Julkaistu 14.11.2021

Rauhallinen hetki autossa työpäivän päätteeksi. Pysähdyn levähdyspaikalle tuumimaan mietteitä isän ja sijaisisän näkökulmasta ja pää lyö tietysti tyhjää; kertoo vaan kiireisestä elämäntilanteesta.
Tänään on taas hoidettu perhettä ja tehty töitä, luovien oletetussa tärkeysjärjestyksessä. Onnekas olen, kun työni mahdollistaa vapaat työajat, kunhan tulosta tulee (=myyntimies).

Aamulla vein ikäkriisin kanssa painivan ekaluokkalaisen kouluun. Keskusteltiin, että miksi ihmisillä on yhteiskunnassa säännöt ja miksi on hyvä käyttäytyä niin, ettei pahoita kenenkään mieltä. Vaikka huomiotahan se on ”huonokin” huomio. Tällä keskustelulla koitettiin vähän selvitellä edellisen illan riehakasta käytöstä ja fiksu ekaluokkalainen osasi vastaväitteitäkin jo kehitellä. Toista se oli omassa lapsuudessa, kun kuunneltiin vain ja sanottiin ”joo”. Samanlainen taidan yhä olla ainakin vaimon mielestä, joka sanoo, että minun pitäisi olla kasvattajana jämäkämpi.

Isän roolia mietin joskus, että kuinka paljon se on muuttunut vuosien saatossa. Miten ne kotoa opitut roolimallit vaikuttavat omaan isänä olemiseen ja puolisona olemiseen? Onko sieltä osannut poimia hyvät asiat ja oppinut kuoppia väistelemään, kun aina tuntuu toinen saapas olevan vinossa…. Ryhtiä vääntäen, vaikka parhaansa tekee. Elämäntilanteiden muuttuessa on opittava kasvamaan mukana. Hitaasti, mutta varmasti, opitaan sovittamaan perhe- ja työaika erilleen, antamaan kaikille aikaa riittävästi ja huomioimaan myös huomiota hakemattomat perheenjäsenet.

Meillä kotona on kaksi sijaisnuorta ja kaksi pienempää biologista lasta. Biologiset lapset kun ovat vielä pienempiä, niin he tuovat tietysti helpommin itsensä esille ja osaavat ottaa oman tilansa vanhempien ajasta, jolloin yhdessäolo on välitöntä ja tunnetilat selvillä. Mutta entäs, kun perheeseen tulee kaksi nuorta, miten se kaikkeen vaikuttaa?
Olen sanonut – ja edelleen olen samaa mieltä – että saimme varmasti meille parhaiten sopivat sijaislapset! Kaksi ihanaa nuorta, jotka haluavat, että elämä kulkee oikeaan suuntaan. Sijaisisänä he veivät sydämeni heti ensihetkestä, kun heidät tavattiin. Oli heti tunne, että heille haluamme kodin antaa, jos meidät huolivat.

Nyt he ovat meillä olleet pari vuotta ja aika on kulunut hurjan nopeasti. On ollut ylä- ja alamäkiä ja tasaista tietysti myös, eli ihan normaalia perhe-elämää. Nuorten kanssa oleminen ja heihin tutustuminen, mutta varsinkin välittämisen ja hyväksymisen näyttäminen näin miehenä, oli alkuun vaikeaa. Taloon tuli kaksi nuorta, vain muutama pahvilaatikko ja pari kassia mukanaan, joihin oli pakattu eletyn elämän muistot. Siinä he katselivat ja kuuntelivat kummeksuen elämäämme, etsien paikkaansa perheessämme. Vaimoni saattoi heitä ohimennen halata; kysellä ja keskustella heidän kanssaan luontevasti syvällisiäkin keskusteluja. Minä katsoin kateellisena etäämmältä ja mietin, että miten toivottaisin nuoret tervetulleiksi, kun en sanaa saa suustani ja tunteitani osaa näyttää. Näitä miettiessäni, alkoi mielessäni pyöriä laulun sanat, jotka mielestäni olivat todella osuvat. Etsin kappaleesta karaokeversion, äänitin laulun ja jaoin sen tytöille. Sain viestini näin perille ja siitä oli hyvä lähteä pienin askelin yhteyttä rakentamaan (blogikirjoituksen lopusta löytyvät laulun sanat).

Nykyisin nuoret tuntuvat yhä enemmän omilta perheenjäseniltä, kiitollinen olen heistä päivittäin ja outoa olisi, elleivät he meillä asuisi. Ihanaa on huomata, miten myös nuoret voivat sopeutua: ovat mukana kaikessa, on kyse sitten tiskivuoresta tai syntymäpäivien järjestelyistä. Heiltä saamani isänpäiväkortit säilytän kalleimpina aarteinani ja vaikka tämmöinen jurrikka mieheksi olen, niin muutaman halauksenkin olen saanut. Kyllä isänä oleminen, on se sitten biologisten- tai sijaislasten isänä olemista, on suurimpia lahjoja, joita voimme saada.

Jarmo Kokkoniemi
Isä ja sijaisisä

 

”Kun paljon antaa

On, hetki äänetön kuin tunne sisäinen,
askel lattiaa vain kiertää harhaten,
tyhjät seinät valvoo suuntaa vaieten.

On, tullut ajatusten aika levähtää,
yksi syttyy, toinen sammuu, häviää
liekki elämän, se silti aina jää.
Leikki varjojen, leikit rakkauden
yhtä kaikki taivas ja maa.
Ero päivien, erot viikkojen
koskettaa ei kaipuuta saa.
Epäillen
katso en
yö kun aikaansa luo,
luottaen,
otan sen,
minkä tie mulle suo.

Kun paljon antaa, muuta tarvitse ei lain
jotain itsestään jos luovuttaa voi vain,
ehkä osan, ehkä kaikki ajoittain.
Leikki varjojen, leikit rakkauden
yhtä kaikki taivas ja maa.
Ero päivien, erot viikkojen
koskettaa ei kaipuuta saa.
Epäillen
katso en
yö kun aikaansa luo,
luottaen,
otan sen,
minkä tie mulle suo.”

laulun sanat Kisu