Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään 17.–23. marraskuuta teemalla Jokaisella lapsella on oikeus kuulua. Teema muistuttaa meitä siitä, että jokaisella lapsella on oikeus tulla kuulluksi, mutta myös oikeus kiinnittyä yhteisöön, perheeseen, ystäväpiiriin, kouluun, harrastuksiin ja yhteiskuntaan. Kuuluminen johonkin on perustavanlaatuinen tarve, joka luo turvaa, identiteettiä ja merkityksellisyyttä.
Me Avosylin yhtymässä tiedämme, että lapsella on ensisijaisesti oikeus omaan perheeseen ja tarvittaessa perheellä on oikeus saada tukea. Mikäli oma perhe ei ole lapselle mahdollinen, on hänellä ensisijaisesti oikeus tulla sijoitetuksi sijaisperheeseen. Laitoksissamme kasvavilla lapsilla puolestaan on oikeus tavalliseen perheenomaiseen elämään yksiköissämme. Sijoituspaikasta huolimatta lasten suhteita heidän omiinkin perheisiinsä tuetaan ja mahdollisuuksien mukaan myös vahvistetaan, sillä perhe on tärkeä.
Syksyn aikana olemme keränneet vastauksia kysymyksiin ”miksi perhe on tärkeä?” ja ”mitä perhe merkitsee minulle?” tapahtumissa ja henkilöstömme keskuudessa. Vastauksissa korostuvat rakkaus, turva, yhdessäolo ja elämän eri vaiheissa muuttuva perheen merkitys.
Julkaisemme marraskuun aikana näitä ajatuksia somekanavissamme nimettöminä, mutta täynnä tunnetta ja merkitystä. Ne muistuttavat meitä siitä, että perhe ei ole vain biologinen yksikkö, vaan ennen kaikkea paikka, jossa voi kuulua.
Ota Avosylin-yhtymän somekanavat seurantaan ja tule kertomaan meille omat ajatuksesi aiheesta! Löydät meidät Instagramista @avosylinyhtyma sekä Facebookista Avosylin.
Lapsi raahaa ”kotiin” tullessaan näkymätöntä matkalaukkua, elämän matkalaukkua. Matkalaukulle ei heti löydy paikkaa, jonne sen asettaa. Matkalaukku pysyy aluksi visusti kiinni. Matkalaukku on tärkeintä mitä lapsi omistaa. Matkalaukussa on kolhuja sekä virttynyt väri, silti se on lapsen tärkein aarre. Matkalaukku sisältää huolta, surua, ikävää, epäluuloa ja pelkoa. Sieltä saattaa löytyä myös hiukan iloa ja rakkautta.
Meidän sijaisvanhempien tehtävänämme on alkaa hissukseen konmarittamaan tuon matkalaukun sisältöä yhdessä lapsen kanssa. Sieltä voidaan poistaa asioita ja lisätä niitä sinne.
Jokaisella lapsella pitäisi olla mahdollisuus asua perheessä, valitettavasti se ei aina ole mahdollista. Puhutaan lapsista, jotka eivät ole perhehoitokelpoisia. Meidän korviimme se kuulostaa kamalalta. Tosiasia on, että resurssit eivät riitä siihen tukeen, mitä joidenkin lasten kanssa tarvittaisiin heidän asuessa perheessä. Jotkut lapset taasen haluavat tai tarvitsevat enemmän laitoshoitoa, kuin perhehoitoa. Emme halunneet asettaa vastakkain näitä kahta asumismuotoa, kummallekin on paikkansa.
”He avaavat sydämensä lapselle.”
Sijaisperheet ovat tavallisia perheitä, jotka avaavat kotinsa ovet. He avaavat paljon muutakin. He avaavat sydämensä lapselle. He avaavat elämänsä viranomaisille ja lapsen sukulaisille ja muille lapselle tärkeille ihmisille. Sijaisperheet eivät ole täydellisiä, virheettömien superihmisten muodostamia yksiköitä. He ovat tavallisia ihmisiä heikkouksineen ja vahvuuksineen. Heillä on halu auttaa ja antaa lapselle koti. Tässä piilee se vahvuus, inhimillisyydessä ja tavallisuudessa.
Perheessä lapsi oppii perheen dynamiikasta, siellä jokainen voi olla oma itsensä ja tuoda tunteensa sellaisina kuin ne ovat. Jos vanhemmat riitelevät, korottavat ääntään, ei maailma kaadu siihen, mitään pahaa ei tapahdu. Lapsi oppii riitelemään ”hyvällä tavalla”. Perhe on paikka, jonne voi tulla omine vikoineen ja silti siellä saa luottaa siihen, että minusta välitetään. Voin huutaa kiukkuni, suruni ilmaan ja saan lohdutusta. Saan iloita, vaikka pihan pienistä kivistä ja niitä ihastellaan kanssani. Voin oppia, että vaikka joku on ärtyisällä päällä, vika ei ole minussa. Perheessä sanoitetaan tunteita ja mietitään niitä tarvittaessa yhdessä. Opetellaan tuntemaan. Tunteet ovat isossa osassa perhe-elämää.
