Hyvin levätyn kesän ja mukavien yhteisten reissujen ja lomatekemisten jälkeen arki on alkanut Pallo-kotien yksiköissä. Elokuun alusta alkaen yhteisöissä aloitetaan arkeen valmistautuminen. Omakasvattajat käyvät lasten kanssa läpi tarpeelliset hankinnat, jotta vaatteet ja koulutarvikkeet ovat valmiina koulun alkaessa. Jotkut lapsista ovat myös vanhempiensa kanssa käyneet kotiharjoitteluidensa aikana kaupoilla valitsemassa uusia hienoja kyniä ja penaaleja, joita sitten yksikössä on innolla esitelty. Isommilla nuorilla esimerkiksi oma lukuvuosikalenteri on tärkeä väline oman elämänhallinnan harjoitteluun; kalenteriin voi itse merkata omat tärkeät menot ja pikkuhiljaa opetella pitämään huolta omista asioista itsenäisemmin, vielä kuitenkin aikuisen vahvalla ohjauksella.
Monenlaisia tunteita
Yksiköissä tulostellaan lukujärjestyksiä sekä käydään keskusteluja lasten ja nuorten kanssa uuden lukuvuoden alkuun liittyviin monenlaisiin tunteisiin. Mahdollisesti vastassa on kokonaan uusi koulu, uusi opettaja tai astetta haastavammat tehtävät. Paluu voi olla myös takaisin omaan tuttuun kouluun, tuttuun luokkaan omien jo tuttujen kavereiden kanssa.
Koulun alku voi herättää kuitenkin monenlaisia tunteita olipa tilanne mikä tahansa edellisistä. Jännitystä kesän jälkeen muiden oppilaiden kohtaamisesta, epäonnistumisen pelkoa, jännitystä siihen liittyen, miten pärjään taas koulupäivien sosiaalisen kuormituksen tai oppimisen saralla? Miten jaksan herätä joka aamu? Mitä jos en pysty hillitsemään itseäni ja teen jotakin typerää? Mitä jos minut leimataan tai tulen kiusatuksi? Entä jos en enää sovikaan kaveriporukkaan? Mitä muut ajattelevat minusta? Uskallanko mennä syömään koulun ruokalassa? Tuttuja mietteitä, joita aikuiset sanoittavat ääneen ja kannustavat lapsia kohtaamaan pelkojaan, tsemppaavat kohti uutta kouluvuotta. Lupaamme olla apuna ja tukena, rinnalla kulkemassa. Toisaalta ilmassa on myös odotusta ja innokkuutta; ihanaa, kun saa päiviin selkeämmän arkirytmin, koulupäivinä näkee paljon kavereita ja riittää yhteistä touhua. Näihin arjen iloihin tartutaan herkästi ja kasvatetaan positiivisia ajatuksia koulunalkuun liittyen.
Tiivistä yhteistyötä ja tukea
Pallo-kotien yksiköissä tehdään tiivistä yhteistyötä koulun opettajien, avustajien ja rehtoreiden kanssa heti koulun alkaessa. Opettajien kanssa ollaan tarvittaessa yhteydessä jo ennen koulun alkua, jotta yhteinen tavoite; hyvin onnistuneet ensimmäiset koulupäivät saataisiin toteutumaan. Se, että lapsi saa heti alkuun onnistumisen kokemuksen ja ensimmäisistä koulupäivistä kokonaisuutena jää hyvä fillis, on tärkeää. Aina alku ei mene odotusten mukaan, jolloin yhteistyötä koulun kanssa tiivistetään entisestään ja yhdessä lapsen kanssa mietitään, miten selvitään tästä eteenpäin. Kohtaamalla ja kuulemalla lasta sekä opettajan, rehtorin ja Pallo-kotien aikuisten yhteispohdinnalla teemme kaikkemme, että lapselle koulunkäynti ja arki ei olisi ylitsepääsemätöntä selviytymistä päivästä toiseen vaan tarjoaisi onnistumisen kokemuksia ja oppimisen iloa. Joskus oma elämäntilanne voi olla niin haastava, että omat voimavarat eivät riitä täyttämään kaikkia vaatimuksia, jolloin meidän aikuisten tehtävä on myös löytää juuri sen hetkiseen elämäntilanteeseen sopivia ratkaisuja.
Ryhmäkoti Muutoksessa saamme aloittaa syksyä erityisen ylpeänä, sillä lapset ja nuoret ovat startanneet kouluvuotta uskomattoman hyvällä tsempillä. Opettajien Wilmaan laittamilla hymy-merkinnöillä ja meidän aikuisten positiivisilla huomioinneilla on äärettömän suuri merkitys. On hienoa olla mukana kasvattamassa ja tukemassa lapsen itsetuntoa osana kouluyhteisöä ja yhteiskuntaa sekä omaa identiteettiä oppijana. Ryhmäkoti Muutoksessa halusimme palkita lapsia ja nuoria viime viikonloppuna hyvin alkaneesta kouluvuodesta. Jokainen sai itse valita mihin käyttää pienen summan kannustusrahaansa. Lapset valitsivat muun muassa leffassa käynnin kaverin kanssa, sushibuffetissa ruokailun kaverin kanssa, Hesburger-lahjakortin tai meikkiostoja. Näissä tunnelmissa on hyvä jatkaa eteenpäin lukuvuotta!
