Me Avosylin yhtymässä olemme sitoutuneet työskentelemään rakastavan ja turvallisen lapsuuden puolesta. Rakastava ja turvallinen lapsuus on jokaisen lapsen oikeus, ja meidän aikuisten ja vanhempien velvollisuus on suoda se heille. Tämän vuoden lapsen oikeuksien viikon teema on oikeus hyvinvointiin.
Me uskomme lapsen hyvinvoinnin syntyvän, kun tarpeet täyttyvät kokonaisvaltaisesti. Työssämme rakastavan ja turvallisen lapsuuden puolesta pysähdymme palveluidemme äärellä lapsen monimuotoisen rakkauden kartan äärelle kuunnellen vanhempien ja lasten kokemuksia näiden kymmenen tärkeän kohdan osalta. Keskeisin osa työtämme on rakentaa perheiden arkea niin, että nämä kymmenen kohtaa toteutuvat mahdollisimman hyvin.
Todelliset tarpeemme
Lapsella on oikeus saada tarpeilleen tyydytystä. Hän tarvitsee turvallisuutta, yhteenkuuluvuuden kokemusta, arvostusta ja luottamusta sekä vapautta toteuttaa ja ilmaista itseään. Hän tarvitsee myös happea, nestettä, ravintoa ja lepoa voidakseen hyvin. Huomio, ymmärrys ja kuuntelu luovat ilmapiirin, jossa lapsi voi kasvaa ehjäksi itsekseen. Elleivät lapsen luonnolliset tarpeet tyydyty, hänessä syntyy vajetta, sisäinen tyhjiö, joka jää kaipaamaan täyttymystä.
Meillä kaikilla on sisällämme eriasteista vajetta, epämääräistä tyhjyyden tunnetta, jonka yritämme elämässä ratkaista. Jos tarpeemme ovat toistuvasti jääneet vaille täyttymystä, saatamme myöhemmin elämässä päätyä etsimään hyvän olon tunnetta korvaavin keinoin vaikkapa alkoholista, päihteistä, viihteestä, syömisestä, työnteosta, materiasta ja menestyksestä. Nuorilla vaille jääminen voi näkyä myös itsetuhoisena käytöksenä, koulusta karkailemisena tai syömishäiriönä. Ihmisen syvimmät tarpeet ovat usein kätkeytyneet sisimpäämme, piiloon jopa itseltämme.
Etsiessämme tarpeillemme tyydytystä, päädymme helposti loputtomaan haluamisen kehään ja ajattelemme, että jos vain saisimme sen seuraavan asian, olisimme onnellisia. Mielihalujen tyydyttäminen tuo kuitenkin vain väliaikaisen, ohimenevän hyvänolon tunteen ja pian haluamme taas jotain uutta. Todellinen onni ja hyvinvointi löytyy vasta kun todelliset tarpeemme tyydyttyvät.
Lapsen oikeuksien viikko
Lapsen oikeuksien viikon kunniaksi haastankin jokaisen pohtimaan omalta kohdaltaan, miten nämä kymmenen kohtaa toteutuvat teidän arjessanne. Lapsen ikätason mukaisesti voi käydä keskustelua lasten kanssa, miten he asian kokevat ja mitä toiveita heillä on. Sitten vain yhdessä suunnitellen toteuttamaan näitä asioita arkeen. Hyvinvointi sekä rakastava ja turvallinen lapsuus on jokaisen lapsen oikeus, ja se on meidän vanhempien ja aikuisten vastuulla. Tehdään yhdessä huomisesta parempi meidän lapsille ja nuorille!
Toni Sipiläinen
Avopalveluiden johtaja
Avosylin Yhtymä