Sosiaalityön asiantuntijuus osana perheille tarjottavia palveluita

Olen sosiaalityöntekijänä verkostopalaverissa, jossa perhe ja joukko ammattilaisia käy läpi perheen tilannetta. Perhe on ollut lastensuojelun asiakkuudessa jo entuudestaan ja nyt aiemmin tuntematon, uusi palvelu jännittää vanhempia herättäen kysymyksiä sekä aiheuttaen epäilyksiä. Raamit aloitettavalle perhekuntoutukselle käydään läpi, sovitaan välipalaveri ja tämän jälkeen perheen lasten asioista vastaava sosiaalityöntekijä lähtee seuraavaan palaveriin. Jäämme perhetyöntekijöiden kanssa suunnittelemaan tarkemmin perhekuntoutuksen aikataulua, kertaamaan prosessia, tavoitteita sekä kuuntelemaan vanhempien näkökulmaa perhetilanteesta.

Työskentely perheessä käynnistyy, perhetyöntekijät saavat hiljalleen rakennettua luottamusta perheeseen ja tavoitteita kohti aletaan edetä askel askeleelta. Sosiaalityöntekijällä on vahva lastensuojelun osaaminen ja kokemus lastensuojelutyöstä ammattitaidon ollessa käytössä asiakasprosessissa. Sosiaalityöntekijä toimii asiakasprosessissa sekä työntekijän, palvelun tilaajan, verkostojen sekä perheen suuntaan siten, että palvelusta muodostuu asiakkaan edun mukainen kokonaisuus.

Sosiaalityöntekijän työpanoksella pyritään täydentämään laatua asiakasprosessissa kolmella tavalla. Ensinnäkin perhetyöntekijä saa säännöllistä ohjausta työskentelynsä aikana ja mahdollisuuden konsultoida sosiaalityöntekijää, säännöllinen yhteydenpito ja viikkotavoitteiden pitäminen etualalla ovat keskeisessä roolissa. Toiseksi palvelun tilaaja eli lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä saa palvelua tuottavan sosiaalityöntekijän tietoa ja näkemystä asiakasprosessin etenemisestä, tukea asiakasperheen tilanteen pohdintaan sekä kantaa ottavaa ja ammatillisuuteen pohjautuvaa näkemystä asiakasprosessin etenemisestä. Sosiaalityöntekijä toimii lapsen vastaavan sosiaalityöntekijän kumppanina ja myös osaltaan ohjaa ja neuvoo asiakasperhettä asiakasprosesseissa ollen tulkkina asioiden selventämisessä, sillä asioiden kertaaminen on usein tarpeen. Perheen tukeminen ja muutostyöskentely asiakasprosessissa onkin sosiaalityöntekijän kolmas ja tärkeä tehtävä. Sosiaalityöntekijä työskentelee osana työntekijätiimiä käyden perheessä perhetyöntekijöiden kanssa säännöllisesti päivittämässä tavoitteita ja työskentelyn etenemistä. Työskentelyn läpinäkyvyys ja avoimuus ovat omiaan rakentamaan luottamussuhdetta asiakkaan ja palveluntuottajan välillä.

Koittaa perhekuntoutuksen välipalaveri, jossa on perheen lisäksi jälleen joukko verkostoa. Käydään läpi tavoitteiden etenemistä ja päivitetään niitä. Asiakasprosessin voidaan todeta käynnistyneen hyvin, mikäli työskentely on edennyt tavoitteellisesti ja perhe on kokenut luottavansa työntekijöihin sekä tulleensa kohdatuksi täysivaltaisena osallisena muutosprosessissa, johon perhekuntoutus tähtää. Sosiaalityön päätehtäviin kuuluvatkin oleellisesti sosiaalisen kehityksen ja yhteenkuuluvuuden lisäksi ihmisten elämänhallinnan ja itsenäistymisen edistäminen. Tätä tavoitetta kohti pyritään asiakasprosesseissa yhtenä tärkeänä osana lastensuojelun toimijoiden verkostoa.

Aino-Maria Koistinaho
Sosiaalityöntekijä
Neljä Astetta Oy

 

Neljä Astetta Oy:n perustajat Mikko ja Petri tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa Lahdessa 1980-luvulla.  Kahdesta ala-asteikäistä pojasta tulee ystävykset; Ystävykset, jotka molemmat tulevat rikkonaisista perheistä. Elämässä on paljon samoja elementtejä, mutta myös eroavaisuuksia.

Mikon elämästä puuttui hoivaa, rakkautta ja hyväksyntää. Äiti oli sairastunut mieleltään Mikon ollessa vasta vauvaikäinen. Äidin muutto pois kotoa jätti jälkeensä turvattomuuden, pelon ja ahdistuksen.

Mikko eli lapsuutensa isän ja hänen uuden puolisonsa kanssa. Uusperheessä, äitipuolen, isän ja sisarusten keskellä Mikko koki jäävänsä ulkopuoliseksi. Arvottomuuden kokemus kasvoi ja itsetunto oli heikko. Viha, syyllisyys ja kauhu kerääntyivät sisälle.

Petri oli oman perheensä kahdesta veljeksestä vanhempi. Hän kasvoi vanhempien riitaisuuden, mustasukkaisuuden ja väkivallankin sävyttämässä arjessa. Perhe-elämän sekaisuus ja turvattomuus ravistelevat Petriä ja piirtyvät hänen tunnetiloihinsa.

Petri oli 9-vuotias, kun vanhempien avioliitto päättyy eroon ja äiti sekä lapset muuttivat pois yhteisestä kodista. Isä jäi yksin, eikä aina saapunut sovittuihin tapaamisiin poikien luo. Silloin Petri lohdutti itkevää pikkuveljeä ja kannusti häntä pettymysten äärellä, vaikka tunne oli itsellekin musertava. Välillä kului pitkiä aikoja, ettei isästä kuulu mitään. Miehen malli puuttui ja Petri koki henkisellä tasolla vastuuta koko perheestä.

Meillä kaikilla on elämässämme sekä huonoja että hyviä talletuksia. Huonoja emme koskaan saa pois pyyhityiksi, mutta lisäämällä hyvälle puolelle asioita, voimme pikkuhiljaa muuttaa sitä miltä elämä tuntuu. Tärkeässä roolissa ovat harrastukset ja ihmisten verkoston rakentuminen lapsen ympärille, sillä lapsen on saatava tukea ja onnistumisen kokemuksia jostakin.

Meilläkin oli omat selviytymiskeinomme ja hetket, joista ammensimme voimaa ja ammennamme edelleen. Näitä hetkiä kutsumme tunnehipuiksi. Uskomme että ne ovat jokaiselle ihmiselle välttämättömiä. Ne ovat viimeisiä oljenkorsia vaikeuksien keskellä. Niiden voimalla ihminen jaksaa yrittää silloinkin, kun ei oikeasti edes jaksaisi. Tunnehippu on jotain, jonka toinen ihminen voi antaa toiselle, sopivanlaisessa vuorovaikutustilanteessa.

Mikko vietti aina tilaisuuden tullen aikaa lähellä asuvan isomummon luona. Mummolla riitti rakkautta ja herkkuja pienelle pojalle: tarjolla oli lettuja sekä jalkahierontaa sohvalla televisiota katsellen. Bingoonkin mummo vei Mikkoa. Näin mummo antoi Mikon sisimpään viestin: sinä olet hyvä ja ainutlaatuinen poika, minä puolustan sinua.

Jalkapallo oli Mikon elämän toinen kantava voima. Siinä hän oli lahjakas, hyväkin. Kentällä elämän kaoottisuus unohtui.

Petrin perheellä oli taloudellisesti tiukkaa ja äidillä yksinäistä, mutta äiti ei siitä huolimatta luovuttanut, vaan piti huolta pojistaan ja sai kuin saikin asiat toimimaan. Samalla Petri sai kokea jotain hyvin tärkeää: äidin rakkautta sekä arvostusta äitiään kohtaan. Näin Petri oppi periksiantamattomuutta; asiat kyllä järjestyvät, kunhan ei anneta periksi.

Neljän Asteen tehtävä on löytää jokaiselle ihmiselle joku. Joku, joka kohtaa, välittää, huolehtii, rakastaa ja on läsnä. Tehtävämme on myös etsiä jokaiselle ainutkertaiselle asiakkaalle juuri hänelle sopivat yksilölliset harrastus- ja toimintamuodot – elämäniloa vaikeuksien keskelle. Tiedämme kokemuksesta, että positiivisten kokemusten ja ihmissuhteiden myötä jokaisella on mahdollisuus uuteen suuntaan. Jopa silloin kun elämä on jo kovaa vauhtia menossa väärille raiteille.

Mikko siirtyi ylä-asteelle, Petri päätti vielä ala-asteen viimeistä luokkaa.  Molemmat olivat juuri muuttaneet pois kaupungista – maaseudulle Nastolaan – ja viettivät aikaa samoissa kaveripiireissä, itseään vanhempien seurassa. Muuton myötä Mikon yhteys mummoon katkesi, eikä hänellä enää ollut paikkaa minne mennä, minne kuulua.

