[wds id="1"]

Isosisaruutta ilman sukulaisuutta – yhteisön voima Pallo-kodeilla

Pallo-kodeilla puhutaan usein isosisaruudesta. Se ei aina tarkoita biologista sisaruutta, vaan jotain, mikä syntyy arjessa, yhdessä elämisessä ja jaetuissa kokemuksissa. Lastensuojelun sijaishuollossa yhteisöllisyys on keskeinen osa lapsen arkea ja kuntoutumista.

Kun uusi lapsi saapuu Pallo-kodille, kaikki on uutta. Tilat, ihmiset, säännöt ja rytmi voivat tuntua vierailta. Tässä hetkessä yhteisön merkitys korostuu – ja erityisesti niiden lasten rooli, jotka ovat jo olleet talossa pidempään. Pidemmän aikaa yksikössä asuneet lapset toimivat uusille tulijoille arjen oppaina ja mallintajina. He tukevat sopeutumista uuteen ympäristöön ja auttavat hahmottamaan Pallo-kotien käytäntöjä, sääntöjä ja odotuksia. Pallo-kodeilla aikuiset puhuvat lapsille ”isosisaruudesta”, mutta lapset kasvavat siihen itse kuin huomaamattaan.

Isosisaruus syntyy arjessa

”Isosisarukset” näyttävät, miten arki rakentuu; miten sääntöjä noudatetaan, miten vapauksia voi saada lisää ja miten aikuisten kanssa kannattaa neuvotella. Samalla uusi lapsi saa kokemuksen siitä, ettei ole tilanteessaan yksin. Lapset saattavat sanoa toisilleen: “Täällä kannattaa tehdä näin” – ei käskien, vaan kokemuksesta jakaen. Usein juuri tämä on se ääni, joka kuuluu parhaiten.

Aikuiset ohjaavat, tukevat ja asettavat rajat, mutta vertaissuhteissa toiselta lapselta saatu neuvo voi tuntua helpommalta ottaa vastaan. Se ei tule ylhäältäpäin, vaan viereltä. Vertaissuhteet eivät korvaa ammatillista kasvatusta, mutta ne täydentävät sitä merkittävällä tavalla. Aikuisen tehtävänä on tunnistaa vertaissuhteiden vaikutus, tukea myönteisiä suhteita ja puuttua tarvittaessa haitallisiin ilmiöihin. Samalla aikuisen tehtävänä on säilyttää ohjaava ja turvallisuutta luova roolinsa.

Tavallista arkea, merkityksellisiä hetkiä

Isosisaruus ei kuitenkaan ole vain ohjaamista. Se on myös yhdessä olemista; pelihetkiä, naurua, yhteisiä bussimatkoja kouluun, aamiaisen valmistamista toiselle tai pieniä arjen kohtaamisia. Samalla, kun uusi lapsi oppii yhteisön tapoja, myös “isosisarus” kasvaa. Hän harjoittelee vastuuta, empatiaa ja toisen huomioimista. Hän huomaa, että omalla toiminnalla voi olla merkitystä toiselle. Näin vertaissuhteet toimivat osana kuntouttavaa kasvatusta.

Vertaissuhteet ovat tärkeä osa lapsen hyvinvointia. Niissä opetellaan vuorovaikutusta, rakennetaan käsitystä itsestä ja opitaan yhdessä muiden kanssa. Syntyvät ystävyyssuhteet tuovat arkeen turvaa ja lisäävät tunnetta siitä, että kuuluu joukkoon. Isosisaruus ei ole erillinen menetelmä, vaan luonnollinen osa toimivaa yhteisöä. Pallo-kotien yhteisöissä jokainen löytää ajan kanssa oman paikkansa ryhmässä. Säännöt ovat yksilöllisiä, ja arki rakentuu neuvottelulle, ohjaukselle ja ymmärrykselle. Kaiken ytimessä on aina tavallinen arki; yhdessä syödyt ateriat, yhteiset tekemiset ja ne hetket, jolloin joku kysyy: “Tuutsie mukaan?”

Ehkä juuri niissä hetkissä syntyy isosisaruus, joka ei vaadi sukulaisuutta – vain ihmisen toiselle.

Hyvää sisarusten päivää kaikille sisaruksille yli sukulaisuussuhteiden.

