Lastensuojelun avohuolto on keskeinen osa suomalaista hyvinvointijärjestelmää. Sen tarkoituksena on tarjota lapsille ja perheille oikea-aikaista tukea, jotta raskaammilta ja kalliimmilta toimenpiteiltä, kuten sijoituksilta, voitaisiin mahdollisesti välttyä. THL:n mukaan lastensuojelun avo- ja sijaishuollon kokonaiskustannukset ovat tällä hetkellä noin 1,5 miljardia euroa vuodessa. Tästä summasta yli 70 prosenttia kohdentuu sijaishuoltoon. Samanaikaisesti avohuollon asiakasmäärät ovat noin kaksinkertaiset verrattuna sijoitettujen lasten määrään. Tämä kertoo siitä, että avohuollolla tavoitetaan laajempi joukko lapsia ja perheitä – ja juuri siellä on myös suurin mahdollisuus vaikuttaa kustannusten kehitykseen ennaltaehkäisevästi. Avohuollon palveluita tulee myös lain mukaan tarjota ensisijaisesti ennen sijaishuoltoa.
Ennaltaehkäisevien palveluiden säästöt katkaisevat asiakassuhteita ja lisäävät kustannuksia
Perheet, jotka kamppailevat useiden samanaikaisten ongelmien kanssa, tarvitsevat yhteen sovitettua, pitkäjänteistä tukea sekä yksilöinä että perheenä. Silti nykytilanteessa asiakkaiden palveluiden saamista joudutaan rajaamaan säästösyistä. Esimerkiksi ostopalveluna toteutettavaa perhetyötä ei välttämättä voida jatkaa, vaikka tarve olisi ilmeinen ja perhe itse toivoisi tuen jatkuvan. Ennalta määritellyt tuntiraamit voivat ohjata palvelun laajuutta enemmän kuin todellinen tarve. Lisäksi tuen jatkuvuus katkeaa liian usein. Perhe ei välttämättä saa jatkaa tutun työntekijän kanssa, jos tämä toimii yksityisen palveluntuottajan kautta. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, että tiedämme suhdeperusteisen työn olevan keskeinen vaikuttavuuden tekijä. Pahimmillaan perhe jää ilman tukea jonottamaan hyvinvointialueen omaa palvelua, vaikka toimiva asiakassuhde ja tarvittavan osaamisen omaava, tuttu työntekijä olisi jo olemassa.
Suunnitteilla olevat sosiaalihuollon uudistukset tähtäävät mittaviin säästöihin. Riskinä kuitenkin on, että säästöt eivät toteudu toivotunlaisesti. Säästöjä haetaan juuri niistä palveluista, joiden tarkoitus on ehkäistä raskaampia ja kalliimpia toimenpiteitä. Lastensuojelun avohuollon roolin heikentäminen ja palveluiden karsiminen voi johtaa siihen, että ongelmat kärjistyvät ja siirtyvät myöhemmin entistä kalliimpina korjattaviksi.
Suhdeperusteinen tuki on kustannustehokasta
Lastensuojelun Keskusliiton esimerkkien mukaan pitkäjänteinen, suhdeperusteinen tuki voi olla kustannuksiltaan murto-osa verrattuna lyhytaikaiseenkin laitos- tai sairaalahoitoon. Tämä havainnollistaa, kuinka näennäiset säästöt voivat todellisuudessa kasvattaa kokonaiskustannuksia. Lastensuojelun keskusliiton vuonna 2025 julkaisemassa verkkojulkaisussa ”Miten lastensuojelun kustannukset kertyvät II” esitetään kuusi tositapahtumiin pohjaavaa esimerkkitapausta, jossa verrataan asiakasperheeseen kohdistuneita todellisia kustannuksia kuvitteelliseen vaihtoehtoiseen tilanteeseen, jossa palveluita olisi tarjottu enemmän. Julkaisussa sanotaan ”Tällainen suhdeperustainen varhainen tuki 12 vuodeksi vastaa hinnaltaan hieman yli kolmea kuukautta psykiatrisella osastolla tai neljää ja puolta kuukautta erityistason lastensuojelulaitoksessa.”