Anni Leminen
Pallo-kodit, ryhmäkoti Muutoksen johtaja
Elämässä on pieniä sekä vähän suurempia tapahtumia ja asioita, joita tulisi käsitellä. Jotkin asiat saattavat itsestä johtumattomista syistä jäädä vaille selitystä tai varsinaista asian loppuun saattamista. Syitä voi olla monia muitakin, mutta meille pitkään toimineille ja kokeneille vanhemmille, sijaisvanhemmille, kävi näin ja asiat jäivät ymmärrystä vailla vellomaan; mitä oikeasti tapahtui, missä ja milloin? Olisinko voinut tehdä tai sanoa jotain toisin niin, että lopputulos olisi ollut toisenlainen – helpompi ymmärtää? Milloin olisi ollut oikea aika tehdä päätöksiä tai ratkaisuja? Mihin olisin vetänyt omat rajani?
Monesti heräsin toivottomuuteen ja ahdistukseen, kun vastauksia ei löytynyt kesken jääneeseen asiaan. Olimme meille sijoitetun lapsen kanssa tilanteessa, joka laittoi meidän tekemisen, ajattelun ja perhedynamiikan niin koville, ettemme olleet siihen millään tavalla valmistautuneita. Pohdin öisin, kenelle voisin puhua, kun näistä sijaislapsia koskevista asioista ei voi puhua kenelle tahansa, eikä itseänsä peiliin katsominenkaan tuonut asioihin mitään uutta tai ratkaisevaa.
Otin nämä kysymykseni ja ajatukseni omassa kriisiksi luonnehdittavassa tilanteessa puheeksi tukityöntekijälleni, ja hän ehdotti tiimivanhemmuustiimityöskentelyn mahdollisuutta. ”Mitä se on? Kuulostapa hyvälle? Otan mitä vain vastaan tähän tilanteeseen, jos se yhtään saa ajatuksia sekä tuntemuksia selkeimmiksi.”
Tiimivanhemmuustiimissä ilmapiiri oli välittävä ja aito
Tiimivanhemmuustiimiin meillä oli mahdollisuus osallistua etänä siten, että oma tukityöntekijämme tuli meille ja osallistuimme työskentelyyn yhdessä ruudun kautta. Läsnäolijoiden ja työskentelyprosessin kulun esittelyn jälkeen pääsimme kertomaan asiamme. Tämän jälkeen tiimin jäsenet omilla puheenvuoroillaan käsitteli ja nosti esille kullekin mieleen nousseita ajatuksia ja näkökulmia.
Mielestäni kiehtovaa oli se, miten asiamme näyttäytyi ja kuulosti muiden mielestä. Ajatus siitä, että antaa oman pulmatilanteen, omat ajatuksensa ja toimintansa muiden tarkasteltavaksi, voi olla pelottava, mutta voin sanoa, että kokemus oli hyvin valaiseva ja ajatuksia avartava. Nyt meillä oli mahdollisuus katsoa heijastavaan peiliin, kuunnella näkökulmia ja toteamuksia. Omalla päätöspuheenvuorolla saimme vielä selventää ja todentaa asiaamme sekä keskustella ns. valaistumisestamme sekä kertoa, millä tavalla saimme tämän työskentelyn aikana mielessä velloneisiin asioihin perspektiiviä. Koimme, että saimme heti alkutekijöistä lähtien olla itsellemme mukavassa paikassa, luotettavien ihmisten seurassa läpikäymässä asiaamme hyvässä ja asiallisessa hengessä. Ilmapiiri oli välittävä ja aito vaikka osa meistä olikin etäyhteyden päässä.
Mitä itse tästä sain vaikka asiaani ei voi täysin päätökseen saada?
Sain omille ajatuksilleni vahvistusta ja tiedän, että tarvittaessa tiimivanhemmuustiimi on uudelleen saatavilla. Tiimin jälkeen mielessäni alkoi soimaan Jannan laulun sanat: ”Hullu sä et ole.”
Vinkkinä tiimivanhemmuuteen menevälle: on hyvä miettiä ne kipupisteet ja kysymykset, joihin haluaa vastauksia. Aika on sen verran rajallinen, että sellaisella valmistautumisella saa tehokkuutta käytettävään aikaan. Avoimin mielin ja rehdisti mukaan!
Lämpimästi suositellen,
Valaistunut
Me kaikki opimme tiimivanhemmuustiimeistä
Olen itsekin hoitanut pieniä, vaativahoitoisia lainalapsia. Ymmärrän hyvin valaistuneen perhehoitajan tunteet. Kun ei tiedä, mikä on totta ja mikä tarua. Olenko aivan hukassa ja väärillä raiteilla ajatusteni ja tunteideni kanssa? Minulla on huolehdittavanani tämä lapsi, jonka huolenpidon haluan olevan hyvää. Samalla olen aivan ymmälläni siitä, kuinka toimisin, kuinka suhtautuisin, mitä teen ja mihin olen yhteydessä.