Ensimmäiset alkoholikokeilut ja tupakanpoltto toimivat nuorille korvaavina kokemuksina, sanattomien, täyttymättömien tarpeiden täyttäjinä. Yhteenkuuluvuutta haettiin kaveriporukasta ja itseä vanhemmilta nuorilta. Pojat tekivät mitä vain ansaitakseen heidän hyväksyntänsä.

Suomessa lama oli ovella ja vanhempien huomio kiinnittyi lasten sijasta huoliin. Kasvatuksen rima laski. Maailman avautuessa ahdistus Mikon ja Petrin sisällä kasvoi. He hakivat turvapaikka yhä enemmän erilaisista päihteistä, rikoksistakin. Lapsuus jäi lyhyeksi.

Mikko karkaili kotoa ja vietti joskus öitä kaverien patjalla sisustamassa verkkokellarin kopissa. Myös Petri koki elämässään rajattomuutta ja karkaili aika ajoin, mutta pyrkii äitinsä vuoksi noudattamaan rajoja käytöksessään. Tiivis suku isovanhempineen loi sekin Petrille raameja. Petri olikin ”hyvä poika” monen vaikeamman tapauksen joukossa. Hänellä oli jo tuolloin taito ajatella asioita eteenpäin ja nähdä kokonaisuuksia, jonka seurauksena hän pystyi selviämään monesta hankalasta tilanteesta.

Nuoren miehen uho oli molemmille pojille yhteistä, mutta Mikolla haasteet johtivat seitsemännen luokan jälkeen lopulta huostaanottoon. Hänet sijoitettiin lastensuojelulaitokseen. Vuosi laitoksessa, ankaruuden ja pelon ilmapiirissä, oli vankilamainen. Mikko vietti pitkiä aikoja lukitussa huoneessa ilman henkilökohtaisia tavaroita tai sosiaalisia kontakteja. Kiinnipitämistilanteet ja tunnekylmyys olivat yleisimpiä kohtaamisen muotoja. Kukaan ei kertonut 13-vuotiaalle pojalle miksi näin meneteltiin.

Mikon isä ja Petri vierailivat Mikon luona ja hakivat joskus häntä lomille. Petri olikin tässä ajassa ainoa ystäväkontakti.

Lastensuojelulaissa ja sosiaalialalla tavoitteet on kirjattu lapsilähtöisesti, mutta käytännössä päädytään usein toimimaan eri lailla. Vaikka teoriassa ymmärretään, että oirehtivat lapset ja nuoret kärsivät rakkaudenpuutteesta, työskentely heidän kanssaan jää joskus ongelmien tasolle. Ongelmakeskeisyys ei kuitenkaan johda toivottuihin lopputuloksiin, sillä ongelmiin keskittymällä ongelmat kasvavat.

Me olemme kääntäneet yhtälön toisinpäin ja lähestymme ihmistä hänen tarpeistaan ja niiden täyttämisestä käsin. Ajattelemme, että kaikkien ongelmista kärsivien ihmisten oikea, suuri ja sattuva ongelma on rakkauden puute. Tämä rakkauden ja perustarpeiden täyttämättömyyden puute aiheuttaa ihmisen sisälle tyhjiön, jota hän lähtee erilaisilla korvikkeilla täyttämään. Kuitenkin ainoa asia millä tyhjiö voi lopulta täyttyä, on rakkaus.

Vastauksemme tyhjiöön on monimuotoinen rakkaus ja sen ympärille luotu prosessi. Kun lapsen sekä aikuisen fyysiset, emotionaaliset ja henkiset perustarpeet alkavat prosessin läpikäymisen myötä täyttyä, syntyy pysyvää muutosta.

Neljä Astetta on yrityksemme nimen lisäksi myös kasvu- ja kehitysohjelma, jota käytämme perhetyössä. Selkeä ja dokumentoitu prosessi lähtee liikkeelle kunkin ihmisen kyvystä vastaanottaa asioita ja käydä läpi muutosta. Ohjelman seurauksena lapsen kasvuympäristöön ja perheen elinympäristöön syntyy uusia kantavia rakenteita ja verkostoja. Niiden avulla yksittäisten ihmisten perustarpeet voivat täyttyä myös sitten, kun ohjelma on heidän kohdaltaan ohi.

Jokainen ihminen haluaa tulla kohdatuksi, kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään. Mikko ei muista ainoatakaan inhimillistä ihmiskontaktia sijoituksensa ajalta. Sen seurauksena yrityksemme haluaa kohdata sekä työntekijät että asiakkaat erinomaisen hyvin. Panostamme ihmisten kohtaamisen lisäksi rajoihin, jotka ovat rakkaudesta ja molemminpuolisesta kunnioituksesta käsin asetettuja.

Mikko muutti 15-vuotiaana jälkihuollon tuella omaan asuntoon. Yksin omassa asunnossaan Mikko pelkäsi nukahtaa. Hän turvautui taas päihteisiin.

Jalkapallon pelaaminen onnistui Mikolta edelleen, mutta lupaavan jalkapallotähden ura kariutui lopulta alkoholiin ja juhlimiseen. Laji säilyi kuitenkin Mikon elämässä hyvänä harrastuksena ja terveiden elämäntapojen puolustajana.

Samaan aikaan myös Petri testasi rajojaan ja opetteli itsenäisyyttä. Hän teki ahkerasti töitä mm mansikkamaalla ansaitakseen rahaa elämiseen ja ensimmäiseen mopoon. Raha vaikuttikin nuorten tekemisiin ja heidän asemaansa toisten keskuudessa. Kodin vähävaraisuus tuntui usein Petristä vääryydeltä. Kaikki piti ansaita itse. Petri ei kuitenkaan halunnut jäädä toisten nuorten varjoon. Sisukas kunnianhimo johti saavutettuihin tavoitteiseen ja palkintoihin, josta nuori oli ylpeä.

Mikko oli vasta 17-vuotias, lähes lapsi vielä itsekin, kun hänestä tuli isä. Toisten tarpeiden tyydyttäminen oli haastavaa, kun omatkin perustarpeet olivat täysin täyttämättä. Mikko oli silti onnellinen lapsestaan ja yritti elää perhe-elämää, vaikka päihteillä olikin tuohon aikaan päärooli hänen elämässään. Vuoden päästä syntyi toinen lapsi, mutta kolmannen lapsen syntyessä Mikko ei enää asunut lastensa kanssa samassa kodissa. Nuori äiti kantoi vastuun. Muutamaa vuotta myöhemmin syntyi Mikon neljäs lapsi, toisesta parisuhteesta. Raitistumisen jälkeen, eroon johtaneesta avioliitosta hänen elämäänsä syntyi vielä tytär sekä kuopus, ensimmäinen poika viiden tyttären sisarukseksi.

Vanhemmuus on kenties ihmiselämän tärkein asia ja siksi se varmasti on myös haavoittuvin. Kuka haluaisi epäonnistua elämänsä tärkeimmässä tehtävässä? Silti joskus juuri niin tapahtuu, hyvistä yrityksistä huolimatta. Vanhemmuuden puutteella ja laadulla on suuret vaikutukset sekä lapsiin että vanhempiin. Pelko, viha, syyllisyys, häpeä, suru ja ahdistus ovat hinta mitä toimimattomasta vuorovaikutuksesta maksetaan.

Neljä Astetta pyrkii siihen, että lasten ja heidän vanhempiensa välinen kommunikaatio ja kanssakäyminen saataisiin taas sujumaan. Jos asiat on tehty samalla tavalla jo monta vuotta, eikä kukaan enää ahdistuksen, pelon, huudon tai puhumattomuuden keskellä muista tai sano, mitkä asiat ovat meillä hyvin ja että oikeasti välitän sinusta, ihmisten väliset kanavat sulkeutuvat ja viha patoutuu. Neljän Asteen ja työntekijöittemme tehtävänä on toimia sanoittajana ja sillanrakentajana perheessä.

Elämme itsekin perhe-elämän arjen ja haasteiden keskellä. Mikko on tehnyt pitkän matkan vastuuttomasta vanhemmasta ja pojasta vastuulliseksi isäksi ja mieheksi. Tänä päivänä hän on tasapainoinen ison uusperheen isä ja puoliso. Isyyden hyväksyminen tässä muodossa on vaatinut Mikolta rehellisen ja rankan itsetutkiskelun ja syvällisen muutoksen. Yrityksellämme on näiden kokemusten seurauksena poikkeuksellista näkemystä ja ymmärrystä uusperheiden arjessa eläviä asiakkaitamme kohtaan.

Petri ehti kerätä oman vanhemmuutensa tueksi paljon tietotaitoa sekä monipuolisten elämänkokemustensa että sosiaalialan opintojen kautta, ennen arjen isyyden kohtaamista. Hän elää perhe-elämää aviovaimonsa ja kahden pienen lapsen kanssa ja käyttää sekä työssä että kodissa koeteltuja arvoja toimissaan. Uutta sukupolvea kasvatetaan sekä kotona että työrintamalla.