Tätä samaa ilmiötä havainnollistaa myös Neljän Asteen oma asiakastarina, jossa kymmenen vuoden ajan perheelle tarjottu pitkäjänteinen, suhdeperusteinen avopalvelutuki on maksanut yhteiskunnalle noin 155 000 euroa. Vastaavalla summalla lapsi olisi voitu sijoittaa laitoshoitoon noin 340 vuorokaudeksi. Pitkäkestoinen tuki on mahdollistanut tavallisen arjen, ehkäissyt raskaampien palveluiden tarpeen ja vastannut perheen omiin toiveisiin.
Ammattietiikka ja resurssipaineet ajavat sosiaalityötä ristiriitaan
Keskeinen kysymys on, annetaanko sosiaalityöntekijöille todellinen mahdollisuus toimia ammattietiikkansa mukaisesti. Mitä jos palveluita myönnettäisiin aidosti tarpeen perusteella ja niiden vaikuttavuutta seurattaisiin systemaattisesti? Tällöin päätökset eivät perustuisi pelkästään lyhyen aikavälin kustannuspaineisiin, vaan huomioitaisiin asiakkaan etu, mutta myös kustannusnäkökulma pitkällä aikavälillä. “Mitä kuuluu, lastensuojelun avohuolto?” -selvityksen mukaan jopa 82 prosenttia kyselyyn vastanneista alan ammattilaisista tuntee arvoristiriitaa työssään. Viime vuosina on nähty huolestuttava kehitys, jossa avohuollon työskentelyä päätetään ennen tavoitteiden saavuttamista – ei siksi, että tuki olisi vaikuttamatonta, vaan siksi, että resursseja rajataan tai palveluita siirretään. Samalla unohdetaan, että mitä pidempään perheet odottavat apua, sitä vaikeammiksi tilanteet usein kehittyvät ja sitä enemmän resursseja niiden korjaaminen vaatii.
Läpinäkyvyys on edellytys kestäville säästöille
On myös tärkeää, että sekä julkisten että yksityisten palveluiden kustannuksia ja vaikuttavuutta seurataan ja verrataan läpinäkyvästi. Ilman avointa tietoa on mahdotonta arvioida, missä säästetään ja millä hinnalla. Säästöt eivät ole todellisia säästöjä, jos ne vain siirtävät kustannuksia tulevaisuuteen – Niillä on myös korkea inhimillinen hinta erityisesti silloin, kun ne tehdään haavoittuvassa asemassa olevien lasten kustannuksella.
Marjo Kokkonen
Johtava palvelupäällikkö, Neljä Astetta Oy
Oikea-aikaista ja tarvelähtöistä työskentelyä
Henkka oli alle kouluikäinen, kun perhetyö Neljän Asteen kanssa alkoi. Tuohon aikaan arki tuntui jatkuvasti liian raskaalta yksinhuoltajaäidin kantaa yksin. Leena seurusteli miehen kanssa, joka teki kodista turvattoman paikan sekä äidille että lapselle. Jo varhain oli selvää, että Henkka kantoi vastuuta, joka ei kuulu lapselle. Poika kärsi pelkotiloista, jotka liittyivät vahvasti äidin menettämiseen.
– Henkka saattoi lähteä pyörällä etsimään minua, jos en tullut kotiin sovittuun aikaan. Hän pelkäsi, että minulle oli tapahtunut jotain, äiti kertoo.
Äidin toiveen mukaisesti, työskentely tapahtui perheen kotona ja alussa tukea oli paljon – jopa 20–30 tuntia kuukaudessa. Se mahdollisti äidin vuorotyössä käymisen, sillä hän pystyi luottamaan siihen, että lapsella oli turvallinen aikuinen rinnallaan.
