Julkaistu 17.3.2026

Sosiaalityön päivänä tuntuu tärkeältä pysähtyä tarkastelemaan sitä vastuullista ja monisyistä työtä, jota lastensuojelun sosiaalityöntekijät tekevät lasten hyvinvoinnin turvaamiseksi. Yksi erityisen vaativa ja samalla vaikuttava työalue on perhehoito ja siinä lapsen edun arviointi.

Perhehoito merkitsee lapselle mahdollisuutta mm. rakentaa turvallisia ihmissuhteita, korjaavia kokemuksia ja pysyvyyttä elämäänsä. Lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä on keskeinen rooli sen varmistamisessa, että nämä edellytykset toteutuvat.

Perhehoidon erityisyys

Perhehoito eroaa muista sijaishuollon muodoista monella tavalla – rakentuen perheen arkeen, tavallisiin kohtaamisiin ja pitkäkestoisiin ihmissuhteisiin. Perhehoidon onnistuminen ei perustu yksittäisiin toimenpiteisiin, vaan vuorovaikutukseen, sitoutumiseen, luottamukseen ja yhteiseen arkeen.

Tutkimusten mukaan sijaisperheessä muodostuvat pysyvät ihmissuhteet ovat keskeinen tekijä sijoitettujen lasten hyvinvoinnissa ja kehityksessä. Perhehoidon sosiaalityössä lapsen edun arviointi edellyttää ymmärrystä kiintymyssuhteista, traumoista sekä siitä, miten arjen hoiva ja jatkuvat ihmissuhteet tukevat lapsen kuntoutumista.

Lapsen oikeus kiinnittyä ja kiintyä

Lapsella on oikeus muodostaa merkityksellisiä ja turvallisia kiintymyssuhteita. Perhehoidossa tämä tarkoittaa usein mahdollisuutta kiinnittyä sijaisperheeseen – tulla nähdyksi perheen jäsenenä, ei vain sijoitettuna lapsena. Luonnollisesti tärkeää on myös tukea lapsen oikeutta muihin läheissuhteisiin sijoituksen aikana – vanhempiin ja sukulaisiin.

Tutkimusten mukaan turvallisen kiintymyssuhteen rakentuminen sijaisvanhemman ja lapsen välille tukee lapsen emotionaalista säätelyä, sosiaalista toimintakykyä ja psyykkistä hyvinvointia. Kiintymyssuhteiden merkityksen ymmärtäminen on keskeinen osa perhehoidon sosiaalityön osaamista. Perhehoitajalla on oikeus tukeen tässäkin haastavassa asiassa – aina kiintymyssuhteen rakentuminen ei ole helppoa, vaan se vaatii tukea, reflektointia, taitojen harjoittelua, ymmärrystä sijoitetun lapsen tarpeista ja traumainformoitua lähestymistapaa. Kiintymyssuhteen rakentumista auttaa myös perhehoitajan myönteinen suhtautuminen lapsen verkostoon.

Lapsen edun arviointi voi toisinaan asettaa sosiaalityöntekijän vaikeiden ja ristiriitaistenkin kysymysten eteen. Päätöksiä tehdessä tarkastellaan, miten ratkaisut vaikuttavat lapsen turvallisuuden tunteeseen, pysyvyyteen ja ihmissuhteiden jatkuvuuteen. Meille PKS:llä kaiken yhteistyön lähtökohtana on avoimuus ja mielellämme olemme mukana keskustelemassa näistä teemoista niin perhehoitajien kuin sosiaalityöntekijöidenkin kanssa.

Kuntoutuminen tapahtuu suhteissa

Monen sijoitetun lapsen taustalla on kokemuksia, jotka ovat horjuttaneet luottamusta aikuisiin ja turvallisiin ihmissuhteisiin. Perhehoidossa lapsen kuntoutuminen tapahtuu ennen kaikkea vuorovaikutuksessa – arjen tilanteissa, yhteisissä hetkissä ja toistuvissa hoivan kokemuksissa. Sensitiivinen ja johdonmukainen hoiva tukee traumataustaisten lasten toipumista ja vahvistaa heidän kykyään rakentaa luottamuksellisia suhteita

PKS:n tukityön rooli on tunnistaa, tukea ja vahvistaa tätä osaamista sekä varmistaa yhdessä muun verkoston kanssa, että perhehoitajalla on riittävä tuki tehtävässään. Tähän yhteistyöhön tarvitsemme myös lapsen asioista vastaavaa sosiaalityöntekijää jakamaan ymmärrystä lapsen edusta moninaisimmissakin perhehoitoarjen tilanteissa.

Kiintymyssuhteilla on keskeinen merkitys myös sijoitusten pysyvyyden näkökulmasta. Tutkimusten mukaan sijoituksen katkeamisen riskiä lisäävät muun muassa puutteellinen tuki sijaisperheelle, lapsen trauma- ja käyttäytymisoireiden riittämätön ymmärtäminen sekä yhteistyön haasteet eri toimijoiden välillä. Vastaavasti sijoituksen pysyvyyttä vahvistavat sijaisvanhempien saama ammatillinen tuki sekä lapsen ja perhehoitajan välisen suhteen vahvistaminen.

Yhteistyön rakentuminen

Perhehoidon onnistuminen rakentuu yhteistyölle. Sosiaalityöntekijä toimii PKS:n tukityöntekijän ohella sillanrakentajana lapsen ja hänen perheensä, sijaisperheen sekä muiden verkostojen välillä. Tämä edellyttää vahvaa ammatillista osaamista, dialogisuutta sekä kykyä tarkastella lapsen etua kokonaisvaltaisesti ja pitkällä aikavälillä. On aina hienoa olla mukana verkostoissa, joissa lapsen edun pohtiminen on yhteinen asia, uskalletaan heittäytyä ei-tietämisen -positioon ja täydentää toinen toistemme ajatuksia – lapsi keskiössä. Kiitos siitä verkostoillemme!

Näiden ajatusten myötä aurinkoista sosiaalityön päivää kaikille!

 

Birkitta Ala-aho
YTM, PRIDE -valmentaja
Perhehoitokumppanit Suomessa (PKS)
Aluepäällikkö, pohjoinen

 

(Lähteinä käytetty: Schofield & Beek 2019, Dozier ym. 2014, Oosterman ym. 2007)