Kaikki meistä aikuisista kokee hämmennyksen hetkiä vanhemmuudessaan. Kun sitä meidän vanhemmuuttamme sijaishuollossa seuraa vielä niin läheltä moni muukin aikuinen – voi neuvojen kysyminen olla hankalaa ja suorituspaineet kasvaa. Ajattelen, ettei kukaan kuitenkaan selviä tehtävästään yksin, ja että pienet tai isommat kriisitilanteet ovat väistämättömiä perhehoidossa. Vahvaa vanhemmuutta on tuoda pulmatilanteet yhteiseen pohdintaan. Tiimivanhemmuustiimi on yhteistä ajattelun ajattelua, joka palautuu aina lapsen hyväksi kasvattamalla sekä perhehoitajan, että PKS:n ammattilaisen kykyä pohtia ihmisen käytöksen taakse sekä ylläpitämällä aikuisten uteliaisuutta etsiä erilaisia selityksiä ilmiöille. Koskaan en ole lähtenyt uutta oppimatta tiimivanhemmuustiimistä.
Kiitos sinulle Valaistunut, että jaoit kokemuksen kanssamme ❤
Katja Niukkanen, sosiaalityöntekijä
Avosylin Perhehoitokumppanit etsii jatkuvasti uusia sijaisperheitä. Me tarjoamme tärkeään työhösi täyden tuen, johon kuuluu muun muassa tiimivanhemmuustyöskentely. Lue lisää: Sijaisvanhemmaksi | Perhehoitokumppanit Suomessa Oy.
Etsinnässä hyvä perhe
Perhehoidon ammattilaisen työn tähtihetkiä on soittaa perhehoitajalle eräs merkityksellinen puhelu. Puhelu on usein täynnä jännittävää odotuksen tunnelmaa. Kihelmöivien tunteiden jakamisen ja ruusunpunaisten lasien läpi katsovien silmäilyjen lisäksi puhelussa jaetaan faktaa ja pudotellaan pilvilinnoista. Työtehtävässä on kyse yhdestä lastensuojelun sijaishuollon tärkeimmästä kohdasta, jossa ei paukutella henkseleitä vaan pysähdytään ja keskitytään. Ollaan etsimässä sijoitettavalle lapselle soveltuvaa perhehoitoperhettä.
Ennen tätä puhelua hyvinvointialue on tehnyt PKS:lle perhepyynnön lapseen liittyen. Alkukartoituksessa PKS saa lapsesta anonyymit perustiedot ja kuvauksen lapsen yksilöllisistä tarpeista. Perhepyynnössä esitetään myös vaatimukset ja toiveet sijaisperheen valmiuksista ja ominaisuuksista. Perhepyyntö käynnistää PKS:ssä prosessin, jossa perhepankkia käydään PKS:n rekrytointi- ja sijoitustiimin työntekijöiden kesken läpi vaatimusten ja toiveiden lista olkapäällä. Perheet ovat PKS:n työntekijöille tuttuja valmennus- ja arviointiprosessien tai aikaisempien sijoitusten kautta, joten usein käy niin, että heti lapsen perustietoja lukiessa työntekijälle tulee mieleen joku lapselle mahdollisesti soveltuva perhe. Joskus joudumme myös toteamaan, että nyt ei sopivaa, kriteerien mukaista perhettä ole halutulta alueelta vapaana.
Lapsen ja sijaisperheen yhteensovittamisesta puhutaan täällä perhehoidon puhekielessä mätsäämisenä. Vaihe on ammatillista osaamista vaativa ja lapsen etua hyvin monitahoisesti pohtiva kohta lapsen sijoituksessa. Vaihe on lapsen elämän kannalta niin merkittävä, että kaikki mahdolliset ja usein mahdottomatkin riskit ja vaikuttavat tekijät käydään huolellisesti läpi ja niistä puhutaan ääneen. Mätsäämistä ei tehdä yksin vaan työ on mitä suurimmassa määrin sosiaalityön ammatillista yhteistyötä.
Mätsääminen tehdään yhdessä
Alkaa lapsen tarpeiden ja perheen valmiuksien pyörittely. Sijainti, etäisyys lapsen läheisiin, lapsen tarpeet, mahdolliset erityistarpeet, päivähoito, koulu, lapsen läheisverkosto, lapsen toiveet, lapsen vanhempien toiveet ja tapaamisjärjestelyt. Lapsen harrastukset, kaverit, kulttuuritausta, perheen kielet, uskonnolliset tavat. Pohdittavien asioiden lista on mittava. Perheen sijainti suhteessa lapsen nykyiseen asuinpaikkaan ja läheisiin; miten lapsen kuljetukset läheisiä tapaamaan järjestyisivät; onko lähikoulussa lapsen tarpeen mukainen pienluokka; onko perheessä lapsen toiveiden mukaisesti muita lapsia tai onko perhe sosiaalityöntekijän toiveen mukaisesti sellainen, että muut lapset olisivat jo isompia kuin hän; onko perheessä lapsen toiveen mukaisesti lemmikkieläimiä tai eihän vaan perheessä ole eläimiä, koska lapsi on allerginen.