Aikuisuuden kynnyksellä Mikon ja Petrin tiet erkanivat, molemmilla on oma suuntansa. Petri opiskeli ja paiski töitä, Mikko eteni yritysmaailmassa. Runsas päihteiden käyttö vei vielä molempia.

Mikko kävi kauppakoulua. Hän kokeili myös lähihoitajakoulussa opiskelua, mutta työtä veivät mennessään; Mikko huomasi olevansa taitava myyjä. Muutaman vuoden kuluttua nuorella miehellä oli kymmeniä alaisia ja paljon vastuuta. Sisältä särkynyt poika sai yritysmaailman hyväksynnän.

Onnistumiset toivat pohjimmiltaan ujolle pojalle rohkeutta, itsevarmuutta ja miehisyyttä. Lapsuudesta asti sisimmässä ammottanut aukko täyttyi, mutta vain hetkittäin, päihteidenkäytön, seksuaalisen käyttäytymisen, ruoan tai rahan avulla.

Mikko on aina halunnut olla mahdollisimman hyvä kaikessa mihin ryhtyy. Nuorena kyseessä oli myös epävarmuuden peittämistä, mutta iän myötä onnistumisen polte on suuntautunut Neljä Astetta Oy:n ja sosiaalialan kehittämiseen yhä inhimillisempään, todempaan ja tehokkaampaan suuntaan.

Yritysmaailman osaamista hyödynnetään sosiaalialalla liian vähän. Mikko oppi yritysmaailmassa paljon hyödyllisiä taitoja, kuten kokonaisuuksien hahmottamista, rakenteiden luomista, tavoitteiden asettamista ja niissä pysymistä, erilaisten toimintasuunnitelmien ja prosessien suunnittelua, tuotteistusta, sekä työntekijöiden ja johdon johtamistaitoja. Mikko oppi myös rajoista ja selkeistä säännöistä, joiden sisällä ihmisten luovuus voidaan vapauttaa yhteiseksi hyödyksi.

Petri lopetti lukion muutaman viikon jälkeen ja lähti ensin isän ja kavereiden jalanjäljissä ammattikoulun sähkölinjalle. Hän siirtyi kuitenkin lähihoitajakouluun heti, kun se oli iän puolesta mahdollista. Petrin mielessä oli työ nuorten parissa.

Valmistuttuaan lähihoitajaksi nuori mies huomasi, että yhteiskunnallinen vaikuttaminen kiinnostaa häntä. Päästäkseen tavoitteeseensa, Petri pyrki ammattikorkeakouluun ja aloitti sosionomiopinnot. Hauskanpito kuului opiskelijaelämään, mutta koulut hoituvat.

Opiskelujen ohessa Petri hankki monenlaista työkokemusta sekä toimeentuloa: sosiaalialalta, lastensuojelun sijaisuuksista, automyynnillä, ravintolasta, maanrakennustöistä ja tehtaasta liukuhihnalta.

Sosiaalialan yrittäjäkurssilla Petri kehitteli ammattikorkeakoulussa uudenlaista jälkihuoltopalvelumallia. Kurssin opettaja kysyi myöhemmin, Petrin jo valmistuttua, joko yritys on perustettu. Kysymys herätti työläissuvun kasvatin. Jospa hän perustaisikin yrityksen?

Samoihin aikoihin Petri haki uutta yhteyttä isäänsä. Nyrkit pystyssä kuppilan nurkalla itkivät molemmat miehet, isä ja poika.

Petri oppi lapsuutensa olosuhteiden johdosta tarkaksi toisten ihmisten tunteiden havainnoijaksi – mikä tunne toisella on ja mitä sille voisi tehdä? Hän oppi ratkomaan ongelmia ja kantamaan vastuuta itseään laajemmasta joukosta. Petrille kehittyi arjen kantokykyä ja taito varmistaa, että asiat ovat kunnossa.

Nähtyään kasvuvuosinaan ja työkokemuksensa kautta läheltä monet vilpillisetkin keinot, Petrille kasvoi erityiset rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä aistivat tuntosarvet. Sosiaalialalla tarvitaan molempia: jämptiyttä ja hienovaraisuutta. Petri on vastuullisine ja suorasukaisine raameineen kuin luotu sosiaalialalle. Hän pitää edelleen pienempien puolta ja on poikkeuksellisen herkillä vaistoamaan epäoikeudenmukaisuutta ja tekemään sille jotain.

Lastensuojelutyössä suuresta keinopankista on hyötyä ja meillä se on kokemustemme johdosta erityisen laaja. Meille on kehittynyt perspektiiviä, jota opitaan vain elämällä läpi tilanteita.

Kun kohtaamme asiakasperheen, jonka asiat ovat huonosti, meille syttyy nopeasti ymmärrys siitä, minkälaisia toimia tilanne vaatii. Jotta keinopankkia päästään hyödyntämään asiakasperheen kanssa, tarvitaan konkreettisten toimintaperiaatteiden lisäksi myös kunnollista kohtaamista.

Mikko perusti ystävänä kanssa myyntialan yrityksen ja toisenkin. Ne lähtivät hyvin liikkeelle, mutta romahtivat valvonnan puutteesta. Mikko koki kokonaisvaltaisen taloudellisen, sosiaalisen ja henkisen konkurssin. Romahdus oli merkittävä, koska se loi alkusysäyksen kohti vastuullisempaa tulevaisuutta.

A-Klinikan, AA:n, terapian ja erilaisten muitten verkostojen tuella Mikko aloitti raitistumismatkansa. Hän uskaltautui kohtaamaan sisällään vaanivan kivun, kauhun ja pelon. Lapsuuden vaikeat tunnekokemukset nousivat pintaan käsiteltäviksi.

Mikko raitistui, kun hän löysi itsestään sisäisen vanhemmuuden turvan ja oppi pärjäämään ilman ulkopuolelta tulevia virikkeitä tai riippuvuuksia.

Samaan aikaan Petri teki erilaisia töitä lastensuojelun parissa. Hän oli mukana käynnistämässä nuorisokodin toimintaa. Työ oli mielekästä, mutta Petrin sisällä kasvoi vahva halu tehdä asiat omalla tavalla. Innovatiivisuus veti häntä puoleensa. Petri halusi luoda jotain uutta, sillä lapsen etu ja yhä paremmat toimintatavat kiinnostivat häntä.

Helsingissä vanhojen ystävysten tiet kohtasivat yllättäen, aivan sattumalta ja he alkoivat pitää yhteyttä.

Kun on itse käynyt läpi kokonaisvaltaisen muutosprosessin, voi myös paremmin tukea toisia ihmisiä heidän kamppailuissaan. Mikon tervehtymisen kokemusten lisäksi olemme ammentaneet Neljä Astetta Oy:n ajattelu- ja toimintamalleihin valtaisan määrän tietotaitoa kymmenien ihmisten kasvumatkoista, haastattelemalla heitä heidän elämänkohtaloistaan. Näin meille on ajan kanssa piirtynyt monimuotoinen kuva kipuilevan ihmisen sisimmästä ja siitä, miten ihmiset yrittävät selvitä kurjissa tilanteissa.

Todellisten ihmisten kokemusten pohjalta olemme luoneet laajat ja yksityiskohtaiset dokumentoidut työskentelyn prosessit sekä käytännön työvälineet. Niihin sitoutumalla ja niitä seuraamalla päästään eteenpäin. Tavoitteemme on, että myös työntekijät kohtaavat omaa elämäänsä samoin kuin asiakkaamme.

Hankalien asioiden kohtaamista helpottaa, jos toinen ihminen on mukana siinä. Näkemässä yhdessä, tuomitsematta, ihmisyyden moninaisuutta kunnioittaen. Sosiaalialalla tehtävässä työssä ihmiskohtaamisen laadulla on tosiaan merkitystä ja parhaimmillaan lopputuloksena ovat työskentelyyn sitoutuneet asiakkaat ja elämän mittaiset tulokset.

Yksi esimerkki tiivistämästämme itsetuntemuksen kasvun tietotaidosta on MES®-ohjelma, joka tähtää siihen, että ihminen kasvaa monimuotoisen elämänsä sankariksi. Ihmiseksi, joka ottaa vastuun itsestään ja toisista. Oman elämän raadollisuuden kohtaaminen ei ole helppoa, eikä sen ole tarkoitus sitä ollakaan. Rohjetessaan sitoutua muutokseen, ihminen voi parhaimmillaan löytää elämisen kauneuden ja kauheuden koko kirjon: mahdollisuudet, oman ainutlaatuisen elämänvoimansa ja yksilölliset taipumuksensa.

Lapsuudenkavereiden yhteydenpito johti yhteisen yrityksen perustamiseen. Asiat etenivät kuin itsestään ja Neljä Astetta Oy perustettiin vuonna 2005. Ensimmäiset asiakkaat olivat vaikeissa elämäntilanteissa laitossijoituksesta omaan asuntoon siirtyviä jälkihuoltonuoria. Nuorten kanssa työskentely johti Mikon ja Petrin luomaan palvelukonseptia, joka toimisi ennaltaehkäisevänä vaihtoehtona laitossijoitukselle.

