Blogi
Mitä lastensuojelu on?
Julkaistu 6.6.2019
Mitä lastensuojelu on? Lastensuojelun perustehtävänä on lasten yleisiin kasvuoloihin vaikuttaminen, vanhempien tukeminen kasvatustehtävässä ja varsinainen lasten suojelutehtävä. Tarkoituksena on siis tukea, vaikuttaa ja suojella lapsia, perheitä ja vanhempia. Silti niin usein lastensuojelusta puhuttaessa esille nousevat syyllistävät otsikot, pelko ja epätoivo. Totta on tämäkin, lastensuojeluun ja sen parissa tehtävään työhön kuuluvat vahvana osana haastavat tunteet. Syyllisyys, suru ja häpeä ovat tunteita, joita joudumme työssämme kohtaamaan paljon. Tätä kohdatessa meidän tehtävänämme on seisoa lasten, vanhempien ja perheiden rinnalla jakaen ja tukien tämän tunteen kanssa selviämistä. Se on kuitenkin vain yksi osa tätä tehtävää.
Työssämme kohtaamme myös iloa, onnistumisia ja upeita selviytymistarinoita. Jokainen lastensuojelualalla työskennellyt tietää, miten paljon uskoa, toivoa ja rakkautta saamme nähdä ja tuntea, kun yhdessä perheen kanssa saavutamme tavoitteet ja perhe voi jatkaa elämää ilman tukea. Nämä tunteet ja äänet jäävät hyvin usein kuulematta ja ovat kuin vaiettu salaisuus, jonka tietävät vain asianomaiset.
Tänään 1.6 vietämme maailmanlaajuista lastensuojelupäivää, päivän kunniaksi haluan muistuttaa, että kaiken sen ikävän taakse mahtuu paljon positiivista tekemistä, iloa jälleenyhdistymisestä sekä vahvoja selviytymistarinoita! Olen ylpeä ja onnekas, että olen saanut olla työurani aikana niin monessa tällaisessä hetkessä mukana. Lastensuojelu ei ole paha asia, vaan meidän kaikkien yhteinen tehtävä suojella lapsia, tukea vanhempia ja vaikuttaa perheiden elämään!
Toni Sipiläinen
Avopalveluiden johtaja
Neljä Astetta Oy