Muutos vaatii koko perheen sitoutumisen
Perhetyö ei kuitenkaan tuonut tilanteeseen muutosta, sillä Leenan silloinen puoliso ei ollut halukas sitoutumaan työskentelyyn. Tässä vaiheessa nostettiin esille pojan sijoittaminen kodin ulkopuolelle. Äidille kerrottiin, että joko mies lähtee tai poika on sijoitettava.
– Ajattelin, että silloin lapselta viedään ainoa aikuinen, joka hänen elämässään on.
Vaikka tilanne ei ollut helppo, valinta oli: Mies sai lähteä. Perheen tilanne olisi tässä kohtaa voinut näyttää ulospäin ratkenneelta, mutta kokemukset olivat jättäneet Henkkaan traumat, jotka vaativat työstöä.
Työskentely sai jatkua akuutin tilanteen yli, kunnes perhetyölle ei koettu enää tarvetta. Tuttu perhetyöntekijä jatkoi kuitenkin Henkan tukihenkilönä, ja tukihenkilötyön todettiinkin olevan Henkan tilanteeseen sopiva tukimuoto. Pojalle tärkeimmäksi muodostui pysyvyys, ja sama tukihenkilö on kulkenut Henkan rinnalla kuuden vuoden ajan. Se on pitkä aika lapsen elämässä.
Suhdeperustaisen tuen merkitys lapselle ja vanhemmalle
Henkka ei luota aikuisiin helposti, eikä hän puhu ihan kenelle tahansa. Ei kaikista asioista edes äidille. Tukihenkilön kanssa suhde on rakentunut omilla ehdoilla: mielekkään tekemisen ja arkisen höpöttelyn kautta. Totuttelu vei Henkan mukaan noin vuoden verran, mutta nyt tukihenkilösuhteessa on tilaa olla hiljaa tai puhua, kun siltä tuntuu.
– Tukihenkilön kanssa on päässyt tekemään asioita, joita ei välttämättä olisi muuten päässyt tekemään ja asioista voi myös olla helpompi puhua tukihenkilölle kuin äidille, Henkka kertoo.
Äidille Neljän Asteen tuki on ollut yhtä lailla merkityksellistä. Vaikeimmissa hetkissä joku kuunteli ja sanoi ääneen sen, mitä hän itse ei vielä pystynyt ajattelemaan: tämän ei tarvitse olla näin. Ja ennen kaikkea Henkan ei tarvitse kestää tätä.
– Jos en olisi saanut tukea silloin kun oli vaikeinta, olisin voinut ajatella, että tämä on vain elämää ja sitä pitää sietää.
Kymmenen vuotta avopalveluiden piirissä – inhimillistä ja taloudellisesti kestävää
Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, Henkka on 16-vuotias nuori. Suurimmat pelot ovat hellittäneet. Hän ei ole ajautunut päihteisiin tai huonoihin piireihin, vaikka riskit olivat olemassa. Arki on tavallista ja juuri siinä mielessä onnistunutta. Kaikki ei ole täydellistä, eikä tarvitsekaan olla.
Tarinan rinnalla kulkee myös toinen näkökulma: se, mitä pitkäjänteinen tuki merkitsee yhteiskunnalle. Kymmenen vuoden aikana Neljän Asteen avopalvelut Leenalle ja Henkalle ovat maksaneet yhteiskunnalle noin 155 000 euroa. Samalla summalla Henkka olisi voitu sijoittaa laitokseen noin vuodeksi. Ratkaisu oli paitsi inhimillisesti ja taloudellisesti kestävä myös se, mitä perhe itse toivoi.
– En ole koskaan hävennyt sitä, että olemme saaneet tukea. Päinvastoin. Suurin harmi olisi ollut, jos emme olisi ottaneet sitä vastaan.
Henkan ja Leenan nimet on muutettu asiakkaiden yksityisyyden suojelemiseksi.
Isänpäivä on pysähtymisen paikka. Se kutsuu miettimään, mitä isyys tänä päivänä tarkoittaa, millaisia muotoja se voi saada ja millainen isä haluan olla. Isyys ei enää mahdu yhteen muottiin, vaan se elää ydin-, uus- ja sijaisperheissä, yhden tai kahden vanhemman perheissä sekä sateenkaari- ja monikulttuurisissa perheissä.
