Blogi
Itsenäisyys
Julkaistu 5.12.2019
Juhlistaessamme 6.12. Suomen 102 vuoden itsenäisyyttä, on hyvä palauttaa mieleen mistä Suomen itsenäisyyden matka alkoi.
”Suomen itsenäistyminen oli tapahtumasarja, jonka tuloksena Venäjän keisarikuntaan vuodesta 1809 lähtien kuulunut autonominen suuriruhtinaskunta muuttui vuonna 1917 itsenäiseksi valtioksi. Kun P. E. Svinhufvudin johtama senaatti nimitettiin 27. marraskuuta 1917, sen tärkeimpänä ja ensimmäisenä tehtävänä pidettiin Suomen itsenäisyyden pikaista järjestämistä. Eduskunnan porvarillinen enemmistö halusi irtautua mahdollisimman nopeasti Venäjästä, jossa bolševikit olivat nousseet valtaan lokakuun vallankumouksessa. Koska bolševikkien asemaa Venäjän laillisina johtajina ei haluttu tunnustaa, päätettiin Suomi julistaa yksipuolisesti itsenäiseksi.
Svinhufvudin, Carl Enckellin ja Gustaf Idmanin muodostama Suomen senaatin valtuuskunta saapui 29. joulukuuta 1917 Pietariin virallisen tunnustuspyynnön kanssa. Kansankomissaarien neuvosto antoi tunnustusesityksen muutamaa minuuttia ennen puoltayötä 31. joulukuuta.”
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_itsenäistyminen
Itsenäisyyspäivä perinteineen kiteytyy monilla talvi- ja jatkosodan tapahtumiin. Sukupolvet vaihtuvat, mutta meidän monien isovanhemmat joutuivat kokemaan sotatilan ja sitä seuranneen epävarmuuden ajan kansainvälisissä suhteissa.
Omat isovanhempani elivät itsenäisen Suomen nuoruusaikana ja kokivat tilanteen, johon kukaan ei halua joutua. Sotatila on todellisuutta nykyäänkin monelle kriisialueella elävälle lapselle ja nuorelle, ilman heidän omaa syytään tai vaikutustaan. Sotatila vaikuttaa voimakkaimmin yhteiskunnan heikompiin, rikkoo ja erottaa perheitä.
Voi vain arvailla, millainen tilanne Suomessa vallitsisi ilman vuoden 1917 itsenäisyyden julistusta tai vuosina 1939-40 ja 1941-44 käytyjä sotia. Itsenäisyyden arvostamisen myötä kunnioitamme kaikkia niitä raskaita uhrauksia, joita suomalaiset ovat tehneet maansa eteen. Me voimme elää turvallisessa maassa, jossa aikuisilla ja lapsilla on itsemääräämisoikeus. Tämän myötä jokaisella Suomen kansalaisella on perustuslaissa määritetyt henkilökohtaiset vapausoikeudet, poliittiset oikeudet ja vapaudet, tasa-arvo-oikeudet sekä taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet.
Yhteiskunnan mittarina on pidetty sitä, miten se kohtelee heikompiosaisiaan. Työmme ja yhteisten päämääriemme kautta vaikutamme päivittäin näiden oikeuksien toteutumiseen Suomessa ja kun hiljennymme juhlistamaan itsenäisyyspäivää, toivon jokaisen kantavan avosylin ja ylpeänä osuuttaan yhteiskunnan hyvinvoinnissa.
Kiitos teille henkilöstömme, kun teette osaltanne Suomesta entistä paremman paikan elää.
Antti Haponen
Talousjohtaja
Avosylin yhtymä