Julkaistu 1.2.2022

Joskus tilanteet tulevat yllättäen, niin kuin parhailla asioilla on tapana tulla.

Päivä alkoi jo aika aikaisin. Hain lapsen aamulla perhehoitajalta suunnataksemme terveydenhuollon käynnille. Joskus tulee näitä tilanteita, että lapsen oma läheinen aikuinen ei pääsekään käynnille mukaan. Silloin on hyvä, että me työntekijät voimme auttaa. Läheinen suhde lapseen ja perhehoitajaan helpottaa näitä nopeita tilanteita ja kaikille jää turvallinen olo siitä, että asiat hoituvat varmasti parhain päin.

Ajomatkaa oli jonkun verran ja tutkimuksissakin meni oma aikansa, ehkä lasta hieman väsyttikin. Matkan varrella piti pysähtyä syömään, jotta väsymys ei ihan voittaisi. Ruokailun aikana mietimme tehtyjä tutkimuksia ja niiden tuloksia yhdessä. Keskustelimme asiasta niin hänen kuin aikuisen näkökulmastakin sekä siitä, mitä seuraisi tulevaisuudessa, jos asioita ei nyt hoideta kuntoon – kun siihen on mahdollisuus.

Aikuisena kuuntelin lapsen mietteitä ja pelkoja liittyen tuleviin hoitoihin. Niiden avaaminen oli keino saada lapsi uskomaan, että kaikki menee hyvin ja että joskus asioita pitää tehdä, vaikka ei ihan haluaisi.

Jatkoimme matkaa.

Automatkoilla kuuntelemme aina musiikkia, rokkikanavia. Radiosta alkoi soida Haloo Helsingin kappale ”Piilota mun kyyneleet.” Sen kertosäe menee näin:

”Kun toinen lähtee pois
Niin toinen aina jää kalliolle hiljenemään
Kun toinen lähtee pois
Niin toinen aina jää kirjaimeksi kallion seinämään
Se sattuu kun meet, se sattuu kun meet
Ja jonkun toisen onnelliseksi teet
Se sattuu kun meet, se sattuu kun meet
Mä piilotan mun kyyneleet silkkihuivin alle”

Lapsi kuunteli kappaletta hiljaa ja ensimmäisen kertosäkeen jälkeen tokaisi, että tämä on surullinen laulu. Kerroin, että laulu kertoo erosta – siitä kun kaksi ihmistä eroaa, kun eivät voi olla enää yhdessä.Lapsi oli hiljaa, kuunteli laulua ja tokaisi: ”Tästä tuli mieleen se, kun lähdimme kotoa pois”. Lapsi tarkoitti sitä hetkeä, kun heidät otettiin huostaan. ”Sekin on ero”, sanoin, ”varmasti se on tuntunut surulliselta ja on ihan ok sanoa se ääneen”. ”Niin”, lapsi vastasi.

Kuuntelimme laulun hiljaa loppuun. Uusi kappale alkoi ja sen laulun tuoma positiivinen muisto puolestaan sai taas hymyn kasvoille.

Meidän työmme on suurilta osin kohtaamista, ihmisen kohtaamista ihmisenä. Tunteiden vastaanottamista ja työstämistä, tukena olemista ja vahvistavissa hetkissä mukana olemista – vaikka ne juuri sillä hetkellä olisivatkin hyvin herkkiä ja joskus romahduttavia.

Me olemme tekemisessä elämän kanssa. Elämänkokoiset asiat ovat isoja ja vaativat turvallisia ihmissuhteita. Hankalissakin tilanteissa on vain toimittava, eikä voi jäädä sanattomaksi – vaikka joskus hiljaisuudellakin on toki iso merkitys. Työntekijöinä me saamme tukea koulutuksesta ja kokemuksesta, mutta meidän jokaisen eletyllä elämällä on merkitystä siihen, miten me reagoimme niihin yllättäen eteen tuleviin asioihin. Aina se ei ole helppoa, eikä oikeita sanoja tunnu löytyvän. Varsinkin kun ymmärtää sen, että vastaanottajalle siinä hetkessä puhutuilla sanoilla voi olla merkitystä vielä vuosienkin jälkeen. Silti pitäisi pystyä olemaan läsnä.

Tämä kohtaaminen on ollut mielessä pitkään, positiivisella tavalla. Meidän välillemme syntynyt turvallinen ihmissuhde mahdollisti lapselle asian ääneen sanomisen ja sen käsittelyn. Näissä hetkissä työ ei ole työtä, vaan elämää.

Anssi Helin
PKS perhehoidon ohjaaja