Tiedote 3.10.2023
Lapsille, nuorille ja perheille sosiaali- ja kuntoutuspalveluita tuottava Avosylin yhtymä suomalaisiin käsiin
Avosylin yhtymän työ turvallisen ja rakastavan lapsuuden puolesta jatkuu vastedes suomalaisomistuksessa. Avosylin yhtymän nykyinen johtoryhmä, uusien hallitusjäsenten kanssa, on ostanut koko yhtymän mukaan lukien sen tytäryhtiöt Perhehoitokumppanit Suomessa Oy (PKS), Neljä Astetta Oy ja Pallo-kodit. Toimitusjohtaja Tiia Perämaa, talous- ja henkilöstöjohtaja Kimmo Toppari, avopalveluiden johtaja Toni Sipiläinen ja sijaishuoltopalveluiden johtaja Katja Halonen ovat pitkäaikaisia Avosylin yhtymän työntekijöitä, joilla on jokaisella yli 20 vuoden työkokemus lastensuojelusta.
"Olemme pitäneet tärkeänä, että muutoksen jälkeen vuosia kestänyt sitoutumisemme korkealaatuisen palvelun tarjoamiseen säilyy ennallaan. Siirtyessämme uuteen vaiheeseen haluamme esittää parhaat onnentoivotuksemme Avosylin yhtymän johtoryhmälle ja muille uusille omistajille, jotka tulevat ohjaamaan yritystä eteenpäin”, myyjän edustaja, Key Assetsin toimitusjohtaja Daniel Croft toteaa.
PKS perustettiin aikoinaan Suomeen Cockburnin sosiaalisella investoinnilla ja Neljä Astetta sekä Pallo-kodit liitettiin myöhemmin kokonaisuuteen täydentämään laadukkaiden palveluiden kokonaisuutta. Avosylin yhtymä on ollut monessa mielessä lastensuojelun edelläkävijä ja kehittäjä. Yhtymä haluaa jatkaa määrätietoista työtään suomalaisen lastensuojelun kehittämiseksi omistajavaihdoksen jälkeen.
”Olemme innoissamme uudesta haasteestamme. Meille on ollut tärkeää turvata yhtymän tulevaisuus itsenäisenä toimijana ja jatkaa tiellä, jota olemme olleet jo vuosia itse rakentamassa. Uskomme, että tulevaisuudessa sote-palveluita arvioidaan yhä tarkemmilla asiakaskokemuksen, vaikuttavuuden ja laadun kriteereillä, jotka ovat aina olleet työssämme keskiössä”, Avosylin yhtymän toimitusjohtaja Tiia Perämaa kertoo. ”Kokemuksesta tiedämme, että aina on toivoa, kun tehdään laadukasta ja kohtaavaa työtä asiakkaan kanssa. Johtoryhmämme uskoo Avosylin yhtymän visioon ja missioon sekä loistavien työntekijöidemme ja perhehoitajiemme tekemään tärkeään työhön. Heidän hyvinvointinsa sekä ammatillinen osaamisensa ovat vastedeskin toimintamme kivijalka. Meidän tehtävämme uusina omistajina on kehittää palveluitamme niin, että asiakas saa tarvitsemansa avun ja tuen ja että hyvinvointialueet saavat euroillensa maksimaalisen vastineen.”
Avosylin yhtymässä työskentelee lähes 300 lastensuojelun ammattilaista ympäri Suomen. Omistajamuutos ei vaikuta nykyisiin työsuhteisiin tai sopimuksiin millään tavalla, vaan työ turvallisen ja rakastavan lapsuuden puolesta jatkuu Suomessa täysin normaalisti.
Avosylin yhtymään kuuluvat Perhehoitokumppanit Suomessa Oy (PKS), Neljä Astetta Oy ja Perhekoti Pallo Oy. PKS tuottaa vahvasti tuetun ja turvallisen toimeksiantosuhteisen perhehoidon palveluita, Neljä Astetta Oy erilaisia avohuollon tukipalveluita ja Perhekoti Pallo Oy lastensuojelun laitoshoitoa hyvinvointialueille. PKS ja Neljä Astetta toimivat valtakunnallisesti pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta ja Perhekoti Pallo palvelee Lappeenrannan yksiköillään useaa hyvinvointialuetta. Yhtymän visio on rakentaa turvallista ja rakastavaa maailmaa lapsille ja nuorille. Yhtymän keskiössä on kustannustehokas, laadukas työ ja se näkyy NPS-luvuissa: sosiaalityöntekijöiden NPS-luku PKS:n palveluista oli 90, Neljän Asteen palveluista 94 ja Perhekoti Pallon palveluista 68. Palveluillaan yritykset tukevat noin kahta tuhatta perhettä sekä noin 4000-6000 lasta vuosittain.
Lisätietoa:
Toimitusjohtaja Tiia Perämaa, Avosylin yhtymä
044 565 3204
tiia.peramaa@avosylin.fi