Mikko toi kokonaisuuteen muutosprosessinsa, omat kokemuksensa lastensuojelun asiakkaana ja tietotaitonsa yritysmaailmasta. Petri toi ammattikorkeakoulussa kehittämänsä jälkihuoltomallin sekä monipuoliset sosiaalialan taitonsa. Lapsuudenkaverusten elämäntarinat ja unelmat yhdistyivät ja kehitysyhteistyö sosiaalialalla alkoi.

Pitkäaikaiset unelmat konkretisoituivat ja palvelumalli kiteytettiin lopulta paperille nopeasti. Pohjalla oli vuosia kestänyt työ ja uurastus ihmisenä, opiskelijana, palkkatöissä sekä unelmia vaalien.

Nuoret miehet pääsivät yritystoiminnan alkuun, kun eräs isohko kunta kiinnostuu toimintamallista ja ryhtyi heidän kanssaan yhteistyöhön.

Petri jatkoi opintoja yritystoiminnan ohessa ja valmistui työnohjaajaksi. Siitä oli hyötyä, sillä Neljä Astetta Oy kasvoi nopeasti. Mikko kouluttautui yritystoiminnan ohessa mentoriksi eli kanssakulkijaksi. Tommy Hellstenin kehittämä nelivuotinen Ihminen tavattavissa -mentorkoulutus nivoo yhteen monia eri terapiasuuntauksia. Koulutuksen aikana Mikko oppi kohtaamaan itsensä ja toiset yhä todemmin.

Askeleet nuoruudesta huomiseen kantoi. Tiellä oli ollut ylämäkiä ja alamäkiä ja polku oli ollut kivinen. Mutta vastuuton polku kasvatti vastuuseen.

Vuonna 2015 Perhehoitokumppaneiden toimitusjohtaja Matti Virtanen pysähtyi tietokoneen äärelle.
Niin usein – alalla pitkään toimineena johtajana – hän kuuli yrityksestä nimeltä Neljä Astetta. Yrityksestä, joka tekee jotain niin kovin eritavoin. Tarina tuntui tutulta. Perhehoitokumppaneiden omistajat ja Key Assets Groupin yrityksen perustajat, sosiaalialan työntekijät Janet ja Jim Cockburn, tahtoivat yli 20-vuotta sitten tehdä Iso-Britanniassa jotain eri tavalla omalla alallaan. Kun Matti tutustui Neljään Asteeseen, hän näki, miten nämä kaksi eri yritystä – Key Assets ja Neljä Astetta jakavat samat arvot, lähes saumattomasti.
Matti ihastui yritykseen ja esitteli sen pääomistajille. Tästä sai alkunsa prosessi, jossa kaksi eri yritystä eri puolelta Eurooppaa, aloittavat syvän arvokeskustelun peruskysymyksen äärellä: Voisimmeko auttaa toinen toisiamme? Voisimmeko yhdessä luoda jotain aivan uutta?

Neuvottelut etenivät ja kesäkuussa 2015 Neljä Astetta siirtyi yritysjärjestelyn myötä samaan konserniin PKS:n kanssa. Muutoksen myötä Suomeen syntyi luotettava ja vahvatoimija, joka tarjoaa tulevaisuudessa yhä kokonaisvaltaisemmin uuden sukupolven lastensuojelupalveluita ennaltaehkäisevän perhetyöhön, perheiden tukemisen ja laadukkaan perhehoidon kautta. Neljän Asteen osaamista hyödynnetään nyt maailmanlaajuisessa Key Assets Groupissa. MES®-ohjelmaa viedään jo Australiaan saakka.

Perhehoitokumppanit Suomessa (PKS) rekrytoi, valmentaa ja kouluttaa vanhempia sijaisperheiksi. Ennen  koulutuksen alkua PKS arvioi vanhempien soveltuvuuden tehtävään. 2008 perustettu PKS tarjoaa perhehoitajalle vahvaa tukea: koulutusta, ohjausta, terapeutin asiantuntemusta tai perhehoidon ohjaajan tukea Tiimivanhemmuus™-mallin kautta. Lisäksi yritys järjestää koko perheen virkistystapahtumia, lasten ja nuorten leirejä sekä vertaistapaamisia perhehoitajille. Yli 30 henkeä työllistävä PKS toimii kaikkialla Suomessa lukuun ottamatta aivan pohjoisinta Lappia, itäisintä Suomea sekä Ahvenanmaata.

Molempia yrityksiä yhdistävät vahvasti arvopohja, jossa ihmisen ainutlaatuisuus ja kohtaaminen ovat keskiössä. Yhteistyö tarjoaa paljon synergia etuja ja luo mahdollisuuksia.  Tavoitteena on kehittää uuden sukupolven lastensuojelunpalveluja, joissa yhdistyvät vahva sosiaalityön osaaminen, vankka kokemus alalta – niin perhehoidosta kuin lastensuojelun avo- ja jälkihuoltotyöstäkin – terapeuttinen työskentelyote, teoria, inhimillisyys ja syvällisyys, vanhemmuustyön osaaminen, kokemusasiantuntijuus, tutkimustieto, prosessuaalinen työote ja nopea reagointi.

Yhtiöt yhdistyivät alun perin vuonna 2015 samanlaisten arvojen kohdatessa. Kuljettuaan samaa taivalta neljän vuoden ajan, tuli aika syventää yhteistyötä entisestään. Avosylin yhtymä perustettiin toukokuussa 2019.  Yhtymän tavoitteena on luoda uusia ratkaisuja ja yhteinen palvelujatkumo, joilla perheitä voidaan auttaa entistä tehokkaammin heidän haasteissaan.

Perhekeskeisyys, palveluiden laatu, vaikuttavuus ja vastuullisuus ovat kummankin palveluntuottajan keskiössä ja kohta neljä vuotta kestäneen yhteistyön aikana nämä vahvuudet ovat entisestään korostuneet. Samalla muodostui myös voimakas yhteisen brändin tarve: Keitä me olemme?

Me olemme Avosylin -yhtymä, joka muuttaa maailmaa yhdessä.

Tänään Mikko ja Petri tietävät, että heidän kokemuksillaan ja tarinallaan on merkitys. Se todentuu joka päivä, kun yksikin elämän runnoma ihminen saa tarvitsemansa tuen. Mikko ja Petri ovat jatkaneet elämässään eteenpäin ja luovutaneet Neljä Astetta Oy:n hyviin käsiin.

Sekä Petri että Mikko, Jim ja Janet, kuin koko globaali yhtymämme pitää kuitenkin tärkeänä muistaa omat taustansa, yrityksen lähtökohdat. Asiat, joista olemme lähteneet liikkeelle, elävät edelleen ja niiden tavoittaminen vaatii hiljentymistä. Vaikka yrityksen juuriin ja asioiden alkulähteelle onkin jo matkaa, haluaa yritys säilyttää yhteyden perustaan, ihmisyyteen.

Työmme todellinen merkitys on ihmisen sisäisessä tuskassa ja onnistumisissa, asioissa, jotka yhä saavat meidät nöyriksi ja sanattomiksi. Tiedämme, ettei työmme tule koskaan valmiiksi, sillä parempi maailma on aina mahdollinen. Mutta tässä nykyisessäkin on kyettävä elämään.

Mikko kysyy joskus itseltään, miksi juuri minä? Hän tietää, ettei moni hänenlaistaan elämää viettänyt ole selvinnyt, vaan elää alkoholi- tai huumekoukussa päihteiden ohjaamaa elämää, istuu vankilassa tai on jo kuollut.

Sen miettiminen tekee nöyräksi. Ehkä elämää ei voi hallita ja joskus käykin aivan toisella tavalla kuin olisi voinut odottaa.

Paremmin.

Tänä päivänä Mikon ja Petrin tarina on yksi tarina, osana Neljä Astetta Oy:n menestystarinaa. Neljä Astetta työllistää jo yli 150 työntekijää. Toimintaa on Rovaniemeltä eteläiseen Suomeen saakka, yli 90 kunnassa. Yritys on saanut olla mukana tuhansien perheiden tarinassa. Ne tarinat ovat ainutlaatuisia, syvällisiä ja koskettavia tarinoita. Jokainen yhtä arvokas. 

Tutustu tästä yhteen niistä:

Perhe etsi epätoivoisesti apua haastavaan tilanteeseensa ja löysi lopulta Neljän Asteen perhetyön. Koko perhe on sitoutunut sinnikkääseen työskentelyyn ja muutokset näkyvät konkreettisesti arjessa. ”Ilman teitä ei olisi pärjätty.”

Ja tarinamme jatkuu.  Oletko sinä siinä mukana?