Ja pyörittely jatkuu. Mahdollistetaanko perheessä lapsen vanhempien toive iltarukouksesta, joka on ollut vanhemman tapana lapsensa kanssa; miten sijaisperheen muut lapset mahdollisesti sopeutuisivat elämään juuri tämän lapsen kanssa; onko yhteistyö läheisverkoston kanssa sujuvaa; onko läheisverkosto kriisivaiheessa lapsen sijoituksen suhteen, miten lapsen vanhemmat ja muut läheiset suhtautuvat siihen, että lapsi sijoitetaan perhehoitoon; onko läheisverkostossa elämäntilanne, joka voi aiheuttaa turvallisuusriskin lapselle tai sijaisperheelle ja miten siihen voidaan valmistautua; miten tehdä muutosvaiheesta kaikille osapuolille mahdollisimman sujuva ja miten järjestää kaikille osallisille heidän tarvitsemansa tuki sekä muutosvaiheessa että mahdollisen sijoituksen myötä.
Tukipalvelut osa suunnittelua
Meillä PKS:ssä lapsen ja perheen yhteensovittamisesta vastaa tehtävään erityisesti perehtyvä rekrytointi- ja sijoitustiimi. Tiimi koostuu sosiaalityöntekijöistä, perhehoito- ja tukiperhe-koordinaattoreista sekä päälliköstä ja hallintokoordinaattorista. Tiimissä on PRIDE-valmentajia ja perhehoidon arvioinneista sekä sijoitusten tukipalveluista kokemusta omaavia sosiaalityöntekijöitä, jotka ovat valmentaneet perheet ja tuntevat hyvin heidän valmiutensa. Myös perhehoitajien omat alueelliset työntekijät, jotka tuntevat perheen tavat ja arjen, ovat tärkeässä roolissa mätsäyksessä. Näistä syntyy hyvä startti yhteisille pohdinnoille hyvinvointialueen työntekijöiden kanssa.
Kun odotukset ja toiveet kohtaavat ja PKS:n perhepankista löytyy perhepyynnön mukainen perhe, PKS:stä lähtee perheen esite hyvinvointialueen tutustuttavaksi. Esitteeseen on koottu perheen perustiedot ja valmiudet. PKS:n esite sisältää myös kuvia perhehoitajista, heidän kodistaan ja lemmikeistään hyvinvointialueen, lapsen ja hänen läheistensä tutustumista helpottamaan.
Yhteensovitus laajenee PKS:n ja hyvinvointialueen yhteisiksi keskusteluiksi. Hyvinvointialueelta prosessissa mukana ovat sijaishuollon asiakasohjauksen sosiaalityöntekijät ja lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä ja sosiaaliohjaaja sekä usein lapsen lyhytaikaisen perhehoidon perhehoitaja ja tukityöntekijät. Tärkeää on, että myös lapsen vanhemmat tunteva työntekijä osallistuu mätsäämiseen. Prosessiin liittyy pian myös se PKS:n perhehoitoperhe, joka on ammatillisen arvion mukaan paras mahdollinen tälle lapselle, ja yhteisissä pohdinnoissa käydään läpi perheen valmiuksia vastata juuri tämän lapsen tarpeisiin.
Saatetaan joutua miettimään esimerkiksi miltä perhehoitajasta tuntuu tieto, että lapsi on joutunut seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi tai että lapsi käyttää päihteitä tai että lapsen vanhempi on henkirikoksen takia vankilassa. Osalle perhehoitajista on karttunut kokemusta aiemmista sijoituksista, toiset ovat tehtävän edessä ensimmäistä kertaa. Perhehoitajat miettivät tarkasti ennalta omia valmiuksiaan lapsen yksilöllisen tilanteen mukaisesti. PKS:n vastuulla on järjestää perhehoitajilleen sijoituksen onnistumista tukevat palvelut. Perheen tukisuunnitelman laatiminen alkaa mätsäämisen kohdassa ja jatkaa kulkuaan sijoituksen toteutumisen myötä.
Kohti yhteistä matkaa
Yhteensovituksen ratkaisuvaiheessa yhdessä hyvinvointialueen, PKS:n ja perhehoitajien kesken vahvistuu arvio siitä, että lapselle on löytynyt hänen yksilöllisiin tarpeisiinsa soveltuva perhe. Mätsäyksen tässä vaiheessa lapsen vanhemmat saavat mahdollisuuden tutustua perhehoitajiin. Askel on tärkeä vanhempien kriisivaiheessa ja sopeutumisen edistymisessä. Aikuisten tutustumisten jälkeen perhehoitajat esitellään lapselle ensin keskusteluin ja kuvin.