”Vanhempi luo puitteet ja raamit kodissa asumiselle, jotta lapsi voi turvassa kasvaa omaksi itsekseen.”
Perhe on koti, jossa aikuisella on vanhemman rooli, lapsella lapsen rooli. Vanhempi luo puitteet ja raamit kodissa asumiselle, jotta lapsi voi turvassa kasvaa omaksi itsekseen. Lapsella on mahdollisuus matkalaukkuineen tulla osaksi perheyhteisöä, tuntea kuuluvansa joukkoon, olla näkyvä.
Perheessä opetellaan kunnioittamaan toisen omaa ja toisen rauhaa. Minulla voi olla huone tai paikka, jonne minun on lupa vetäytyä, kun tarvitsen omaa rauhaa. Tavarani saavat olla rauhassa ja saan muokata tuota omaa tilaani oman näköisekseni. Perheessä on säännöt, jotka koskevat kaikkia. Siellä voi opetella tasavertaisuutta. Vaikka perheessä asuisi biologia lapsia, heidän sääntönsä ovat samanlaiset.
Perheeseen sijoittuessa lapsi saattaa saada sijaisvanhempien lisäksi uusia perheenjäseniä, sisaruksia, tätejä, setiä, isovanhempia, serkkuja sekä muita ihmisiä, joista voi tulla lopun elämän mittaisia ja tärkeitä ihmissuhteita. Nämä pysyvät pitkäaikaiset ihmissuhteet kantavat vielä lapsen itsenäistyttyä ja tuovat iloa ja ehkä tasapainoa elämään.
”Monet näistä lähtijöistä ymmärtävät, kuinka tärkeää aikaa se oli.”
Joskus toki voi olla, että ovi itsenäistymiseen käy jo 18-vuotiaana tai muutetaan takaisin biologisten vanhempien luokse ennen aikuistumista. Silloin saatetaan ajatella, että hyvä, kun pääsin pois sieltä sijaiskodista. Olemme kuitenkin huomanneet, että aikuisena monet näistä lähtijöistä ymmärtävät, kuinka tärkeää aikaa se oli, kun asui sijaisperheessä.
Perheessä asuessaan lapsi oppii sukulaisverkostojen tärkeyden, toimivuuden ja kiinnittymisen tuohon verkostoon. Joskus, vaikka sijaisäidin ollessa ärsyttävä, voi kääntyä jonkun muun verkoston ihmisen puoleen ja purkaa ”äidin” ärsyttävyyttä. Ja kyllä, me sijaisvanhemmat, olemme ärsyttäviä monien muiden vanhempien tavoin. Tästäkin tilanteesta voi nauttia, olen ärsyttävä. Lapsi osaa näyttää tässäkin suhteessa tunteensa. Ja minä saan olla lapsen mielestä se ärsyttävä aikuinen, joka pitää kiinni kodin pelisäännöistä.
Mahdollisuuksien mukaan rakennamme yhdessä lapsen vanhempien kanssa rinnakkaisvanhemmuutta. Onnistuessaan se tuo lapselle rauhaa asettua perheeseen ja iloita siitä, että hänellä on monia hänestä välittäviä ihmisiä ympärillään, eikä hänen tarvitse valita kenenkään puolta.
Pohdimme yhdessä mitä muuta haluamme antaa sijoitetuille lapsille, kuin mahdollisuuden asua perheessä. Haluamme rakentaa tasapainoista ehyempää kiintymyssuhdetta, antaa tukea ja apua. Haluamme rakentaa turvallista tulevaisuutta yhdessä lapsen ehdoilla ja häntä kuunnellen. Haluamme iloita yhdessä, oppia rakastamaan ja puhumaan ikävistäkin asioista. Haluamme lapsen saada olla lapsi, että hän saa nauttia viattomuudestaan. Haluamme hänen löytävän omat vahvuutensa ja taitonsa. Haluamme lasten oppivan luottamaan, että minä olen hyvä, minä selviän.
Tätä pohdiskelua ovat yhdessä tehneet Perhehoitokumppaneiden perhehoitajat Riitta, Tarja, Marianne ja Minna.
Kiinnostaako sinua sijaisvanhemmuus? Tutustu Perhehoitokumppaneihin!