***

 

 

PKS:lla on perheille ja perhehoitajille monenlaista toimintaa, yksi niistä on viime syksynä aloittanut kokemusasiantuntijaryhmä. Ryhmä koostuu kuudesta perhehoitajasta ympäri Suomen ja olemme kokoontuneet nyt pari kertaa porukalla suunnittelemaan, miten ja milloin PKS voisi parhaiten perhehoitajien laajaa sekä yhteen koottua kokemusta hyödyntää omassa toiminnassaan.

Kokemusasiantuntijuudesta

Kokemusasiantuntija on henkilö, jolla on omakohtaista kokemusta jostakin psyykkisestä tai fyysisestä sairaudesta, vammasta tai muusta vaikeasta elämäntilanteesta. Kokemusasiantuntijuuteen on olemassa koulutuksia, joita järjestävät erilaiset tahot, sairaanhoitopiirit, liitot ja yhdistykset, kukin omalla intressillään. Kokemusasiantuntijalla on halua ja kykyä hyödyntää kokemuksiaan erilaisissa yhteyksissä muiden parhaaksi.

Kokemusasiantuntija:

– Osaa kertoa mitkä asiat ovat vaikuttaneet omaan tilanteeseen, mitkä palvelut ovat häntä auttaneet ja miksi ne ovat olleet toimivia.
– Osaa kääntää omat, usein vaikeatkin kokemuksensa voimavaraksi ja auttaa muita saman kokeneita jäsentämään omaa polkuaan.
– Haluaa vaikuttaa palveluiden parantamiseen, tasa-arvon ja tietoisuuden lisääntymiseen.
– Voi esiintyä myös yleisötilaisuuksissa tai mediassa tai antaa haastatteluja
– Voi toimia erilaisissa ohjausryhmissä ja neuvostoissa
– Voi olla viranomaisten ja päättäjien kuultavana
– Voi pitää luentoja ja toimia kouluttajana

PKS:n kokemusasiantuntijaryhmä koostuu perhehoitajista, jotka ovat matkalla kokemusasiantuntijuuteen. He ovat halukkaita auttamaan muita, kenties uusia perhehoitajia tilanteissa, joissa elämä haastaa tavalla tai toisella. Vielä emme ole varmoja millä tavalla tai aikataululla tämä mahdollisuus näkyy käytönnössä, mutta olemme kaikki sitä mieltä, että meille on annettu nyt mahdollisuus tulla kuulluksi ja vaikuttaa. Kiitos siitä 🙂

Kokemusasiantuntijuudessa on paljon samaa kuin vertaistuessa. Vertaistuki on yleensä kahden tai useamman ihmisen ryhmässä jaettavaa järjestelmällistä tukitoimintaa, jossa osallistujat ovat sekä tukijoina että tuettavina. Vertaistuki perustuu samankaltaiseen elämänkokemukseen tai tilanteeseen.
Vertaistuen ryhmissä jaetaan asioita jotka myös pysyvät vertaistyhmän sisällä.
Vertaistuella on ehdottomasti oma paikkansa perhehoitajan elämässä – kokemusasiantuntijallakin, mutta kokemusasiantuntijan roolissa asioita voidaan tehdä sillä ajatuksella, että koko organisaatio voisi hyötyä siitä, että joku kohta jossain vaiheessa ei toimikaan ihan parhaalla mahdollisella tavalla.

Yhteyden ottaminen kokemusasiantuntijaan ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä, että asia lähtee eteenpäin, vaan tarvittaessa siitä sovitaan tapauskohtaisesti. Kokemusasiantuntija voi toimia linkkinä perhehoitajan ja organisaation välillä, mutta myös suoraan vertaistukena ”puoliammatillisesti”.  Tällöin yhteyttä ottava perhehoitaja voi luottaa siihen, että kokemusasiantuntija ei vähättele toisen haasteita, ei puhu omista ongelmistaan kuormittavalla tavalla, vaan auttaa vertaistaan näkemään asioita eri näkökulmista ja tuomalla esille erilaisia toimintamalleja, joista voisi mahdollisesti joku sopia omaankin tilanteeseen. Kokemusasiantuntijalla on hyvä olla tietynlainen hajurako omiin haasteisiinsa. Joko niistä on jo aikaa tai ne ovat muulla tavoin käsiteltyjä, jolloin ne eivät nosta omia kipeitä tunteita esiin puhuttaessa vaikeista asioista.

PKS – vahvasti tuetun perhehoidon erityisasiantuntija vuodesta 2008

PKS organisaationa ottaa ruohonjuuritason ajatuksia mukaan. PKS:llä on oma ryhmänsä nuorille, jotka saavat sitä kautta äänensä kuuluville, erilaisia tapoja mitata asioita ja kerätä mielipiteitä lapsilta, nuorilta ja vanhemmilta. Perhehoitaja saa usein vastata erilaisiin kyselyhin, jotka vaikuttavat joko paikallisesti, yrityksen sisällä tai globaalisti, esimerkiksi ympärisöön liittyen.

Itselläni on toive siitä, että PKS voisi olla niin lähellä perheen elämää, että heillä olisi mahdollisuus ottaa myös perhehoitajien kokemukset huomioon omaa toimintaa suunnitellessaan. Sijaisperheiden elämä on usein paperilla ja suunnitelmissa vähän erilaista kuin käytännössä. Eikä sen tarvitse olla mitenkään huono asia, kunha ovat saman asian eri näkökulmia. Myös sosiaalityöntekijän rooli saattaa haasteiden edessä olla joskus tukala. Sosiaalityöntekijällä ei aina ole omakohtaista kokemusta siitä tunteiden vuoristoradasta, jota perhehoitaja käy työssään läpi.

Omassa roolissani perhehoitajana olen usein kaivannut sellaista ”auttavaa puhelinta” johon purkaa juuri sen hetkinen olotila ulos. Meillä on onneksi olemassa hienoja tukimuotoja; 24/7 päivystys, ADAPT – työnohjaus, tiimivanhemmuuspalaverit, erilaiset teemapäivät ja oman sosiaalityöntekijän tuki puhelinsoiton päässä. Silti meiltä puuttuu vielä se olkapää, johon nojata silloin kun tuntuu siltä, että elämä jatkuvasti vastustaa. Salassapitovelvollisuuden takia perhehoitaja ei voi lapsen asioista puhua juuri missään. Kuukausi on välillä pitkä aika odottaa työnohjausta ja toisten perhehoitajien näkemistä. Vielä pidemmältä tuntuu välillä se aika, jolloin saa yhteyden siihen lapsen asioista vastaavaan työntekijään, joka päättää miten toimitaan.
Tuossa välissä olisi joskus hyvä saada jäsenneltyä oma ajatus kohdilleen, jotta voisi selkeillä ajatuksilla kohdata ne asiat, jotka pitää ottaa puheeksi erilaisissa palavereissa ja työryhmissä. Parisuhteessa oleva perhehoitaja voi välillä uuvuttaa puolisonsa ja yksin perhehoitajana toimivalla tälläistä mahdollisuutta ei ole. Siinä kohtaa voisi olla kokemusasiantuntijan rooli kultaakin kalliimpi.

Millaisella sapluunalla, tietoturva- ja salassapitovelvollisuudet huomioon ottaen, tätä voisi lähteä viemään eteenpäin? En osaa vielä sanoa, mutta luotan 100% tähän kokemusasiantuntijaryhmään sekä PKS:ään. Saisimme kyllä tämänkin asian tavalla tai toisella toimimaan ja mahdollisesti ehkä jopa käyttöön. Ei välttämätta juuri sillä ajatuksella, mikä tässä tulee esille, mutta toimien ehkä ainakin jonkinlaisena siltana perhehoitajien ja työntekijöiden välillä, kuten näissä muissakin edellä mainituissa asioissa. Tilausta sille ainakin olisi, siitä olen varma.

Aurinkoista kesää kaikille!

Minna Takala
PKS perhehoitaja

Minna toimii PKS perhehoitajien kokemusasiantuntijaryhmän toisena vetäjänä yhdessä laatupäällikkö Harriet Rabbin kanssa

Äitienpäivän lähestyessä on kiinnostava pysähtyä miettimään, millaista oma äitiyteni tänä erikoisena keväänä on ollutkaan. Onko laatu lisääntynyt määrän myötä? Ehkä ei.

Ainakin minun silmäni ovat viime viikkoina ohittaneet sujuvasti vinkit lasten kanssa tehtäviin ulkojumppiin, yhdessä rakennettavaan hyönteishotelliin ja juuritaikinan ruokintaan. Olen hetkittäin palannut tunnelmiin, mitä koin silloin kun hoidin lapsiani heidän ollessani pieniä. Käytän enemmän aikaa siihen, että mietin miten saisin heidät viihtymään hetkiä itsekseen ja keskenään, kuin siihen, että vietän hetkiä heidän kanssaan. Minun tavallinen, kiireisempi arki sai useammin pohtimaan, olenko viettänyt tarpeeksi hyviä hetkiä lasteni kanssa. Tavallinen kiireinen arkeni sai minut useammin aktiivisemmin keskustelemaan, kaivamaan Uno-kortit kaapista ja huolehtimaan, että iltasatu ehditään lukea.