Sitten lopulta, monien vaiheiden ja viikkojen, joskus jopa kuukausien jälkeen ollaan mukana jälleen yhdessä tähtihetkessä. Lapsi tutustumassa hänelle löydettyyn perhehoitoperheeseen. Silloin ollaan läsnä tässä ja nyt. Tilanteessa kaikilla on lupa olla tunteissa ja puhuakin niistä. Joskus ollaan aika hiljakseen. Lapsilla tosin on tapana palautella meitä aikuisia maan pinnalle: ”onks tää mun huone”, ”onks nää kaikki legot yksin mun”, ”monelta on ruoka”, ”kauanko saa pelata”, ”onks teillä Disney Channel”, ”käviks äiti ja isä täällä kans”, ”saako Remu-koira nukkua mun kans”. Siinä tärkeimmät ja tietysti päälle vielä, että ”koska mä tuun yöksi” ja ”heippa siihen saakka”.
Tässä prosessin vaiheessa Remut saattavat nousta arvoon arvaamattomaan. Ammattilaiset saavat siirtyä taustalle tukemaan. Jää on murtunut, kiitos Remujen ja kaikkien muiden osallisten. Lapselle on löytynyt perhe ja yhteinen matka voi alkaa.
PKS:n sosiaalityöntekijä Kati
Avosylin yhtymään kuuluva Perhehoitokumppanit Suomessa on vahvasti tuetun perhehoidon erityisasiantuntija jo vuodesta 2008.
Lapsi raahaa ”kotiin” tullessaan näkymätöntä matkalaukkua, elämän matkalaukkua. Matkalaukulle ei heti löydy paikkaa, jonne sen asettaa. Matkalaukku pysyy aluksi visusti kiinni. Matkalaukku on tärkeintä mitä lapsi omistaa. Matkalaukussa on kolhuja sekä virttynyt väri, silti se on lapsen tärkein aarre. Matkalaukku sisältää huolta, surua, ikävää, epäluuloa ja pelkoa. Sieltä saattaa löytyä myös hiukan iloa ja rakkautta.
Meidän sijaisvanhempien tehtävänämme on alkaa hissukseen konmarittamaan tuon matkalaukun sisältöä yhdessä lapsen kanssa. Sieltä voidaan poistaa asioita ja lisätä niitä sinne.
Jokaisella lapsella pitäisi olla mahdollisuus asua perheessä, valitettavasti se ei aina ole mahdollista. Puhutaan lapsista, jotka eivät ole perhehoitokelpoisia. Meidän korviimme se kuulostaa kamalalta. Tosiasia on, että resurssit eivät riitä siihen tukeen, mitä joidenkin lasten kanssa tarvittaisiin heidän asuessa perheessä. Jotkut lapset taasen haluavat tai tarvitsevat enemmän laitoshoitoa, kuin perhehoitoa. Emme halunneet asettaa vastakkain näitä kahta asumismuotoa, kummallekin on paikkansa.
”He avaavat sydämensä lapselle.”
Sijaisperheet ovat tavallisia perheitä, jotka avaavat kotinsa ovet. He avaavat paljon muutakin. He avaavat sydämensä lapselle. He avaavat elämänsä viranomaisille ja lapsen sukulaisille ja muille lapselle tärkeille ihmisille. Sijaisperheet eivät ole täydellisiä, virheettömien superihmisten muodostamia yksiköitä. He ovat tavallisia ihmisiä heikkouksineen ja vahvuuksineen. Heillä on halu auttaa ja antaa lapselle koti. Tässä piilee se vahvuus, inhimillisyydessä ja tavallisuudessa.
Perheessä lapsi oppii perheen dynamiikasta, siellä jokainen voi olla oma itsensä ja tuoda tunteensa sellaisina kuin ne ovat. Jos vanhemmat riitelevät, korottavat ääntään, ei maailma kaadu siihen, mitään pahaa ei tapahdu. Lapsi oppii riitelemään ”hyvällä tavalla”. Perhe on paikka, jonne voi tulla omine vikoineen ja silti siellä saa luottaa siihen, että minusta välitetään. Voin huutaa kiukkuni, suruni ilmaan ja saan lohdutusta. Saan iloita, vaikka pihan pienistä kivistä ja niitä ihastellaan kanssani. Voin oppia, että vaikka joku on ärtyisällä päällä, vika ei ole minussa. Perheessä sanoitetaan tunteita ja mietitään niitä tarvittaessa yhdessä. Opetellaan tuntemaan. Tunteet ovat isossa osassa perhe-elämää.
”Vanhempi luo puitteet ja raamit kodissa asumiselle, jotta lapsi voi turvassa kasvaa omaksi itsekseen.”
Perhe on koti, jossa aikuisella on vanhemman rooli, lapsella lapsen rooli. Vanhempi luo puitteet ja raamit kodissa asumiselle, jotta lapsi voi turvassa kasvaa omaksi itsekseen. Lapsella on mahdollisuus matkalaukkuineen tulla osaksi perheyhteisöä, tuntea kuuluvansa joukkoon, olla näkyvä.
Perheessä opetellaan kunnioittamaan toisen omaa ja toisen rauhaa. Minulla voi olla huone tai paikka, jonne minun on lupa vetäytyä, kun tarvitsen omaa rauhaa. Tavarani saavat olla rauhassa ja saan muokata tuota omaa tilaani oman näköisekseni. Perheessä on säännöt, jotka koskevat kaikkia. Siellä voi opetella tasavertaisuutta. Vaikka perheessä asuisi biologia lapsia, heidän sääntönsä ovat samanlaiset.