Jaettua isyyttä uusperheessä
Olen itse uusperheen isä, ja arjessani isyys rakentuu monesta palasesta: rakkaudesta, läheisyydestä, leikistä, huumorista, lohdutuksesta ja rajojen asettamisesta. Uusperheessä isyys on jaettua. Jaan oman isyyteni lapseni äidin puolison kanssa ja olen itse bonusisä puolisoni tyttärelle.
Ajatus jaetusta isyydestä ei ollut aluksi helppo, mutta pian ymmärsin sen olevan lapselle rikkaus. Isyyttä ei mitata määrässä, vaan merkityksessä. Isän rooli ei ole korvata ketään, vaan olla uusi turvallinen aikuinen lapsen elämässä. Isä voi mallintaa lapselle, että perhe voi muodostua monin tavoin, ja rakkaus ei katoa mihinkään, vaikka perhe muuttuu.
Sijaisisyyden ja bonusisyyden yhteinen ydin
Työssäni lastensuojelun perhehoidossa näen, että sijais- ja bonusisyyttä yhdistää sama perusta: suhde rakentuu valinnan, sitoutumisen ja arjen tekojen varaan, ei biologiseen siteeseen. Isyys ei synny kerralla, vaan vähitellen, yhteisten kokemusten kautta.
Lapsi saattaa testata rajojaan ennen kuin hyväksyy uuden isän elämäänsä. Se vaatii kärsivällisyyttä ja kykyä sietää epävarmuutta. On oltava valmis olemaan isä myös ilman, että kukaan koskaan kutsuu sinua isäksi. Samalla on tärkeää tukea lapsen suhdetta hänen biologiseen isäänsä, jos se on mahdollista.
Kaksi kotia, kaksi maailmaa
Uuteen perheeseen tuleva lapsi tuo mukanaan oman kulttuurinsa, tottumuksensa ja arvonsa. Joskus mukana tulee myös kipeitä kokemuksia. Niiden kunnioittaminen on tärkeää, jotta lapsi kokee tulevansa hyväksytyksi omana itsenään.
Monella lapsella on kaksi tai useampia koteja, ja lapsi voi kokea lojaliteettiristiriitoja. Lapsi saattaa tuntea syyllisyyttä siitä, että kiintyy myös uuteen vanhempaansa. Siksi bonus-, sijais- ja biologisen isän tärkeä tehtävä on antaa lapselle lupa rakastaa kaikkia isiään ilman, että hänen tarvitsee valita.
Riittävän hyvä isyys on tarpeeksi
Nykyisin isyys on monimuotoista: biologista, juridista, kasvatuksellista ja emotionaalista. Joskus kaikkea tätä yhtä aikaa. Lapsi ei kaipaa sankaria, vaan turvallisen aikuisen, joka pysyy. Sillä ei lopulta ole väliä, miksi isää kutsutaan, kunhan hän on siinä.
Hyvää isänpäivää kaikille, jotka ovat tavalla tai toisella isänä lapselle!
Ville Kantola
Aluepäällikkö, Keskinen Suomi
Perhehoitokumppanit Suomessa Oy
Pallo-kodeilla arkea eletään lasten ja nuorten kanssa kodinomaisissa yhteisöissä. Yhteisöissä ja toiminnassa korostuu jokaisen nuoren osallisuus omista ja yhteisön yhteisistä asioista päättämiseen. Nuoret kohdataan dialogisesti, arvostaen ja jokaisen nuoren identiteettiä, mielipiteitä ja toiveita kunnioittaen. Toiminnassa tavoitellaan parhaiten nuoren tarpeita vastaavia ratkaisuja yksilöllisesti räätälöiden. Nuorten huomioiminen lähtee aikuisten kiinnostuksesta nuoren asioihin ja luottamuksen rakentamisesta jokaiseen nuoreen. Nuorten kanssa käydään läpi rakenteita, joissa he voivat tuoda oman äänensä esiin ja tähän tuetaan ja kannustetaan. Me Pallo-kodeilla ajattelemme, että meidän tiiviissä yhteisössämme eläminen peilautuu elämään suuremmissa yhteisöissä ja yhteiskunnassa. Tavoitteenamme on, että nuorten lähtiessä yhteisöistämme he ymmärtäisivät osallisuuden merkityksen myös yhteiskunnassa pienten kotiyhteisöjemme ulkopuolella.