Neljän Asteen tuen piirissä olevien vanhempien kanssa puhutaan paljon riittävän hyvästä vanhemmuudesta. Mikä riittää siihen, että lapset voivat jatkaa asumista vanhempien kanssa? Millainen on vanhemman voinnin oltava, jotta lapsella on turvallista olla hänen kanssaan? Minkälaisista rutiineista ja rajoista on ainakin pidettävä kiinni, jotta lapsen arki on aikuisjohtoista ja lapsen ei tarvitse kantaa huolta? Miten huomiota ja hellyyttä lisätä, jotta lapsi kokee olevansa rakastettu? Onnistumme työssämme jos vanhemmuus on riittävää.

Viime viikkoina olen useammin kuin kerran korvannut salaatin käteen isketyllä porkkanalla, yhteinen lautapeli on vaihtunut elokuvaan ja tuki koulunkäyntiin on lipsunut loppuviikon kysymykseen ”ooks sä tehnyt kaikki?”. Yhdessä on kuitenkin herätty arkiaamuisin viimeistään kahdeksalta, yhdessä on syöty useasti päivän aikana, yhdessä on vietetty hauskoja hetkiä. Yhdessä on riidelty ja sovittu. Riittävän hyvä äitiys näyttää riittäneen.

Lämpöiset äitienpäiväterveiset kaikille äideille!

Anne Niittymäki
Konsultoiva sosiaalityöntekijä, Neljä Astetta
Koulutus ja -konsultaatioasiantuntija, Avosylin

”Jotain on sattunut. Me olemme yksin. Pikkusisko on minun vastuullani. Minun on haettava apua. Jos onnistun pääsemään pihalle siskon kanssa niin voin pyytää apua joltakin aikuiselta”

Olin leikkinyt omia leikkejäni täysin rauhassa, kun isä sanoi, että käväisee neljä vuotta nuoremman siskoni ollessa päiväunillaan kerrostalomme pihalla. Muutama minuutti kului helposti iloisessa huolettomuudessani leikkiessä, sen jälkeen iski hätä. Tuntui, että olimme olleet jo ikuisuuden yksin.

Sisko oli muutaman kuukauden ikäinen ja nukkui pinnasängyssään, minä neljä- tai juuri viisi vuotta täyttänyt. Vastuu painoi ahdistavana harteillani. Aloin kammeta siskoa pois pinnasängystä. Suunnitelmani oli päästä ulos asunnosta rappukäytävään ja siitä pihalle. Ehkä löytäisimme pihalta jonkun aikuisen, joka auttaisi meitä. Siinä vaiheessa isä tuli kotiin. Aikaa oli kulunut ehkä 10-15 minuuttia. Helpotus oli sanoin kuvaamaton. Isosiskon vastuu on painava!

Olen elänyt turvallisen lapsuuden ja muut siskon pelastustehtävät eivät ole olleet tarpeen. Kun olin lapsi, siskosta oli kyllä paljon vaivaa… aina piti ottaa leikkiin mukaan, piti ymmärtää ja joustaa, piti olla hyvänä esimerkkinä. Sisko muistaa kuinka kiipesin köyttä pitkin kiipeilykuuseemme ja vedin sitten köyden ylös ettei sisko päässyt perässä. Silti vietimme paljon aikaa ja leikimme yhdessä.

Tuosta ärsyttävästä takiaisesta tuli kuitenkin sittemmin läheisin ystävä, jonka kanssa voi jakaa ilot ja surut. ”Olen aina tiennyt, että ryntäät paikalle, jos on hätä”, sanoi siskoni. Ja minä tiedän, että hän tekee samoin.

Avosylin yhtymä työskentelee satojen perheiden kanssa joka kuukausi. Perheiden hyvinvointi rakentuu pitkälti toimiville suhteille. Kun perheessä tapahtuu muutoksia kuten kriisi, huostaanotto, lapsen sijoitus perhehoitoperheeseen tai lapsen muuttaminen takaisin omaan perheeseen, tulisi nämä suhteet aina huomioida erityisellä huolellisuudella. Lapsen auttaminen huomioimatta hänen tärkeitä suhteitaan on vaikeaa, ellei mahdotonta.

Lasten kiintymyssuhteet on lastensuojelussa pitkään jätetty vaille suurta huomiota. Vasta vuosituhannen vaihteessa John Bowlbyn 60-70-luvuilla kehittämä kiintymyssuhdeteoria on otettu myös lastensuojelutyössä keskiöön ja vanhemman ja lapsen kiintymyssuhteen laatua ja sen vaikutuksia lapseen on pyritty arvioimaan.

Vielä on matkaa siihen, että sisaruussuhteiden voima ja tärkeys huomioitaisiin lastensuojelutyön prosesseissa. Lastensuojelussa on paljon niitä lapsia, jotka kantavat vastuuta sisaruksistaan joka päivä kodeissaan, kun vanhemmat eivät siihen pysty. Isosiko tai -veli voi olla pienempien sisarusten ainoa turva. Perhetyössä työskennelläänkin päivittäin sitkeästi vastuun palauttamiseksi vanhemmille. Jos nämä lapset joudutaan sijoittamaan, olemme yhteisistä ponnisteluistamme huolimatta vieläkin joskus siinä tilanteessa, että sisarukset joudutaan erottamaan sijoitusvaiheessa. Yhteistä paikkaa, joka vastaisi kaikkien tarpeisiin ei aina välttämättä löydy. On hyvin vaikeaa joutua erotetuksi sisaruksistaan, joista kantaa edelleen vastuuta. Miten tätä suhdetta voidaan tukea sijoituksen aikana?

Meillä on Suomessa paljon myös niitä sijaisperheitä, jotka eivät edelleenkään saa riittävästi tukea lapsen sijoitusvaiheessa. Kun lapset eivät ole kasvaneet samassa perheessä pienestä asti, tarvitaan paljon aikuisen apua ja tukea lasten ja nuorten väliseen tutustumisprosessiin ja siihen, että oma paikka perheessä löytyy jokaiselle. Kun niin käy, voi sisaruussuhde alkaa muodostua vanhempien tukemana. Samoin siskon tai veljen menettäminen niinkin iloisen asian kuin kotiutumisen kautta on raskas prosessi kaikille osallisille ja myös sisaruussuhteet täytyy tässä prosessissa huomioida. Miten voidaan turvata niiden jatkuvuus? Meillä kenelläkään ei ole varaa menettää tärkeitä ihmissuhteita.

Sisaruussuhteet ovat parhaimmillaan suuri voima elämään. Niissä harjoitellaan sosiaalisia suhteita, toisen huomioimista, riitelyä ja joustamista toisen hyväksi. Ne ovat elämän ensimmäisiä suhteita, joissa saamme palautetta omasta itsestämme ja joissa tulemme hyväksytyksi. Kukaan muu ei tunne sinua niin kuin sisarus, jonka kanssa olet samassa kodissa kasvanut, joka tuntee historiasi ja joka on todistanut sekä hyvät että huonot hetkesi. Jokainen meistä tarvitsee jonkun, joka ”rynnii paikalle, jos on hätä”.

Kiitos sisko

 

Tiia Perämaa
Avosylin yhtymän toimitusjohtaja

Tänä vuonna kansainvälinen sosiaalityön päivä nostaa meillä PKS:llä esiin tärkeääkin tärkeämmät: sijaissisarukset.

Kansainvälistä Sosiaalityön päivää vietetään jälleen! Kansainvälinen sosiaalityön päivä on sosiaalityön ammattilaisten ja kouluttajien yhdessä järjestämä juhlapäivä, jonka tarkoituksena on tuoda näkyviin tärkeää ihmisoikeustyötä tekevät sosiaalialan ammattilaiset. Tänä vuonna päivän teemana on korostaa ihmissuhteiden merkittävyyttä (Promoting the Importance of Human Relationships).

Meillä Perhehoitokumppaneilla sosiaalityön ammattilaiset tekevät merkittävää ihmissuhdetyötä – teemme ensisijaisesti töitä lastensuojelun perhehoitajien kanssa. Tämä pitää sisällään paitsi työskentelyn suoraan perhehoitajien kanssa, niin myös heidän syntymälapsiensa kuin myös heidän perheisiinsä sijoitettujen lasten ja näiden läheisten sekä laajojen hoiva-, opetus-  ja viranomaisverkostojen kanssa.

Kun lapsi joutuu jättämään syntymäperheensä ja siirtymään vanhempiensa kodista vieraaseen kotiin, ollaan tilanteessa, jota lähtökohtaisesti kukaan ei suunnittele omalle lapselleen kohdattavaksi. Silti tilanne on toisinaan väistämätön ja ehkä vanhemman itsensäkin ymmärtämä. Sijaisperheeseen tullessaan tämä sijoitusta tarvitseva lapsi kokemuksineen otetaan avosylin vastaan. Perheenä heidät on tähän tehtävään ja tilanteeseen valmennettu ja siihen he ovat valmistautuneet. Vastaanottajana tällaisessa tilanteessa on koko tuleva sijaisperhe: aikuiset, lapset, lemmikit, läheiset.