Perheeseen sijoittuessa lapsi saattaa saada sijaisvanhempien lisäksi uusia perheenjäseniä, sisaruksia, tätejä, setiä, isovanhempia, serkkuja sekä muita ihmisiä, joista voi tulla lopun elämän mittaisia ja tärkeitä ihmissuhteita. Nämä pysyvät pitkäaikaiset ihmissuhteet kantavat vielä lapsen itsenäistyttyä ja tuovat iloa ja ehkä tasapainoa elämään.
”Monet näistä lähtijöistä ymmärtävät, kuinka tärkeää aikaa se oli.”
Joskus toki voi olla, että ovi itsenäistymiseen käy jo 18-vuotiaana tai muutetaan takaisin biologisten vanhempien luokse ennen aikuistumista. Silloin saatetaan ajatella, että hyvä, kun pääsin pois sieltä sijaiskodista. Olemme kuitenkin huomanneet, että aikuisena monet näistä lähtijöistä ymmärtävät, kuinka tärkeää aikaa se oli, kun asui sijaisperheessä.
Perheessä asuessaan lapsi oppii sukulaisverkostojen tärkeyden, toimivuuden ja kiinnittymisen tuohon verkostoon. Joskus, vaikka sijaisäidin ollessa ärsyttävä, voi kääntyä jonkun muun verkoston ihmisen puoleen ja purkaa ”äidin” ärsyttävyyttä. Ja kyllä, me sijaisvanhemmat, olemme ärsyttäviä monien muiden vanhempien tavoin. Tästäkin tilanteesta voi nauttia, olen ärsyttävä. Lapsi osaa näyttää tässäkin suhteessa tunteensa. Ja minä saan olla lapsen mielestä se ärsyttävä aikuinen, joka pitää kiinni kodin pelisäännöistä.
Mahdollisuuksien mukaan rakennamme yhdessä lapsen vanhempien kanssa rinnakkaisvanhemmuutta. Onnistuessaan se tuo lapselle rauhaa asettua perheeseen ja iloita siitä, että hänellä on monia hänestä välittäviä ihmisiä ympärillään, eikä hänen tarvitse valita kenenkään puolta.
Pohdimme yhdessä mitä muuta haluamme antaa sijoitetuille lapsille, kuin mahdollisuuden asua perheessä. Haluamme rakentaa tasapainoista ehyempää kiintymyssuhdetta, antaa tukea ja apua. Haluamme rakentaa turvallista tulevaisuutta yhdessä lapsen ehdoilla ja häntä kuunnellen. Haluamme iloita yhdessä, oppia rakastamaan ja puhumaan ikävistäkin asioista. Haluamme lapsen saada olla lapsi, että hän saa nauttia viattomuudestaan. Haluamme hänen löytävän omat vahvuutensa ja taitonsa. Haluamme lasten oppivan luottamaan, että minä olen hyvä, minä selviän.
Tätä pohdiskelua ovat yhdessä tehneet Perhehoitokumppaneiden perhehoitajat Riitta, Tarja, Marianne ja Minna.
Kiinnostaako sinua sijaisvanhemmuus? Tutustu Perhehoitokumppaneihin!
Pallo-kodeilla arkea eletään lasten ja nuorten kanssa kodinomaisissa yhteisöissä. Yhteisöissä ja toiminnassa korostuu jokaisen nuoren osallisuus omista ja yhteisön yhteisistä asioista päättämiseen. Nuoret kohdataan dialogisesti, arvostaen ja jokaisen nuoren identiteettiä, mielipiteitä ja toiveita kunnioittaen. Toiminnassa tavoitellaan parhaiten nuoren tarpeita vastaavia ratkaisuja yksilöllisesti räätälöiden. Nuorten huomioiminen lähtee aikuisten kiinnostuksesta nuoren asioihin ja luottamuksen rakentamisesta jokaiseen nuoreen. Nuorten kanssa käydään läpi rakenteita, joissa he voivat tuoda oman äänensä esiin ja tähän tuetaan ja kannustetaan. Me Pallo-kodeilla ajattelemme, että meidän tiiviissä yhteisössämme eläminen peilautuu elämään suuremmissa yhteisöissä ja yhteiskunnassa. Tavoitteenamme on, että nuorten lähtiessä yhteisöistämme he ymmärtäisivät osallisuuden merkityksen myös yhteiskunnassa pienten kotiyhteisöjemme ulkopuolella.
”Toiminnassa tavoitellaan parhaiten nuoren tarpeita vastaavia ratkaisuja yksilöllisesti räätälöiden.”
