoidosta Duodecim-lehdessä 2010;126(22):2671-7 https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2010/22/duo99180

Unicef: Lasten haavoittuvuus ilmastonmuutokselle ja lapsen oikeuksien vaarantuminen https://www.unicef-irc.org/article/928-child-rights-at-risk-the-case-for-joint-action-with-climate-change.html

Harriet Rabbin Sosiaalityön tutkimuksen päivien 2019 esityksen ”Haavoittuvassa asemassa olevat lapset ja ilmastoahdistus” abstrakti työryhmässä 5. ”Globaali sosiaalityö – uuteen asiantuntijuuteen”  https://www.ulapland.fi/loader.aspx?id=a49623b6-b30a-49cc-bda5-fcbc022c25c3

Avosylin –konsernin yhtiöt Perhehoitokumppanit Suomessa ja Neljä Astetta ovat osa kansainvälistä lastensuojelukokonaisuutta, KeyAssetsia. Tänään, 12.6. kaikissa KeyAssetsin yhtiöissä juhlitaan Henkilöstön huomioimispäivää. Meillä alueelliset esimiehet huomioivat omat alaisensa tänään pienellä muistamisella.

Saamme olla yhtiötasolla tyytyväisiä erityisesti siihen, että meillä työntekijät laittavat itsensä likoon täysillä jokaisena työpäivänä, myös silloin, kun itsellä on hankala päivä.

Pyrimme panostamaan henkilöstömme työhyvinvointiin ja kartoitamme sen tilaa aktiivisesti. Kyselyt meillä toteuttaa työeläkevakuutusyhtiömme tutkimusyhtiö. Kysymykset jakautuvat neljälle pääosa-alueelle: strategia, tavoitteet ja toiminta; osaaminen ja työyhteisö; johtaminen ja motivaatio sekä terveys ja elämäntilanne. Olemme sitoutuneet siihen, että meillä kysely ei ole vain kysely, vaan esiin nousevat kehityskohteet tulevat myös esimiesten ja yhtiöiden työlistalle. Viime vuoden kyselyiden perusteella laadittiin Työhyvinvointisuunnitelma, johon panostukseen kohteeksi nostettiin seuraavat asiat:

  • Tilanteen jatkuva kartoitus
  • Työhyvinvoinnin tukeminen koulutuksen avulla
  • Johtamisosaamisen lisääminen ja parantaminen
  • Yhteinen strategia ja sen jalkauttaminen mm. kehityskeskusteluiden avulla
  • Aktiivinen työsuojeluyhteistyö
  • Tiedonkulun parantaminen
  • Aktiivisuuden ja terveyden tukeminen myös vapaa-ajalla

Ja työhyvinvointia ei jätetty pelkän suunnitelman tasolle, vaan aloitettiin aktiivinen toiminta. Mm. seuraavia toimenpiteitä on tehty:

  • Panostus koulutukseen: kaikille suunnattuja koulutuksia (mm. PersonBrain) ja mahdollistettiin yksilöllisiin koulutuksiin pääsy yhtiön tuella.
  • Molempien yhtiöiden esimiehille aloitettiin koulutuskokonaisuus ja myös organisaatiorakenteita on koitettu muuttaa paremmin työtä tukevaksi.
  • Henkilöstöjen käsikirjat on lanseerattu molempiin yhtiöihin. Hallinnosta yhden työntekijän työtehtävät muutettiin pelkästään viestintään keskittyväksi ja mm. henkilöstökirjeet on aktivoitu ja JiffyJab –työyhteisösovellus lanseerattu.
  • Strategia on tuotu osaksi kehityskeskusteluja ja niiden kautta strategiaa on pyritty konkretisoimaan arjen työhön.
  • E-passi käytäntöä jo jatkettu.

Ovatko panostukset kantaneet hedelmää? Ilokseni voin kyselytulosten valossa todeta, että kyllä ovat kantaneet hedelmää, ja hienosti! Joissain yksittäisissä kysymyksissä taso nousi viime vuodesta jopa melkein 40 %!

Tästä on hyvä jatkaa. Hyvä ME!

Matti Alahuhtaa siteeraten: ”Ei riitä että johtoryhmässä innostutaan, muutokseen tarvitaan koko henkilöstö.”

Avosylin konsernin, Neljä Astetta Oy:n ja Perhehoitokumppanit Suomessa Oy:n
henkilöstöpäällikkö Kimmo

Mitä lastensuojelu on? Lastensuojelun perustehtävänä on lasten yleisiin kasvuoloihin vaikuttaminen, vanhempien tukeminen kasvatustehtävässä ja varsinainen lasten suojelutehtävä. Tarkoituksena on siis tukea, vaikuttaa ja suojella lapsia, perheitä ja vanhempia. Silti niin usein lastensuojelusta puhuttaessa esille nousevat syyllistävät otsikot, pelko ja epätoivo. Totta on tämäkin, lastensuojeluun ja sen parissa tehtävään työhön kuuluvat vahvana osana haastavat tunteet. Syyllisyys, suru ja häpeä ovat tunteita, joita joudumme työssämme kohtaamaan paljon. Tätä kohdatessa meidän tehtävänämme on seisoa lasten, vanhempien ja perheiden rinnalla jakaen ja tukien tämän tunteen kanssa selviämistä. Se on kuitenkin vain yksi osa tätä tehtävää.

Työssämme kohtaamme myös iloa, onnistumisia ja upeita selviytymistarinoita. Jokainen lastensuojelualalla työskennellyt tietää, miten paljon uskoa, toivoa ja rakkautta saamme nähdä ja tuntea, kun yhdessä perheen kanssa saavutamme tavoitteet ja perhe voi jatkaa elämää ilman tukea. Nämä tunteet ja äänet jäävät hyvin usein kuulematta ja ovat kuin vaiettu salaisuus, jonka tietävät vain asianomaiset.

Tänään 1.6 vietämme maailmanlaajuista lastensuojelupäivää, päivän kunniaksi haluan muistuttaa, että kaiken sen ikävän taakse mahtuu paljon positiivista tekemistä, iloa jälleenyhdistymisestä sekä vahvoja selviytymistarinoita! Olen ylpeä ja onnekas, että olen saanut olla työurani aikana niin monessa tällaisessä hetkessä mukana. Lastensuojelu ei ole paha asia, vaan meidän kaikkien yhteinen tehtävä suojella lapsia, tukea vanhempia ja vaikuttaa perheiden elämään!

Toni Sipiläinen
Avopalveluiden johtaja
Neljä Astetta Oy