”Toiminnassa tavoitellaan parhaiten nuoren tarpeita vastaavia ratkaisuja yksilöllisesti räätälöiden.”
12.8. vietetään kansainvälistä nuorten päivää. Teemapäivällä halutaan antaa tunnustusta maailman nuorille globaalin yhteiskunnan kehittäjinä. Se on myös tilaisuus saada lisää tietoa Euroopan nuorista. Joka neljäs maailman yli seitsemästä miljardista ihmisestä on 15–24-vuotias. Nuorison tarjolla olevat mahdollisuudet työllistyä ja osallistua aktiivisesti yhteiskuntansa toimintaan ovat kysymyksiä, joihin jokaisessa yhteiskunnassa pyritään löytämään vastauksia. Suojaamalla nuorison poliittisia, yhteiskunnallisia ja muita oikeuksia voidaan edistää nuoren sukupolven kokemusta tasa-arvoisista ja riittävistä osallistumismahdollisuuksista sekä valmiudesta elää täysipainoista elämää Suomessa. Kansainvälisenä nuorisopäivänä tuodaan nuorisokysymyksiä kansainvälisen yhteisön tietoon ja juhlistetaan nuorison potentiaalia kumppaneina nykypäivän globaalissa yhteiskunnassa. (Euroopan parlamentti, Suomen YK-liitto.)
Huostaanotetuilla ja kodin ulkopuolelle sijoitetuilla nuorilla voi usein olla heikommat lähtökohdat yhteiskunnalliseen osallisuuteen. Peruskoulu on voinut jäädä jossain kohtaa huonommalle tolalle; oppimiseen ja koulunkäyntiin ei välttämättä ole ollut voimavaroja muun elämän perusturvan ja tunne-elämän järkkyessä. Kun elämän peruspalikat on saatu jonkinlaiseen tasapainoon, voi olla kova kiriminen pysytellä opinnoissa muiden kärryillä. Peruskoulussa tarjotaan onneksi tänä päivänä räätälöidysti paljon erilaisia tukitoimia myös erityistä tukea esimerkiksi oman elämäntilanteen vuoksi tarvitseville nuorille. Peruskoulun päättäneiden nuorten muistamisella on Pallo-kodeilla erityinen merkitys, koska olemme nähneet jokaisen nuoren ponnistelut, onnistumiset, vastoinkäymiset sekä ala- ja ylämäet koulutaipaleella.
”Olemme nähneet jokaisen nuoren ponnistelut, onnistumiset, vastoinkäymiset sekä ala- ja ylämäet.”
Peruskoulun jälkeen suuntana on usein ammattiopinnot. Monen lastensuojelunuoren voimavarat eivät riitä 2. asteen opintoihin, vaikka esimerkiksi sijaishuoltopaikassa tässä tuettaisiin kaikin keinoin. Toki heitäkin on, jotka kykenevät suoriutumaan opinnoista ja saavuttavat koulutuksen. Vaarana monella on kuitenkin tipahtaa järjestelmästä. Yhteiskunnassamme on tehty paljon sen eteen, että jokainen peruskoulun päättänyt löytäisi paikkansa. Näin ei kuitenkaan valitettavasti aina ole. Koen, että menetämme valtavan määrän potentiaalia monessa nuoressa heidän syrjäytyessään 2. asteen koulutuksesta ja sitä kautta yhteiskunnasta. Monelta nuorelta löytyy usein upeita taitoja, kykyjä ja mielenkiinnon kohteita, joita moni varmasti toteuttaisi mielellään. Nyky-yhteiskunnan vaativaan työelämään osalliseksi pääsemisessä koulutus on usein kuitenkin se ensisijainen vaade.