Meillä työskentelevien sosiaalityön ammattilaisten tärkein tehtävä on luoda turvaverkko tähän kaikille uuteen tilanteeseen. Valmennuksessa opittu muuttuu konkreettiseksi. Nyt eletään sijaisperheen elämää! Perheessä asiat ovat uusia, ne koetaan ensimmäistä kertaa. Ammattilaisemme ovat kohdanneet nämä tilanteet jo useaan kertaan uransa aikana. Se antaa kokemuksen tuomaa varmuutta myös perheelle: näin voi tapahtua, tämä ei ole tavatonta, tällaisesta tilanteesta on selviydytty aikaisemminkin.

Hämmästyttävä voimavara tästä muuttopäivästä alkavassa sijoitetun lapsen kotouttamisessa ovat sijaisperheiden syntymälapset. Tämä näkymätön sosiaalityön voimavara ammattilaisten ohella! Nämä lapset valmistautuvat sijaissisaruuden tehtäväänsä vanhempien valmentautumisen rinnalla. Lapset elävät kuitenkin varsin konkreettisessa maailmassa ja sijaissisaruus avautuu heille oikeastaan siinä hetkessä, kun vieras lapsi muuttaa heidän kotiinsa. Se on päivä, jolloin sijaissisaruus syntyy ja yhteinen matka alkaa. Syntyy lasten välinen suhde, jolla on edellytykset elämänmittaiseen, pysyvään ihmissuhteeseen.

Millaisen korkeakoulun nämä ihmissuhteet sitten vaativat syntyäkseen? Sijaissisaruudessa on kyse elämänsä jakamisesta vieraan lapsen kanssa. Siinä on kyse sisaruudesta, jossa ei ole biologista sidettä. Sen puute ei kuitenkaan heikennä tätä suhdetta. Sijaissisarena lapsi jakaa myös arvokkaimpansa: omat vanhempansa. Sijaissisaruksille tekemämme kyselyn perusteella (n=38) melkein viidennes (18%) kokee, että tämä vanhemman jakaminen ei ole helppoa. Siksi he tarvitsevat tukea tässä roolissaan. Kyselyssämme he kertovat tulevansa hyvin toimeen sijaissisaruksensa kanssa (87%). Sama määrä vastaajia kertoo PKS:n työntekijän huomioivan heitä. Meillä sijaissisaret ovat siis jo varsin hyvin osa sosiaalityön ammattilaisten tukemaa kokonaisuutta, jossa työtä heidän kanssaan tehdään erityisesti perhe- ja lapsikeskeisesti, mutta missä tavoitteenamme on kehittää sitä koko ajan enemmän myös toiminnallisiin ja teemoitettuihin vertaistukiryhmiin. Tiedämme, että ne auttavat lapsia ja nuoria näkymättömässä tehtävässään, jota he toteuttavat omissa kodeissaan, oman elämänsä rinnalla.

Meille kokemusta on tullut tästä työstä myös maailmanlaajuisesti kollegoiltamme: tätä työtä tehdään vahvasti myös mm. Ruotsissa ja Irlannissa, Englannissa, Australiassa ja Kanadassa. Irlannissa perhehoitotyössä julkaistiin äskettäin opaskirjanen perhehoitajille, minkä sisällön tuotannosta vastasivat sijoitetut lapset. Kirjanen antaa sijoituksen kokeneilta nuorilta viisauden helmiä meille ammattilaisille ja perhehoitajana toimiville tai sitä harkitseville. Valmistuneen kirjasen innoittamana Irlannissa mietitään nyt vastaavan oppaan tuottamista sijaisperheiden syntymälapsilta, jossa heidän viisautensa ja kokemustensa kerryttämä tieto saataisiin niin ikään, ammattilaisten sekä perhehoidossa toimivien tai sinne hakeutuvien perheiden ja erityisesti tietenkin heidän lastensa käyttöön. Ehkäpä meillä voitaisiin tarttua vastaavan haasteeseen? Tiedämme, että sijaissisaruus on elämää rikastuttavaa ja paljon antavaa. Tiedämme myös, että se on ajoittain raskasta ja vaativaa, ja on päiviä, jolloin se tuntuu ottavan kaiken ja enemmänkin. Tiedämme, että elämä muuttuu sijaissisaruuden myötä. Meidän sosiaalityön ammattilaisten ymmärrys ihmissuhdeperustaisesta työstä on äärettömän merkityksellistä, kun mietimme näiden kodeissaan sijaissisaruuden tehtävää toteuttavien lasten tuen ja ohjauksen merkitystä.

Onneksi meillä on heille annettavaa – he antavat meille niin paljon!

Sari Leskinen

Perhehoitopalveluiden johtaja pohjoinen
Perhehoitokumppanit Suomessa Oy

Lapseni näytti minulle toissapäivänä videon saatesanoilla ”tämä mies tekee tässä ihan oikein”.

Videolla moottoripyöräilijä pysähtyy kesken matkanteon huomatessaan tien poskessa kyyhöttävän miehen.
Nappaa hänet kyytiinsä, vie lämpimään, tarjoaa ruokaa ja kuivaa vaatetta sekä paikan olla lämpimässä.
Silminnähden liikuttunut mies ei saa sanaa suustaan.

Noh, oli tilanne aito tai ei, niin nimenomaan tuo lapsen kommentti läikäytti pisaran suolaista vettä silmäkulmaani.
Sama pieni lapsi, joka kipuilee kasvussaan ja itsensä etsimisessä (vielä varmasti pitkään), näki videon viihdearvon ”taakse” ja omalla tavallaan ymmärsi teon merkityksen:
ystävällisyyden ja toiveikkuuden.

Tokaisin lapselle, että kyllä sinäkin voit toimia noin ja vaikuttaa toiseen positiivisesti. Huomata.
”Ei mulla ole motskaria.” kuului vastaus.
Lyhyen hiljaisuuden jälkeen löydettiin kuitenkin esimerkkejä arjesta, joissa juuri hän voi toimia kuten motoristi videolla.

Esimerkiksi:
– kiitän ja tervehdin kaupan kassalla hymyillen
– kysyn kaverilta mitä sulle kuuluu?
– kohtelen luokkakavereita reilusti
– kehun jos kaveri oppii uuden scuuttitempun (varsinkin ennen minua).

Meidän vanhempien, aikuisten ihmisten tehtävä ja OIKEUS on näyttää tässä esimerkkiä.

Ystävänpäivänä on perinteisesti muistettu työkavereita, ystäviä ja muita läheisiä.
Mutta ihan yhtälaillä voit huomioida kenet tahansa kohtaat tänään (ja muinakin päivinä).
Ollaan perusasioiden äärellä, sillä tässä kiireisessä maailmassa kaikkien ympäriltä ei löydy ystäviä vaan yksinäisyys ja sen mukanaan tuomat tunteet.

Kokeile vaikka. Ota kohteeksesi satunnainen vastaantulija; bussikuski, vierustoveri, kaupan kassa, kauppakeskuksen vartija — kuka tahansa.
Hymyile, kysy mitä kuuluu, kiitä tai sano se, minkä ajattelet voivan ilahduttaa siinä hetkessä.
Ystävänpäivässä on kyse sanoista, teoista ja huomaamisesta.

Huomaa sinäkin siis ystävällinen teko ja laita hyvä kiertoon. Se palautuu aina takaisin jossain muodossa ja kulkee eteenpäin lastemme kautta.

Huomaavaista ystävänpäivää ❤️

Jukka Sihlman
MES®-ohjelman johtaja
Neljä Astetta Oy

Viimeksi eilen olin neuvottelussa, jossa tuli puheeksi se, koska vanhemmat ovat eronneet. Aikuinen mietti ja hahmotteli koska se tapahtui, mutta nuorelta vuosiluku ja ajankohta tuli saman tien. Tämä on hyvin tuttua. Lapset ja nuoret muistavat hyvin tarkasti kokemuksiaan vanhempien eroon liittyen, vaikkei siihen liittyisi sen suurempaa dramatiikkaa.

Melko usein kylläkin liittyy; vuosittain noin 3000 eroa johtaa pitkittyneeseen ja riitaisaan huoltoriitaan. Riitaisa ero mainitaan usein puhuttaessa lisääntyneistä lastensuojeluilmoituksista.

Vanhempien ero koskettaa vuosittain noin 30.000 lasta. Perhetyön palveluissa kohtaamme paljon erotilanteessa olevia, eroa suunnittelevia tai siitä toipuvia vanhempia ja heidän lapsiaan. Pyysimme Neljän Asteen tukitoimien piirissä olevia lapsia kuvaamaan ajatuksiaan vanhempien eroon liittyen. Halusimme antaa heidän muistoilleen merkitystä, halusimme meidän aikuisten kuulevan mitä meidän pitäisi tehdä toisin. Ja lopulta ajatuksista ja teoksista syntyi Siinä hetkessä” -näyttely.