12.8. vietetään kansainvälistä nuorten päivää. Teemapäivällä halutaan antaa tunnustusta maailman nuorille globaalin yhteiskunnan kehittäjinä. Se on myös tilaisuus saada lisää tietoa Euroopan nuorista. Joka neljäs maailman yli seitsemästä miljardista ihmisestä on 15–24-vuotias. Nuorison tarjolla olevat mahdollisuudet työllistyä ja osallistua aktiivisesti yhteiskuntansa toimintaan ovat kysymyksiä, joihin jokaisessa yhteiskunnassa pyritään löytämään vastauksia. Suojaamalla nuorison poliittisia, yhteiskunnallisia ja muita oikeuksia voidaan edistää nuoren sukupolven kokemusta tasa-arvoisista ja riittävistä osallistumismahdollisuuksista sekä valmiudesta elää täysipainoista elämää Suomessa. Kansainvälisenä nuorisopäivänä tuodaan nuorisokysymyksiä kansainvälisen yhteisön tietoon ja juhlistetaan nuorison potentiaalia kumppaneina nykypäivän globaalissa yhteiskunnassa. (Euroopan parlamentti, Suomen YK-liitto.)
Huostaanotetuilla ja kodin ulkopuolelle sijoitetuilla nuorilla voi usein olla heikommat lähtökohdat yhteiskunnalliseen osallisuuteen. Peruskoulu on voinut jäädä jossain kohtaa huonommalle tolalle; oppimiseen ja koulunkäyntiin ei välttämättä ole ollut voimavaroja muun elämän perusturvan ja tunne-elämän järkkyessä. Kun elämän peruspalikat on saatu jonkinlaiseen tasapainoon, voi olla kova kiriminen pysytellä opinnoissa muiden kärryillä. Peruskoulussa tarjotaan onneksi tänä päivänä räätälöidysti paljon erilaisia tukitoimia myös erityistä tukea esimerkiksi oman elämäntilanteen vuoksi tarvitseville nuorille. Peruskoulun päättäneiden nuorten muistamisella on Pallo-kodeilla erityinen merkitys, koska olemme nähneet jokaisen nuoren ponnistelut, onnistumiset, vastoinkäymiset sekä ala- ja ylämäet koulutaipaleella.
”Olemme nähneet jokaisen nuoren ponnistelut, onnistumiset, vastoinkäymiset sekä ala- ja ylämäet.”
Peruskoulun jälkeen suuntana on usein ammattiopinnot. Monen lastensuojelunuoren voimavarat eivät riitä 2. asteen opintoihin, vaikka esimerkiksi sijaishuoltopaikassa tässä tuettaisiin kaikin keinoin. Toki heitäkin on, jotka kykenevät suoriutumaan opinnoista ja saavuttavat koulutuksen. Vaarana monella on kuitenkin tipahtaa järjestelmästä. Yhteiskunnassamme on tehty paljon sen eteen, että jokainen peruskoulun päättänyt löytäisi paikkansa. Näin ei kuitenkaan valitettavasti aina ole. Koen, että menetämme valtavan määrän potentiaalia monessa nuoressa heidän syrjäytyessään 2. asteen koulutuksesta ja sitä kautta yhteiskunnasta. Monelta nuorelta löytyy usein upeita taitoja, kykyjä ja mielenkiinnon kohteita, joita moni varmasti toteuttaisi mielellään. Nyky-yhteiskunnan vaativaan työelämään osalliseksi pääsemisessä koulutus on usein kuitenkin se ensisijainen vaade.
Tukea tarvitsevien lasten kohdalla ajattelen, että mahdollisimman varhainen puuttuminen entistä rohkeammin sekä ennaltaehkäisyyn panostaminen jo neuvolasta lähtien ovat ensisijainen ratkaisu siihen, että jokaisella nuorella olisi eväitä ja yhtäläisiä mahdollisuuksia panostaa koulutukseen 2. asteen opintojen kohdalla. Toisekseen ajattelen, että yhteiskunnassamme tulisi olla huomattavasti enemmän vaihtoehtoisia tapoja oppia työelämää muilla keinoilla, kuin tämän hetken perinteisin tutkintoon johtavien koulutusten kautta. Työnantajia tulisi tukea enemmän taloudellisesti ohjaamaan ja ottamaan mukaan toimintaansa nuoria, jotka voisivat opetella ja tehdä töitä yksilöllisesti omien voimavarojensa mukaisesti. Moni nuori voisi paremmin, kun arjessa olisi sisältöä, ja he voisivat kokea olevansa merkityksellinen osa jotakin. Väitän, että yhteiskunnassamme tällä hetkellä näkyvä ja kuuluva nuorten pahoinvointi lähtisi laskuun, mikäli meillä olisi tarjota nuorille enemmän vaihtoehtoisia yhteisöjä, joihin kuulua ja tekemistä, jonka kautta nuoret voisivat kokea merkityksellisyyttä. Tämä vaatisi soveltavampaa ja rajoja rikkovampaa suhtautumista juurtuneisiin rakenteisiin. Nuorten mukaan ottamisen arvostaminen, kuuleminen ja yhteiskuntamme kehittäminen heidän kanssaan yhteistyössä on tärkeää. Nuorten yrittäjyyden suurempi tukeminen voisi myös olla yksi tie edistää nuorten osallisuutta.
”Moni nuori voisi paremmin, kun arjessa olisi sisältöä, ja he voisivat kokea olevansa merkityksellinen osa jotakin.”