Tukea tarvitsevien lasten kohdalla ajattelen, että mahdollisimman varhainen puuttuminen entistä rohkeammin sekä ennaltaehkäisyyn panostaminen jo neuvolasta lähtien ovat ensisijainen ratkaisu siihen, että jokaisella nuorella olisi eväitä ja yhtäläisiä mahdollisuuksia panostaa koulutukseen 2. asteen opintojen kohdalla. Toisekseen ajattelen, että yhteiskunnassamme tulisi olla huomattavasti enemmän vaihtoehtoisia tapoja oppia työelämää muilla keinoilla, kuin tämän hetken perinteisin tutkintoon johtavien koulutusten kautta. Työnantajia tulisi tukea enemmän taloudellisesti ohjaamaan ja ottamaan mukaan toimintaansa nuoria, jotka voisivat opetella ja tehdä töitä yksilöllisesti omien voimavarojensa mukaisesti. Moni nuori voisi paremmin, kun arjessa olisi sisältöä, ja he voisivat kokea olevansa merkityksellinen osa jotakin. Väitän, että yhteiskunnassamme tällä hetkellä näkyvä ja kuuluva nuorten pahoinvointi lähtisi laskuun, mikäli meillä olisi tarjota nuorille enemmän vaihtoehtoisia yhteisöjä, joihin kuulua ja tekemistä, jonka kautta nuoret voisivat kokea merkityksellisyyttä. Tämä vaatisi soveltavampaa ja rajoja rikkovampaa suhtautumista juurtuneisiin rakenteisiin. Nuorten mukaan ottamisen arvostaminen, kuuleminen ja yhteiskuntamme kehittäminen heidän kanssaan yhteistyössä on tärkeää. Nuorten yrittäjyyden suurempi tukeminen voisi myös olla yksi tie edistää nuorten osallisuutta.
”Moni nuori voisi paremmin, kun arjessa olisi sisältöä, ja he voisivat kokea olevansa merkityksellinen osa jotakin.”
Ihmisen biologiaan on rakennettu tarve kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta. Valitettavasti tätä tarvetta pyritään usein tyydyttämään myös yhteisöissä, joihin kuuluminen ei ole omaa hyvinvointia tukevaa, kuten esimerkiksi päihdemyönteiset jengit. Pelkkä vaihtoehtoisten hyvää osallisuutta edistävien yhteisöjen ja toimintojen lisääminen ei kuitenkaan yksin riitä. Jokainen nuori tarvitsee oman motivaation osallistumiseen. Motivaation kasvamisen kannalta merkityksellisimpänä asiana näen sen, että me aikuiset toimimme nuoria kohdatessamme esimerkkeinä niin, että aikuisuus ja työelämä näyttäytyy nuorille houkuttelevana ja tavoiteltavana tilana. Nuorten osallisuuden tukeminen on meidän kaikkien yhteinen asia.
Lopuksi; jokainen voi tehdä jotakin, ja kun jokainen tekee jotakin, tulee kaikki tehdyksi. Omassa työssäni lastensuojelussa koen olevani etuoikeutettu, koska pääsen elämään arkea upeiden nuorten kanssa ja tukemaan heidän matkaansa kohti yhteiskunnallista osallisuutta. Näillä sanoilla haluan toivottaa kaikille hyvää kansainvälistä nuorten päivää!
Anni Leminen
Yksikönjohtaja, Ryhmäkoti Muutos
Pallo-kodit
Valtakunnallista Leikkipäivää juhlitaan 22.4.2023. Päivän teemana on leikki yhteisenä kielenä. Leikkipäivänä kannustetaan niin lapsia kuin aikuisia heittäytymään leikin lumoihin.
Leikkimisen taito on yksi tärkeimmistä lapsen kehityksen kannalta. Vanhastaan sanonta kuuluu, että leikkiminen on lapsen työtä. Niin myös sain vastaukseksi, kun kysyin ajatuksia leikistä Ryhmäkoti Muutoksen lapsilta. Tuttu sanonta kuvaa hyvin leikin merkitystä lapsen elämässä. Leikkimisen positiivisia puolia ei liene voida korostaa liiaksi.