 

Essi Hannola
Vastaava kasvattaja
Ryhmäkoti Muutos, Pallo-kodit

Kysyimme Pallo-kodeilta aikuistuneelta nuorelta mieheltä, että millaista Pallo-kodeilla oli asua ja millainen vaikutus sillä on ollut hänen elämäänsä. Kuuntele videolta jälkihuoltonuoren tarina.

"Pallo ehkä ei tehnyt puolesta asioita, mutta näytti minulle tien, mitä kulkea." – jälkihuoltonuori

Tuija Hurme on työskennellyt Avosylin-yhtymän Pallo-kodeilla 12 vuotta. Kun matka Pallo-kodeilla aikoinaan alkoi, ei Tuija tiennyt, millaiseksi se muodostuisi. Pian hän jo huomasi, että työ Pallo-kodeilla ei ole pelkkä ammatti, vaan se on hänelle sydämen asia.

Katso alta video, jolla Tuija kertoo, millaista arki Pallo-kodeilla on ja miksi työ on merkityksellistä paitsi nuorelle, myös työntekijälle.

Joulunajan valmistelut ovat alkaneet Pallo-kodeilla jo joulukuun alussa. Taloissa on vaihdettu jouluverhoja, kiinnitetty jouluvaloja ikkunoihin sekä pystytetty joulukuusi ja tietenkin koristeltu se lasten ja nuorten voimin. Innokkaimmat täällä ovat aloittaneet Jouluradion kuuntelemisen jo lokakuussa. Koska joulun pyhien aikaan yksiköiden kaikki lapset eivät vietä joulua Pallo-kodeilla, vietämme jokaisessa yksikössä etukäteen pikkujouluja, joihin valmistetaan kunnon jouluateria kinkkuineen ja muine herkkuineen. Me pidämme tärkeänä, että jokainen lapsi pääsee kokemaan joulun tunnelman.

Pallo-kodeilla on aina erotettu arki juhlasta. Jouluna on lupa herkutella ja viettää joulunaikaa kukin omalla tavallaan. Toisille parasta joulunviettoa on se, kun saa pelata kavereiden kanssa normaalia arkea enemmän, toiset syövät suklaata kyllästymiseen asti ja jotkut nauttivat vaan rennosta olemisesta. Uskon, että tämä on monelle tuttua omastakin joulunvietosta!

Joulu Pallo-kodeilla

Sijoitettujen lasten kanssa pyritään aina tekemään työtä kotiin päin, mutta kaikilla lapsilla ei ole mahdollisuutta viettää joulua kotona, tai ei ole kotia lainkaan. Sen vuoksi lapsilla voi joulun viettämiseen liittyä erilaisia tunteita ja ajatuksia. Osalle lapsista Pallo-kodeilla vietetty joulu on elämän ensimmäinen, joten Pallo-kodeilla luodaan ja opetetaan lapsille jouluperinteitä. Siinä samalla aikuisetkin voivat oppia uusia perinteitä toisiltaan. Jouluna tunnelmaa saamme siitä, kun väki kaikista Pallo-kotien yksiköistä kokoontuu saman katon alle joulun viettoon. Lapsia otetaan mukaan muun muassa joulun kauppalistan suunnitteluun, jotta joulupöydästä löytyy varmasti sitä itselle tärkeintä jouluherkkua.

Jouluaattoaamu alkaa perinteisellä riisipuuroaamiaisella. Jännittävää aamun ruokailuhetkessä on se, kuka löytää mantelin puuron seasta. Päivän aikana kuunnellaan joulumusiikkia, katsotaan joulun televisio-ohjelmia, pelataan pelejä ja vietetään aikaa yhdessä rentoutuen. Joulun ruokapöydän valmisteluissa menee aina tovi, mutta sitten ruoasta nautitaan pitkän kaavan kautta. Joulupukin vierailu Pallo-kodeilla on odotettu ja jännittävä hetki. Kuusenalunen täytyy isoista ja pienistä lahjapaketeista, joiden parissa kuluukin loppuilta. Joinakin jouluina Pallo-kodeilta on lähdetty jouluyönä halukkaiden kanssa tunnelmoimaan yökirkkoon ja laulamaan kauneimpia joululauluja. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin viettää aikaa yhdessä ja olla läsnä toistemme kanssa.

Tunnelmallista joulun aikaa jokaiselle, vietetään sitä jokainen itse parhaimmaksi kokemallamme tavalla! ❤

 

Essi Hannola
Ryhmäkoti Pallonpolun johtaja

Avosylin
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.