Julkaistu 13.5.2021

Mä oon miettiny, kuinka tylsää ois olla töissä laitoskeittiössä. Katot vaan aamulla viikon ruokalistaa ja tiedät mitä oot menossa tekemään.

Mä vilkasen ”työvuorolistaa” ja tiedän, kenelle oon menossa tekemään. 6 Poikaa ❤️, jotka tekee 24/7 vuoroo, lisään siihen aamuvuorolaiset + yökkö + välivuorot + iltavuorolaiset + ope + opiskelija + ylläri + harkkari ja miinustan koululaiset lounaalta -2, lisään + 1, koska yhden pojan äiti tulee. Ai niin ja laitoksen johtaja Paula ja mä eli + 2. Miinustan vähän, koska jollain tuli tarrat täyteen ja menevät ulos syömään… ja jollain oli hammaslääkäri lounasaikaan eli -2. Lisään +2 varmuuden vuoksi, koska on torstai enkä enää pysy kärryillä, onko niillä tiimi ja tuleeko sijaishuoltopalveluiden Katja ja onhan varmasti paistettuja silakoita tai maksakastiketta.

Helppoa itse tehtyä matikkaa, jonka voi halutessaan yksinkertaistaa, että noin 11 aamiaisella, lounaalla sama ja päivällisellä – toisinaan vähemmän ja viikonloppuisin vaihtelevasti. Välipalallakin on väliä. Ja sitten on tietty Tape, joka syö mitä syö – millon syö ja mistä syö. Ai joo ja Sari, joka ei syö koskaan, vaan tuo omat eväät. Noora ei tykkää kastikkeista, paitsi silloin kun tykkää… Matias taas on suuri nautiskelija, kaikki käy. Päiville vähän makkaraa ja sukat pyörii jaloissa. Antsu puhuu syödessään enemmän kun syö. Janicalle ei keittoja… Jemina tykkää ainakin lohesta. Mun työsopimuksessa ei sanottu, etteikö henkilökunnastakin saisi pitää huolta!

Ja itse asiaan, ne Poijaat ❤️ Yksi syö mitä vaan (paitsi inhokkeja) kun sen oikein oivaltaa ja mieliala on sopiva… kiittää ja santsaa. Käy keittiössä tasaseen tahtiin ihmettelemässä ja kyselemässä. Yhdessä esimaistellaan ja lisätään mausteita tarvittaessa. Heitellään yläfemmaa ja nauretaan niin mahdottomasti kun joku menee täysin pieleen.
Toinen innostuu tosi helposti maistamaan uutta, kun pikkusen innostaa ja antaa hänelle vapaat kädet irvistää ja sanoa ”en tykkää”. Kolmas onkin sitten aivan omaa luokkaansa, oman elämänsä pikkukokki ja tietävä sellainen. Myös tunnettu apukokki. Hänen t-paidassaan lukee ”HIILARIT KUNNIAAN”. Ihana seuralainen keittiössä! Olen saanut jo monta uutta reseptiä ja ohjetta. Ollaan myös käyty kaupassa ja tehty yhdessä toiveruokaa soitettuamme pojan äidille ja varmennettuamme ohje.

Paprikassa on 100 kertaa enemmän vitamiineja kuin appelsiinissa ja niin monta muutakin juttua neljäs on valistanut. Kerran aamuvarhain istuttiin kahdestaan keittiön lattialla ja pohdittiin pyttipannun saloja… Viides eläisi kananmunilla ja nuudeleilla. Nyttemmin lemppareihin on tullut kalkkunametukka. Joskus kun kyselen lempiruokia niin arasti vastailee ja toistelee kanaa riisillä. Annoskoot hällä selkeesti pienentyneet ja ei ota enää ruokaa vaan sen takia, että sitä saa. Hän tulee myös keittiöön, ei niin rohkeasti kuin muut – mutta tulee kuitenkin. Katselee uuniin tai kattilaan ja kyselee mitä tulossa. Ois kiva laittaa jotain hänelle tuttua perinneruokaa, johon hän voisi itse osallistua. Kertoikin riisistä tomaattikastikkeella…

Monen lapsen kohdalla herää monta kysymystä, että kuinka kotona. Muutama poika ei halunnut syödä aluksi mitään, saati tulla yhteiseen pöytään. Vaan niin iloisesti sekin muuttui! Toinen ei ole vastarannankiiski enää laisinkaan ja viihtyy keittiössä kyselemässä ja antamassa inspiraatiota. Et voisko tehdä sellaista ja sellasta… 😂 Alku ruoan suhteen oli pojalla haastava, hädin tuskin söi ja kaiveli kaiken pois sapuskastaan minkä vain sai… Sekin on lieventynyt, mut tekee samaa edelleen vähän teatraalisesti. Tuntuu olevan nälkäinen. Tulee kyselemään monelta syödään ja piipahtaa keittiöön alati kurkkimaan ja kyselemään mitä ruokaa ja mitä välipalaa. Vai onko seurankipee… Vastaan aina, että sipulikeittoa sipulipihvillä (poika ei siedä sipulia). Nauruthan siitäkin saadaan! Kuudes poika on täysiruokainen lapsi. Välipalalla toteaa, että voisi kyllä olla vähän enemmän vaihtoehtoja tarjolla. Mitä tää tarkottaa, että vain yhtä vaihtoehtoa. Kyllä pitäis olla enemmän tarjontaa!

Jokainen ruokailu on oma momenttinsa ja siinä voi sattua ja tapahtua – sitä ja tätä, tuotakin. Mutta pääsääntöisesti mä uskon ja luulen, että se on odotettu hetki. Kaikki saman pöydän ääressä hääräämässä, taistelemassa patongin paloista, valitsemassa istumapaikkaa… Kaikki muu pysähtyy. Ja jatkuu kohta. 😂 Se on muuten jännä, jos joku ei olekaan pöydässä. Niin aina, ihan aina joku kysyy; et missä se on ja miks se ei oo syömässä. Eiks sil oo nälkä.

Myllärin keittiön seinillä on muuten ”korvat ja muisti”. Jos niitä tarinoita voisi joskus tulevaisuudessa kuunnella, niin oi joi ❤️ Jo näin lyhyen aikaa, vajaa 5 kuukautta täyttä tarinaa, elämää, kohtaloita ja tarinan vierestä!

Eli iso EI tylsälle laitoskeittiölle.

Herkuin terkuin
Kodinhengetär Laura