Lastensuojelussa lasten leikkimistä on voinut varjostaa monet huolien ja murheiden varjot, jonka vuoksi lasten leikkimisen taidoissa voi olla monenlaisia haasteita. Pallo-kodeilla lasten leikkimisen taitoja edistetään ja leikkimistä opetellaan yhdessä. Niin lapsia kuin aikuisiakin kannustetaan arjen keskellä heittäytymään leikkiin.
Leikkiä voi kahden kesken, yksin ja pienemmällä tai isommalla porukalla
Yhteisöissä kaikkien leikkiminen yhdessä edistää yhteisöllisyyttä, tasa-arvoa ja osallisuutta. Leikin kautta saadaan usein aikaan onnistumisen kokemuksia, jotka auttavat rakentamaan omaa identiteettiä ja kasvattamaan itsetuntoa.
Lastensuojelussa on hyvin nähtävissä, miten leikkiin heittäytyminen ja pysähtyminen mahdollistaa lapselle hypyn hetkellisesti pois elämän varjojen alta. Leikissä lapsi niin kuin aikuinenkin voi kokea vapautumisen tunnetta. Leikki sisältää usein iloa ja naurua ja saa hymyjä osallistujien huulille. Leikin ilon vastapaino antaa voimaa, toivon pilkahduksia ja ilon kiljahduksia tummimpienkin varjojen alle. Aikuisen tärkein tehtävä on kyetä sysäämään hetkeksi syrjään arjen kiire ja olla lapselle läsnä leikissä. Yhdessä leikkimisen kautta lapsi voi oppia monia asioita ja monesti leikkiessä huomaamatta opetellaan muun muassa tunteidenkäsittelyä, empatiakykyä ja sosiaalisia taitoja. Leikki ylläpitää ja edistää rikasta mielikuvitusta ja luovuutta. Leikkiessä vain mielikuvitus on rajana!
Leikin aikana on tärkeää keskittyä yhteiseen kohtaamiseen, kieleen ja maailmaan lapsen kanssa. Leikki tapahtuu aikuisen ja lapsen välillä samalla tasolla – dialogissa. Leikkiin on suhtauduttava sillä vakavuudella, ettei leikki koskaan loukkaa, arvostele tai mitätöi lapsen tunteita, ajatuksia tai identiteettiä. Leikkiminen ja lapsen maailmaan heittäytyminen lapsen kanssa yhdistää lasta ja aikuista, auttaa meitä yhteisen kielen löytymisessä. Yhteisen kielen löytäminen lapsen kanssa on edellytys luottamukselliselle, aidolle, arvostavalle ja kunnioittavalle kohtaamiselle. Leikki on tärkeä työkalu suhteen luomiselle. Myös vaikeita asioita voidaan joskus käsitellä helpommin leikin kautta. Yhteisen leikin kielen löydyttyä lapsen on turvallista tuoda esiin erilaisia tunteita, tapahtumia, toiveita, unelmia ja pelkoja.
Lastensuojelutyössä parhaita onnistumisen hetkiä on, kun aikuiset ja lapset innostuvat yhdessä leikkimään, nauru raikuu ja hymyt vilahtelevat leikkijöiden kasvoilla.
Leikkipäivänä 2023 kannustan koko Avosylin-yhtymän puolesta pysähtymään teeman ympärille ja miettimään, miten jokainen voisimme lisätä arkeemme enemmän leikkiä. Leikin voima voi yllättää!