Ihmisen biologiaan on rakennettu tarve kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta. Valitettavasti tätä tarvetta pyritään usein tyydyttämään myös yhteisöissä, joihin kuuluminen ei ole omaa hyvinvointia tukevaa, kuten esimerkiksi päihdemyönteiset jengit. Pelkkä vaihtoehtoisten hyvää osallisuutta edistävien yhteisöjen ja toimintojen lisääminen ei kuitenkaan yksin riitä. Jokainen nuori tarvitsee oman motivaation osallistumiseen. Motivaation kasvamisen kannalta merkityksellisimpänä asiana näen sen, että me aikuiset toimimme nuoria kohdatessamme esimerkkeinä niin, että aikuisuus ja työelämä näyttäytyy nuorille houkuttelevana ja tavoiteltavana tilana. Nuorten osallisuuden tukeminen on meidän kaikkien yhteinen asia.
Lopuksi; jokainen voi tehdä jotakin, ja kun jokainen tekee jotakin, tulee kaikki tehdyksi. Omassa työssäni lastensuojelussa koen olevani etuoikeutettu, koska pääsen elämään arkea upeiden nuorten kanssa ja tukemaan heidän matkaansa kohti yhteiskunnallista osallisuutta. Näillä sanoilla haluan toivottaa kaikille hyvää kansainvälistä nuorten päivää!
Anni Leminen
Yksikönjohtaja, Ryhmäkoti Muutos
Pallo-kodit
Avosylin yhtymässä vietetään tänään jokavuotista Olet Tärkeä -päivää ja haluamme päivän teeman mukaisesti nostaa ajatuksiin muutaman asian, joilla uskomme olevan merkitystä hyvinvoivan työyhteisön peruspilareina. Avosylin yhtymässä tehdään päivittäin töitä näiden asioiden äärellä ja jokaisella meille on vastuu, valta ja mahdollisuus vaikuttaa näihin asioihin.
Työntekijät ovat yrityksen tärkeä voimavara: Sinä olet tärkeä!
Yritysten menestys riippuu monista eri tekijöistä. Yrityksen on muun muassa mietittävä ja kehitettävä strategiaa, markkinointia, tuotteita sekä palveluita. Yksi tekijä kuitenkin nousee näistä ylitse muiden – yrityksen työntekijät. Ihmiset ovat yrityksen sydän ja sielu, ja heidän roolinsa jokapäiväisessä työssä on korvaamaton. Ilman jokaisen työntekijän omaa panosta ja yksilöllisiä taitoja yrityksen toiminta heikkenisi. Työntekijät ovat siis tärkeä voimavara. Keskinäinen yhteistyö, luottamus ja toivo vaikuttavat suuresti tähän voimavaraan.
Ensinnäkin: juuri sinä olet tärkeä. Sinä tuot mukanasi oman erityisen osaamisesi ja näkemyksesi. Sinä olet ainutlaatuinen yhdistelmä taitoja, kokemuksia ja persoonallisuutta. Ilman sinun panostasi ja taitojasi, meiltä puuttuisi jotain tärkeää. Sinulla on tärkeä rooli yhteisessä pyrkimyksessämme jättää merkityksellisiä ja vaikuttavia jälkiä lasten, nuorten ja perheiden elämään. Ymmärtäessämme oman ja toistemme arvon yrityksen voimavarana, voimme luottaa itseemme ja omaan kykyymme tuoda merkityksellisiä muutoksia ihmisten ja perheiden elämään.
Toiseksi: yhteistyö on olennainen osa menestyvää organisaatiota. Kun työntekijät pystyvät työskentelemään yhdessä tehokkaasti, he luovat synergiaa ja saavat enemmän aikaan yhdessä kuin erikseen. Yhteistyössä eri osa-alueiden asiantuntemus yhdistyy ja ratkaisut löytyvät nopeammin. Jokaisen työntekijän panos on arvokas, ja kun tavoitteet ovat yhteisiä, tiimin voima kasvaa. Yhteistyössä voimme oppia toisiltamme, jakaa ideoita ja innostua uusista mahdollisuuksista. Se rakentaa yhteenkuuluvuutta ja vahvistaa työyhteisön henkeä.
Kolmanneksi: luottamus on perustavanlaatuinen tekijä työntekijöiden ja yrityksen välillä. Kun luottamus vallitsee, työntekijät voivat toimia parhaalla mahdollisella tavalla ja tuntea olonsa turvalliseksi. Luottamus synnyttää avoimuutta ja rehellistä kommunikaatiota. Siihen haluamme pyrkiä kaikessa tekemisessämme. Luottamus ja avoimuus sallivat erilaisuuden ja kaikkien työntekijöiden monialaisen osaamisen tuomisen jokapäiväiseen työskentelyymme. Luovat ratkaisut ja virheet kulkevat myös niissä yrityksissä, joissa luottamus on saavutettu. Luottamus lisää työntekijöiden rohkeutta toteuttaa ja kokeilla erilaisia ratkaisuja yhteisen hyvän päämäärän saavuttamiseksi. Virheiden kohdalla uskallamme myös nostaa asian pöydälle yhdessä, pyytää anteeksi, muuttaa suuntaa ja oppia tekemisestämme.
Kiitos sinulle Avosylin yhtymän työntekijä – Olet meille Tärkeä!
Reetta Väänänen ja Katja Halonen