Ei lasten kuullen pidä riidellä tai puhua toisesta vanhemmasta pahaa. Vanhempien pitäisi tajuta, että lapsi on lapsi, ihan sama minkä ikäinen.”, tyttö 16 v.

Kun vanhemmat riitelee, oon kuin varjo joka unohtuu.  Puhutaan ja luvataan asioita, mitkä ei toteudu.”, poika 12 v.

Aina kyse ei ole sanoista. Lapsi ja nuori hakee aikuisen eleistä ja ilmeistä hyväksynnän puheilleen. Lapsi oppii nopeasti saako toisesta vanhemmasta puhua ja pitää. Saako hänellä olla merkityksellinen suhde vanhempaan, joka ei ole puolisona odotuksia täyttänyt?

Se oli kauheeta.  Mä en pysty puhumaan siitä.”, poika 8 v.

Kunpa tämä kahdeksan vuotias pian pystyisi, kunpa hän ei veisi tätä vaiettua kokemusta mukanaan aikuisuuteen. Kovin monta aikuista olen kohdannut, jotka eivät muista enää vuotta, mutta muistavat ”salamana” tunteen mikä on omien vanhempien eroon tai sen jälkeiseen aikaan liittynyt. Usein aikuiset myös näkevät miten se tunne ja nämä kokemukset ovat elämässä mukana kulkeneet.

Näyttelyssä myös aikuiset saivat jättää terveisensä lapsille.  Seinä täyttyi aikuisten koskettavista viesteistä:
”Me aikuiset tehdään virheitä. Siitä saa huomauttaa.”

Ero voi ehdottomasti olla hyvä ja oikea ratkaisu. Haluamme vain muistuttaa meitä aikuisia, että näemme lapsen tarpeet ja tunteet mahdollisimman hyvin oman kriisimme aikana. Toivottavasti myös joku lapsi tai nuori näkee näyttelyn ja kokee, että hän ei olekaan ajatustensa kanssa yksin.

Siinä hetkessä” näyttely oli esillä Tampereen Nuorisopalveluiden Monitoimitalo 13:ssa marraskuussa 2019. Seuraavaksi se matkaa esille Helsingin kaupungin Kallion Perhekeskukseen.

Näyttely on nyt avoinna, tervetuloa tutustumaan!

Anne Niittymäki
Koulutus- ja konsultaatioasiantuntija
Konsultoiva sosiaalityöntekijä

Avosylin yhtymä

 

 

 

 

 

 

Tänään vietämme neljättä joulupäivää,  Viattomien lasten päivää.

Erityisesti tänään voisimme ymmärtää, että lapset ovat aina syyttömiä vanhempien tai aikuisten tekoihin ja erilaisiin valintoihin, riippumatta siitä minkälaiseen maailmantilanteeseen, paikkaan tai perheeseen hän sattuu syntymään. Maailmassa on paljon lapsia, jotka kasvavat aikuisen vallankäytön kohteena ja ovat osallisina erilaisissa riidoissa, erotilanteissa, tai sodissa – täysin viattomina.

Joulukuun 28. on kristinuskossa juhlapäivä, jota vietetään kuningas Herodeksen surmauttamien Betlehemin poikalasten muistoksi. Raamatun kertomusta voisi verrata viime päivinä puhuttaneeseen Al-holin tilanteeseen, Syyrian pakolaisleirillä eläviin, tai vaikka lastensuojeluun päätyviin lapsiin. Suomessakin on lukuisia lapsia, joiden vanhemmat eivät kykene pitämään heistä huolta. Syitä voi olla monia, kuten erilaiset elämänhallinnan ongelmat, päihteet ja mielenterveyden pulmat. Joillakin vanhemmista esiintyy keinottomuutta tarjota jotain sellaista, mitä he eivät itsekään ole saaneet kokea. Voimme olla kiitollisia ja onnellisia siitä, että näitä lapsia varten meillä on tässä maassa viranomaisia ja ammattilaisia. Aikuisia, jotka pitävät huolta tai puuttuvat silloin, kun lapsen turvallisuus on uhattuna.

Lastensuojelun työntekijänä sekä äitinä toivoisin sinun pysähtyvän erityisesti tänään muistamaan myös niitä lapsia, joiden elämää varjostavat erilaiset pelot. Tai lapsia, joille juuri vietetty joulu, lähestyvä uudenvuoden juhla, sekä ihan tavallinen arki ei ole lahjojen, ilon ja onnen tai turvallisuuden täyttämää. Lastensuojelu voidaan käsittää laajemmin lasten suojeluksi. Se ei ole yksin ammattilaisten ja viranomaisten toimintaa, vaan toivottavasti se nähtäisiin kansalaisia koskettavana asiana. Hyvät eväät elämään lapsi saa turvallisista kiintymyssuhteista ja aikuisista, jotka pitävät huolta ja auttavat kasvamaan. Vastaavat lapsen tarpeisiin.

Huolehditaanhan yhdessä siitä, että jokaisen lapsen läheltä löytyy ainakin yksi turvallinen aikuinen.  Vaikka työssä tai arjessa suhtautuisimme aikuiseen ja vanhempaan arvioivammin, niin lapset ovat viattomia, ja heitä tulee katsoa kuten lapsi ansaitsee. Olkoon ihan joka ikinen päivä lasten päivä!

Hyvää Viattomien lasten päivää!

Piia Niinikoski
Aluejohtaja
Neljä Astetta Oy

Juhlistaessamme 6.12. Suomen 102 vuoden itsenäisyyttä, on hyvä palauttaa mieleen mistä Suomen itsenäisyyden matka alkoi.

”Suomen itsenäistyminen oli tapahtumasarja, jonka tuloksena Venäjän keisarikuntaan vuodesta 1809 lähtien kuulunut autonominen suuriruhtinaskunta muuttui vuonna 1917 itsenäiseksi valtioksi. Kun P. E. Svinhufvudin johtama senaatti nimitettiin 27. marraskuuta 1917, sen tärkeimpänä ja ensimmäisenä tehtävänä pidettiin Suomen itsenäisyyden pikaista järjestämistä. Eduskunnan porvarillinen enemmistö halusi irtautua mahdollisimman nopeasti Venäjästä, jossa bolševikit olivat nousseet valtaan lokakuun vallankumouksessa. Koska bolševikkien asemaa Venäjän laillisina johtajina ei haluttu tunnustaa, päätettiin Suomi julistaa yksipuolisesti itsenäiseksi.

Svinhufvudin, Carl Enckellin ja Gustaf Idmanin muodostama Suomen senaatin valtuuskunta saapui 29. joulukuuta 1917 Pietariin virallisen tunnustuspyynnön kanssa. Kansankomissaarien neuvosto antoi tunnustusesityksen muutamaa minuuttia ennen puoltayötä 31. joulukuuta.”

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_itsenäistyminen

Itsenäisyyspäivä perinteineen kiteytyy monilla talvi- ja jatkosodan tapahtumiin. Sukupolvet vaihtuvat, mutta meidän monien isovanhemmat joutuivat kokemaan sotatilan ja sitä seuranneen epävarmuuden ajan kansainvälisissä suhteissa.

Omat isovanhempani elivät itsenäisen Suomen nuoruusaikana ja kokivat tilanteen, johon kukaan ei halua joutua. Sotatila on todellisuutta nykyäänkin monelle kriisialueella elävälle lapselle ja nuorelle, ilman heidän omaa syytään tai vaikutustaan. Sotatila vaikuttaa voimakkaimmin yhteiskunnan heikompiin, rikkoo ja erottaa perheitä.

Voi vain arvailla, millainen tilanne Suomessa vallitsisi ilman vuoden 1917 itsenäisyyden julistusta tai vuosina 1939-40 ja 1941-44 käytyjä sotia. Itsenäisyyden arvostamisen myötä kunnioitamme kaikkia niitä raskaita uhrauksia, joita suomalaiset ovat tehneet maansa eteen. Me voimme elää turvallisessa maassa, jossa aikuisilla ja lapsilla on itsemääräämisoikeus. Tämän myötä jokaisella Suomen kansalaisella on perustuslaissa määritetyt henkilökohtaiset vapausoikeudet, poliittiset oikeudet ja vapaudet, tasa-arvo-oikeudet sekä taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet.

Yhteiskunnan mittarina on pidetty sitä, miten se kohtelee heikompiosaisiaan. Työmme ja yhteisten päämääriemme kautta vaikutamme päivittäin näiden oikeuksien toteutumiseen Suomessa ja kun hiljennymme juhlistamaan itsenäisyyspäivää, toivon jokaisen kantavan avosylin ja ylpeänä osuuttaan yhteiskunnan hyvinvoinnissa.

Kiitos teille henkilöstömme, kun teette osaltanne Suomesta entistä paremman paikan elää.

 

Antti Haponen
Talousjohtaja
Avosylin yhtymä

Photo by Tapio Haaja on Unsplash