Anni Leminen
Yksikön johtaja – Ryhmäkoti Muutos
Pallo-kodit
Tänä vuonna kansainvälistä sosiaalityön päivää vietetään 21.3. Sosiaalityön päivää on vietetty Euroopassa vuodesta 1997 ja maailmanlaajuisesti vuodesta 2009. Sosiaalityön päivän tarkoituksena on tuoda yhteiskunnallisesti esille ja näkyväksi sosiaalityötä sekä laajemmin sosiaalialalla tehtävää työtä. Sosiaalityön päivällä on vuosittain vaihtuva kansainvälinen teema, ja tämän vuoden teemana on sosiaalisen moninaisuuden huomioiminen osana yhteisöjen toimintaa. Kansainvälinen sosiaalityön järjestö IFSW haluaa herättää tämän vuoden teemalla keskustelua siitä, miten yhteisöt voivat toiminnallaan saada aikaan sosiaalisen moninaisuuden huomioivia muutoksia. Moninaisuudella ja sen huomioimisella tarkoitetaan jokaisen oikeutta tulla kohdatuksi ja kunnioitetuksi omana itsenään yhdenvertaisena riippumatta esimerkiksi fyysisistä, kulttuurisista, kielellisistä, etnisistä, uskonnollisista tai sukupuoleen liittyvistä ominaisuuksista.
Moninaisuuden kunnioittaminen on sosiaalialan työn perusta
Moninaisuuden kunnioittaminen on sosiaalialan ammattieettisen ohjeistuksen keskeisiä lähtökohtia ja moninaisuus on vahvasti osana sosiaalialan arkea työskenneltäessä asiakkaiden kanssa, joiden taustoihin ja elämäntilanteisiin liittyvät tekijät ovat aina yksilöllisiä. Ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioitus on sosiaalialan työn perusta. Suomen perustuslaissa taataan ihmisarvon ja yhdenvertaisuuden lisäksi oikeus sosiaali- ja terveyspalveluihin. Yhdenvertaisuus ei kuitenkaan välttämättä takaa yhtäläisiä mahdollisuuksia; erilaiset elämäntilanteisiin, terveyteen ja hyvinvointiin sekä kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin syihin liittyvät tekijät voivat merkittävästi vaikuttaa oikeuksien toteutumiseen. Sosiaalialan työ onkin Talentian ammattieettisen ohjeistuksen mukaisesti asiakkaiden ihmisoikeuksien kunnioittamisen lisäksi niiden edistämistä.
Lastensuojelutyö on moninaisuuden kohtaamisen aitiopaikka, josta tarkasteltuna konkretisoituvat erilaiset haasteet, jotka usein vaikeuttavat yhteisöihin ja yhteiskuntaan kiinnittymistä. Eri rooleissa lastensuojelussa toimiessamme voimme omalta osaltamme pyrkiä vaikuttamaan näihin haasteisiin asiakkaan ja hänen verkostonsa kanssa työskenneltäessä edistämällä moninaisuuden huomioimista ja siten ihmisoikeuksien yhdenvertaista toteutumista. Moninaisuuden kunnioittava kohtaaminen on erityisen tärkeää lastensuojelutyössä, jossa vaikuttavan työn edellytyksenä on luottamus ja asiakkaiden ja työntekijän yhteinen halu saada aikaan muutosta. Lastensuojelu on muutostyötä, mutta sosiaalityön päivän teema herättää pohtimaan muutosta myös laajemman yhteiskunnallisen muutoksen näkökulmasta. Miten voimme työssämme toimia tavalla, joka edistää myös yhteiskunnallisesti moninaisuuden kunnioittavaa kohtaamista? Lastensuojelussa moninaisuuden kunnioittaminen ei tarkoita esimerkiksi kulttuurisidonnaisten ja lastensuojelulain vastaisten kasvatusmenetelmien hyväksymistä tai oikeuta katsomaan niitä sormien läpi. Suomalaista lastensuojelua kokonaisuudessaan määrittelee ja ohjaa lastensuojelulaki. Moninaisuuden huomioiminen ei ole kuitenkaan tyhjää puhetta. Se on pikemminkin avain kunnioittavaan kohtaamiseen ja sitä kautta luottamukseen ja vaikuttavaan lastensuojelutyöhön.
Hyvää kansainvälistä sosiaalityön päivää!
Jaakko Padatsu
Sosiaalityöntekijä/perhetyöntekijä
Neljä Astetta Oy